Alkoholiton Riesling

Alkoholiton Riesling

ALKOHOLITON RIESLING

Yhteistyössä: Saksan viinitiedotus

Alkoholittomien viinien suosio kasvaa

Alkoholittomien viinien myynti on ollut nousujohteista jo useita vuosia. Sekä valikoima että laatu ovat parantuneet paljon kymmenen viime vuoden aikana. Vuonna 2021 holittomien myynti kasvoi Alkossa 16,9 prosenttia. Ne pitivät pintansa myös 2022, vaikka samaan aikaan ”tavallisten” viinien myynti Alkossa laski. Alkon tilasto ei toki kata läheskään kaikkien alkoholittomien viinien myyntiä, niitähän saa myös tavallisista ruokakaupoista. Silti liki 17% kasvu Alkossakin paljastaa, että kyseessä on suosiotaan kasvattava viinityyli.

Tässä postauksessa on vertailussa kolme erilaista alkoholitonta Rieslingiä. Sopiiko Riesling alkoholittoman viinin rypäleeksi? Millaisia ”holittomia” Rieslingistä valmistetaan? Ja mitä eroja niiden väliltä löytyy?

Alkoholittomia Riesling-viinejä löytyy Alkon valikoimasta, mutta myös tavallisista ruokakaupoista. Nämä kolme ovat Alkosta.

Riesling taipuu hyvin alkoholittomaksi viiniksi

Alkoholi on yksi viinin luonnollisista ainesosista ja sen poistaminen muuttaa juoman rakennetta. Etanoli tuo viineihin täyteläisyyttä ja tiettyä painoa, jota voisi ehkä kuvata sanalla ”viinimäisyys”. Näiden olennaisten piirteiden puuttumista korvataan usein makeudella, joka tuo viiniin hiukan samanlaista painoa kuin alkoholikin. Jotta alkoholiton viini olisi tasapainoinen siinä täytyy olla makeuden vastapainoksi hyvä hapokkuus. Muutenkin suurta suosiota nauttiva Riesling sopii myös alkoholittomien viinien valmistukseen mainiosti sekä aromaattisuutensa että luontaisen hapokkuutensa ansiosta.

Lajikkeen potentiaali alkoholittomissa viineissä on huomattui myös Rieslingin kotimaassa, Saksassa. Useat viinitilat ovat lisänneet valikoimaansa myös alkoholittoman Rieslingin. Viinien valmistus aloitetaan samoin, kuin tilan ”tavallistenkin” viinien valmistus, rypälemehu käytetään viiniksi.

Alkoholittomissa viineissä rypälemehun ei kuitenkaan yleensä anneta käydä kuivaksi, vaan käyminen lopetetaan esimerkiksi jäähdyttämällä tankit niin viileäksi, että käyminen lakkaa. Viiniin jää reilusti jäännössokeria, joka tekee hyvää alkoholittoman viinin rakenteelle.

Lopuksi alkoholi poistetaan. Tässä yleinen menetelmä on tyhjiö-tislausmenetelmä (vacuum distilling). Menetelmän ansiosta viiniä ei tarvitsee lämmittää kovin paljon tavallista huoneenlämpöä lämpimämmäksi. Tämä vähentää viinin aromien muuttumista.  Myös viinien hapot, fenolit, sokerit ja vitamiinit säilyvät melko hyvin. (Voit lukea tarkemmin alkoholin poistamisesta viiniblogin aiemmasta postauksesta).

Dr. Loosen Riesling Alcohol Free

Viinimaailma kohahti pari vuotta sitten, kun yksi Moselin jokilaakson tunnetuimmista viinitilallisista, Dr. Ernst Loosen, ilmoitti alkavansa valmistaa alkoholittomia viinejä. Sittemmin ihmettely on vaihtunut ymmärrykseksi ja viinit ovat saaneet paljon kehuja.

Alkoholittomaan Dr. Lo viinisarjaan kuuluu tämän alkoholittoman Rieslingin lisäksi myös alkoholiton kuohuviini samasta lajikkeesta. (Siitä voit lukea tarkemmin tästä postauksesta). Mutta, mille maistuu alkoholiton Moselin Riesling?

Maistelukuvaus: Tuoksussa on omenaa, päärynäkarkin makeaa tunnelmaa, hentoa kukkaisuutta ja vähän hankalasti määriteltävää mausteista karheutta. Maussa tuntuu ensin makeutta, mutta rapsakka hapokkuus tuo pian viinille hyvän ryhdin ja kannattelee viinin melko pitkään sitruunaisen hapokkaaseen jälkimakuun. Suutuntuma on aavistuksen pirskahteleva, joka lisää holittoman viinin kepeää fiilistä.

Moselin Rieslingille tyypillisiä aromeja tästä viinistä ei juuri löydy, mutta alkoholittomaksi viiniksi tämä on oikein hyvä. Raikas ja rapsakan hapokas olemus tekee tästä oivan parin ruokapöytään esimerkiksi kala- ja äyriäisruoille.   

Alkoholittomissa viineissä on tuoteseloste. Tavallisista viineistä ei tuoteselosteita löydykään.

Leitz Eins-Zwei-Zero Riesling Alcohol Free

Leitzin suvun viininviljelyn historia ulottuu vuoteen 1744. Rheingaun alueella sijaitsevaa Weingut Leitz-tilaa on vuodesta 1985 luotsannut Johannes Leitz. Tällöin tilalla oli vain 2,9 hehtaaria viinitarhoja, nykyään omistuksessa on noin 40 hehtaaria. Tämän lisäksi tarhoja vuokrataan, sillä useat kansainväliset palkinnot ovat siivittäneet viinien suosiota ja niitä viedään nykyään liki 40 eri maahan. Päälajike on, totta kai, Riesling.  

Maistelukuvaus: Tuoksussa on omenaa, myös kypsää aprikoosia ja sitruunaakin. Maku toistaa nämä aromit ja siinä on kaikkinensa kivan rieslingmäinen tuntu. Hapokkuus tuo ryhtiä viinille ja viinissä on hyvä tasapaino. Tässä viinissä on näistä kolmesta pisin ja mukavan hedelmäinen, hunajainenkin jälkimaku. 

Deep Roots Riesling Zero

Deep Roots Riesling Zero on kolmen nuoren viinintekijän yhteistyöprojekti. Philipp Wittmann, Jochen Dreissigacker ja Stefan Winter pyörittävät kukin omia viinitilojaan, mutta ovat lisäksi luoneet ”Deep Roots” brandin. Viinisarjan nimi ei kuitenkaan ilmennä köynnösten poikkeuksellisen syvälle ulottuvia juuria, vaan ennemminkin heidän omien sukujensa historiallisia juuria Rheinhessenin viinialueella.

Deep Roots Riesling Zero, Hinta: 9,98€ (Alko)

Maistelukuvaus: Tämän alkoholittoman viinin tuoksussa on kypsää, hiukan hillomaistakin omenaa, valkoherukkaa ja vaaleita kukkia. Maku toistaa nämä samat piirteet ja lisäksi mukaan liittyy sitruksisuutta. Maussa on makeutta, mutta myös hyvä hapokkuus, joka raikastaa viiniä. Suutuntuma on aavistuksen pirskahteleva. Jälkimaku liittää aromien kirjoon myös hunajan.

Alkoholittomissa viineissä on tavallisia viinejä enemmän makeutta, mutta vähemmän kaloreita.

Riesling todellakin sopii mainiosti myös alkoholittomiin viineihin! Kaikki nämä ovat hyviä alkoholittomia viinejä, jotka sopivat nautittavaksi ihan sellaisenaan tai ruoan kanssa.

Jos vielä vähän hifistellään, niin Dr. Loosenin yhdistäisin ruoalle, jossa on mukana hapokkuutta, esim. sitruksiselle kalalle, äyriäisille tai vaikka sushille. Leitz ja Deep Roots puolestaan toimisivat paremmin esimerkiksi aasialaistyylisen, mausteisen ruoan kanssa. 

Oma suosikkini muuten vain siemailuun on Leitz, pidin sen aromaattisesta ja täyteläisestä meiningistä, mutta kalaruoalle ottaisin Dr. Loosenin.

Pirteää tammikuun jatkoa kaikille!
Terkuin,
Viiniblogin Anniina

 Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Muita aiheeseen liittyviä postauksia:

Kuvat ja teksti: Anniina Schreiner

Lähteet:

https://www.falstaff.com/en/nd/dr-loosen-releases-alcohol-free-riesling/

https://www.alko.fi/alko-oy/uutishuone/ajankohtaista/alkon-myyntilitrat-vuonna-2021-laskua-nelja-prosenttia

www.winestate.fi/pro/viinit/deep-roots-riesling-zero/

https://www.sttinfo.fi/tiedote/alkon-myyntilitrat-vuonna-2022-myynti-laski-kymmenisen-prosenttia-myyntilitrat-palautuivat-koronaa-edeltavalle-tasolle

https://www.jancisrobinson.com/ocw/detail/dealcoholized-wine

https://www.leitz-wein.de/en/

Voit seurata Viiniblogia, vaikket olisikaan Facebookissa tai Instagramissa. Liity sivun alareunasta Wine and Beyond.fi sähköpostilistalle, jonka kautta saat tiedon uusista blogipostauksista. Osoitteita ei luovuteta eteenpäin muihin tarkoituksiin.

Keywords:
Alkoholiton Riesling kalalle
Alkoholiton Riesling sushille
Alkoholiton valkoviini kalalle
Alkoholiton valkoviini sushille
Holiton Riesling
Holiton sushiviini
Alkoholiton valkkari

Alkoholiton vappuskumppa

Alkoholiton vappuskumppa

HOLITON VAPPUSKUMPPA 2022

Kuplia ilman alkoholia

Vappu on ihana keväinen juhla ja myös yksi vuoden kuohuviinisesongeista. Tässä postauksessa esittelyssä alkoholiton, kuplivan pirskahtelevan pirteä vinkki vapun juhlintaan.

Dr. Loosen Riesling Sparkling Alcohol-Free

Juhlitko vappua alkoholittomasti? Jos kyllä, niin et ole yksin. Alkoholittomien viinien suosio kasvaa Suomessa jatkuvasti. Tässä yksi pirteän raikas, holiton vaihtoehto vappuskumpaksi.

Ernst Loosen on yksi Moselin jokilaakson tunnetuimmista viinitialallisista. Hän on vetänyt Dr. Loosenin viinitaloa vuodesta 1988 ja saanut lukuisia palkintoja ja kunniamainintoja. Monet tuntuivat ihmettelevän tämän ”Moselin ikonin”päätöstä alkaa valmistaa alkoholittomia viinejä ja kuohuviinejä, mutta ihmettely on vaihtunut ymmärrykseksi. Moselin viinien luontaisesti raikas hapokkuus ja matalahko alkoholipitoisuus sopivat täydellisesti alkoholittomien viinien tuottamiseen.

Dr. Loosen alkoholiton Riesling-kuohuviini on valmistettu tavallisesta Riesling-valkoviinistä, josta on poistettu alkoholi. Lopuksi viini on hiilihapotettu, joka on synyttänyt pirteät kuplat. Monissa alkoholittomissa viineissä on omanlaisensa, hiukan tavallista kuohuviiniä raskaampi olemus, joka johtuu alkoholin poistamiseen liittyvästä prosessista. (Miten alkoholi saadaan pois viinistä, se selviää täältä). Alkoholittomia viinejä ei ehkä kannatakaan verrata suoraan tavallisiin viineihin, sillä kyseessä on eri tuote. Mutta, verrattaessa alkoholittomia viinejä keskenään niistä löytyy paljonkin eroja (Tsekkaa alkoholittomien kuohuviinien testi).

Markkinoille tulee koko ajan uusia alkoholittomia viinejä ja niitä saa hankittua tavallisista ruokakaupoista, sekä Alkosta. Tämä kyseinen löytyy tällä hetkellä tietääkseni vain Alkosta (11,99€).

Maistelukuvaus: Tuoksussa on aluksi hiukan omenahillomaista sävyä, jonka löydän usein alkoholittomista kuohu- ja valkoviineistä. Maistettaessa viini paljastaa todellisen luonteensa ja aromeista löytyy napakkaa vihreää omenaa ja limeen viittaavaa sitruksisuutta. Hapokkuus on korkea ja se tasapainottaa makeutta niin, että viini tuntuu korkeintaan puolikuivalle. Mousse on pirteä ja melko runsas. Jälkimaussa sinnikäs hapokkuus yhdistyy hedelmäisiin ja hunajaisiinkin aromihin.

Tämä raikas alkoholiton kuohari sopii erinomaisesti kilistelymaljaksi juhlahetkiin. Ruoan puolesta se toimii erityisesti kalasta tai merenelävistä valmistetuille pienille purtaville (toast skagen, siika-cheviche, osterit ja niin edelleen). Allekirjoittaneen mielestä holittomien skumppien kärkikastia.

Rieslingistä valmistetaan nykyään ilahduttavan paljon kuohuviinejä. Tsekkaa myös Riesling-kuohuviinien testi!

Mitä parhainta Vapun odotusta!

Kevätterveisin,
Viiniblogin Anniina

 

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

Postaus sisältää näytteeksi saatuja viinejä.

Alkoholittomat viinit testissä

Alkoholittomat viinit testissä

ALKOHOLITTOMAT VIINIT TESTISSÄ

– Varteenotettava vaihtoehto vai rahan hukkaa? –

Alkoholittomat viinit kasvattavat suosiotaan jatkuvasti. Mutta miten alkoholittomia viinejä valmistetaan? Miten ne eroavat tavallisista viineistä? Ovatko alkoholittomat viinit hyviä, vai kannattaako mieluummin juoda vettä?

Näitä kysymyksiä pohditaan tässä postauksessa. Lopussa myös kuuden alkoholittoman viinin testi. Tervetuloa mukaan!

Miksi viinissä on alkoholia?

Alkoholi syntyy viiniin, kun rypälemehu käy hiivan vaikutuksesta. Hiivasolut käyttävät ravinnokseen rypälemehussa olevaa sokeria ja samalla muodostuu alkoholia, hiilidioksidia ja muita aineenvaihduntatuotteita. Mitä enemmän sokeria rypälemehussa on, sitä enemmän viiniin voi muodostua alkoholia. Yleensä valkoviineissä alkoholipitoisuus on siinä 10-13% ja punaviineissä noin 12-14,5%, mutta myös näiden keskimääräisten pitoisuuksien molemmin puolin löytyy hyviä viinejä. Joihinkin viinityyleihin matala alkoholisuus kuuluu luonnostaan, esimerkiksi Italialainen kevyesti kuohuva Moscato d’ Asti (noin 5,5%) ja jotkut Riesling viinit.

Mitä eroa on alkoholillisella ja alkoholittomalla viinillä – muuta kuin tietysti alkoholin puuttuminen?

Alkoholittomaksi saa Suomessa kutsua juomaa, jossa on alle 1,2% alkoholia, mutta käytännössä alkoholittomien viinien voltit ovat yleensä 0-0,5%. Alkoholi tuo viiniin täyteläisyyttä ja ehkä hiukan yllättäen myös jonkun verran makeuden tunnetta. Ilman alkoholia viini saattaa vaikuttaa vähän vetiselle tai mehumaiselle. Toisaalta liian korkea alkoholipitoisuus on myös huono juttu, sillä hyvä viini on tasapainossa makeuden, hapokkuuden, hedelmäisyyden, tanniinin (punkuissa) ja alkoholin suhteen.

Kun pyörittelet viiniä lasissa se valahtaa tietysti takaisin lasin pohjalle, mutta sitä jää myös jonkin verran lasin reunoille. Olet varman huomannut kuinka viini jättää lasin reunaan ”kyyneleitä” tai ”jalkoja”. Mitä sokerisempaa tai mitä alkoholisempaa viini on niin sitä enemmän jalkoja muodostuu ja sitä hitaammin nämä jalat valuvat. Makea sokerinen neste on hitaampaa liikkeissään kuin vesi, samoin alkoholi liikkuu hitaammin kuin vesi, kyse on siis viskositeettierosta. Viinialan ammattikielessä tätä kuvataan sanalla täyteläisyys. Pääset hyvin jyvälle mitä tällä tarkoitetaan kun kuvittelet esimerkiksi oliiviöljyn ja veden erilaista suutuntumaa, öljy on ”paksumman” tuntuista kuin vesi.

Alkoholittoman viinin kirot: makeus ja mehumaisuus

Alkoholi ja sokeri lisäävät siis viinin täyteläisyyttä. Jos alkoholia vähennetään tai peräti poistetaan kokonaan viini täyteläisyys vähenee. Tätä monet valmistajat paikkaavat lisäämällä, yllätys yllätys, sokeria. Tällöin viini saattaa makeutua liiaksikin ja makeutta tasapainottavan hapokkuuden tarve kasvaa. Tätä puolestaan voidaan paikata esim. lisätyllä sitruuna-/viini-/askorbiinihapolla.

Alkoholittomista punaviineistä puuttuu usein myös punaviineihin kuuluvaa tanniinisuutta sillä punaviinirypäleiden kuorista tulevat tanniinit liukenevat helpommin alkoholipitoiseen nesteeseen, joka taas ei ole alkoholitonta viiniä valmistavan tavoite. Alkoholitonta viiniä saa Suomessa myydä kaupoissa vaikka se ei oikeastaan olisi viiniäkään, eli käyttämällä valmistettu. Tällöin kyseessä on esimerkiksi viinijuoma, joka on valmistettu sekoittamalla rypälemehua ja muita ainesosia, kuten makuaineita ja muuta vastaavaa.

Alkoholittomia ja vähäalkoholisia viinejä löytyy kaupoista jo aikamoisia valikoimia.

Miten alkoholi saadaan poistettua viinistä?

Alkoholin poistamiseen vinistä on ainakin neljä erilaista tapaa. Joskus aiemmin tähän on käytetty tislausta, viinin lämmittämistä yli etanolin kiehumispisteen (78c), jolloin alkoholi haihtuu nesteestä. Tästä on suurimmilta osin luovuttu sillä se on tuhoisaa viinin aromeille kaiken kaikkiaan.

Aromeille hellävaraisempia ja nykyään yleisempiä keinoja ovat: vakuumitislaus (viinitankkiin luodaan alipaine, jolloin alkoholi haihtuu alemmassa lämpötilassa) ja käänteisosmoosi (viinistä erotetaan etanoli paineen ja puoliläpäisevän kalvon avulla). Joskus tähän yhdistetään myös kylmäsuodatus alle 13 asteessa joka säästää vielä enemmän aromeja.

Myös hyrrähaihduttimeksi suomennettu ”spinning cone column”-menetelmä on nykyään suosittu. Tässä kieppuvat tasot linkoavat viiniä ohuena kalvona alipainesessa tankissa. Viinin aromiaineet irtoavat ja ne ohjataan erilliseen tankkiin. Sen jälkeen erotetaan etanoli. Lopuksi aiemmin haihtuneet aromiaineet palautetaan viiniin. Kuullostaako sekavalle? Tämä englannin kielinen you-tube pätkä näyttää kiinnostuneille miten hyrrähaihdutin toimii. (Lähteet: Etiketti-lehti 3/2018, s 44-45, Winemakermagazine.com)

Hankaluutena kaikissa näissä menetelmissä kuitenkin on riski, että ”lapsi menee pesuveden mukana” eli samalla kun poistetaan alkoholia menetetään viinille olennainen luonne, viinimäisyys. Toisaalta tekniikka on parantunut hurjasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Alkoholittomat viinit ovat kuitenkin käytännössä aina kevyen oloisia, joka on hyvä huomioida esim. tarjoiltaessa niitä ruokien kanssa.

Alkoholittomat viinit testissä

Tällä kertaa testissä on 3 valkkaria ja 3 punkkua. Alkoholittomia kuohareita ja myös roseeviinejä Wine and Beyond.fi viiniblogi tutkailee toisella kertaa. Mutta, aloitetaan valkkareista.

Torres Natureo De-alcoholised, Muscat, 2018, 4,99€
Sokeri 36g/l, kcal 20/ 100ml. Pääainesosa: Muscat rypäleestä valmistettu alkoholiton viini. Ostettu: K-Marketista

Tuoksussa erottuu Muscat rypäleelle tyypillistä kukkaisuutta ja parfyymisyyttä sekä sitrusta, olisiko vähän vahamaisuuttakin. Maku on makea, mutta kuitenkin makeuden ja hapokkuuden suhteen yllättävän tasapainoinen ja jälkimaussa on pituutta enemmän kuin olisin arvannut. Alkoholittomaksi viiniksi enemmän viinimäinen kuin mehumainen. Jos tykkäät Muscat rypäleestä ja kaipaat alkoholitonta viiniä niin kannattaa kokeilla.

Opia Chardonnay Organic, 7,04€
Sokeri 50g/l, 20kcal/100ml. Pääainesosa: Rypälesiemenuute (39%). Ostettu: Alkosta

No tuota, mitenkähän tätä nyt kuvailisi. Tuoksusta tulee mieleen Haribon sokeroitu persikkakarkki, joka tarjoillaan kuivuneen sahanpurun ympäröimänä. Maku seurailee tuoksua. Hapokkuutta on jonkun verran, joten viilennettynä tämä on ihan kivan raikas persikkamehumainen janojuoma. Otin tämän Alkon hyllystä sen kummemmin katsomatta, ajattelin kai että Alkon alkoholittomat viinit ovat sentään viinistä valmistettuja. Olin väärässä. Tässä juomassa ei ole mitään viiniin viittaavaa muuta kun etiketissä ”Chardonnay” josta joku (kuten minä) saattaa erehtyä luulemaan, että kyseessä olisi Chardonnaysta valmistettu alkoholiton viini. Mutta kyseessä onkin juoma, jossa on ainesosina rypälensiemenuute (39%), hiivauute (37%) ja rypälemehu Chardonnaysta (22%). Mitä opimme tästä, lue pullon tausta ostaessasi alkoholittomia viinejä.

Jacobs Creek UnVined, Riesling, 2018, 6,99€
Sokeri 51g/l, 29 kcal/100ml. Pääainesosa: Alkoholiton viini. Ostettu: Citymarketista

Tuoksu tuo mieleen omenaa, sitruunaa ja kukkaisuutta sekä hiukan Rieslinginmaista vahamaisuuttakin saattaa tuoskusta löytää. Maku ei aivan pääse tuoksun tasolle, mutta se on hapokkuudessaan mukavan raikas ja aromikaskin, joskin harmillisen lyhyt. Tämä viini tuntuu kevyemmälle kuin Torresin Natureo, joka on jännää, sillä sokeria tässä on enemmän. Kokonaisuudessaan pirteä ja mukiinmenevä. 😉

Entäpä alkoholittomat punkut?

Usein tuntuu, että tanniinin takia punkuissa on hankalampaa säilyttää viinimäisyys kuin valkkareissa. Niissä on yleensä makeutta ja hedelmäisyys on hillomaisen paksuhkoa, miten käy tällä kertaa..

Carl Jung selection, Red De-alcoholised wine, 3,09€
Sokeri 40g/l, 20 kcal/100ml, Pääainesosa: Alkoholiton viini. Ostettu: Citymarketista

Tuoksusta tulee mieleen keitetty vadelmahillo ja hiukan mausteinen, ehkä tomaatinlehtimäinen yrttimäisyys, jotain viitauksia tammisuuteenkin saattaa tuoksutellessa hetken kuluttua löytää. Maku seurailee tuoksua ja viini on suutuntumaltaan kevyt. Hapokkuus tasapainottaa makeutta aluksi, mutta jälkimaku on turhan makean oloinen ja saa tämän vähätanniinisen viinin tuntumaan mehumaiselle. Tätä olisi kiinnostava maistaa, jos sokeria olisi puolet vähemmän, nousisivatko hapokkuus tai tanniinisuus silloin paremmin esille vai tuntuisiko mehumaisuus vielä enemmän?

Torres Natureo De-alcoholised, Garnacha Syrah, 2018, 4,85€
Sokeri 35g/l, 23 kcal/100ml. Pääainesosa: Garnacha ja Syrah rypäleistä valmistettu alkoholiton viini. Ostettu: Citymarketista

Tämän viinin tuoksusta löytyy kypsää kirsikkaa, hillomaista punaista marjaisuutta ja ehkä aavistus Syrahin pippurista mausteisuutta tai neilikkaa, hiukan tammisuuttakin taitaa olla mukana. Maussa hedelmäisyys korostuu ja syrjäyttää tuoksun mausteista fiilistä. Hapokkuutta on kivasti tasapainottamaan makeutta. Vähätanniinisen notkean viinin jälkimaussa on jonkun verran pituuttakin. Alkoholittomaksi viiniksi aika kiva.

Ebony Vale, Cabernet Sauvignon, 6,29€
Sokeri 45g/l, 20 kcal/100ml. Pääainesosa: alkoholiton punaviini. Ostettu: Citymarketista

Tuoksussa on hillotun oloista tummaa marjaisuutta kuten mustaa kirsikkaa ja mustikkahillomaista fiilistä, myös hiukan tammesta tulevaa paahteisuutta. Suutuntuma on kevyehkö, mutta mukavan viinimäisellä tavalla tanniinisempi kuin esim. edeltävässä Torresissa. Jälkimaku puolestaan on lyhyempi ja yksiulotteisempi. Vaikka viini on kokonaisuudessaan vähätanniininen niin tämä pienikin tanniinisuus auttaa fiilistä viinimäisyyden suuntaan erotukseksi mehumaisuudesta. Kaikki nämä punkut hyötyvä siitä että ne tarjoillaan tavallista viileämpinä.

Näin lopuksi täytyy todeta, että alkoholittomat viinit ovat omassa sarjassaan. Silti niidenkin välillä on eroja eivätkä hinta ja laatu aina seuraa toisiaan. On makuasia juoko esim. aterialla mieluummin alkoholitonta viiniä vai vaikka vettä, mutta hienoa että alkoholittomiakin vaihtoehtoja viineistä löytyy.

 

Mutta entäpä, jos viinin alkoholisuutta voisi vähentää niin hienovaraisesti ettei viinin luonne juuri muuttuisi?

 

Suomalainen WineMill yritys tekee parhaillaan erittäin kiinnostavaa tuotekehitystä laitteesta, jolla voitaisiin poistaa viinistä vain hiukan alkoholia. Esimerkiksi niin, että viini jossa olisi 12% alkoholia olisikin enää 9% volttista. Tällöin viinin aromimaailma pysyisi kuulemma runsaana ja viinin luonne säilyisi, mutta korkeaan alkoholipitoisuuteen liittyvät terveyshaitat vähenisivät. WineMill kaavailee ensimmäisten laitteiden tuomista markkinoille tämän vuoden aikana, prototyyppi on ollut jo jonkun aikaa käytössä. Wine and Beyond.fi viiniblogi seuraa jatkossa tämän kiinnostavan suomalaisen innovaation kehitystyötä ja markkinoille tuloa.

Tsekkaa myös alkoholittomien kuohuviinien testi.

Hyviä viinihetkiä, alkoholilla tai ilman!
Toivottaa,
Viiniblogin Anniina

 

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti ja kuvat: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

Lue myös:

Keywords: Paras alkoholiton viini, paras holiton viini, paras holiton punkku, paras holiton valkkari, paras alkoholiton punaviini, paras alkoholiton valkoviini