Roseeviinit testissä

Roseeviinit testissä

ROSEET TESTISSÄ

Roseeviinit testissä



Roseeviinejä valmistetaan jokapuolella maailmaa ja käytetyt rypälelajikkeet, sekä valmistusmenetelmät vaihtelevat suuresti.  Oli aika ottaa yhdeksän roseeviiniä testiin ja maistella, vertailla ja fiilistellä roseiden kirjoa. Ja koska viinin maistelu on aina mukavampaa seurassa kuin yksin, kutsuin mukaan Sarin, Lauran, Riikan ja Samulin. Mikä viini oli näistä yhdeksästä paras? Mikä viini sopi jäiden kanssa? Mitä näistä kannattaa ottaa ruokapöytään? Mikä oli paras sellaisenaan? Entä missä oli paras hinta-laatusuhde? Kohta kuulet… Viinit maisteltiin kolmen seteissä, jokaisen setin paras viini sai kolme pistettä, toiseksi paras kaksi ja heikoin yhden. Maistelu tehtiin sokkona, paitsi allekirjoittaneen osalta, sillä tietysti järjestäjänä tiesin viinit ja niiden järjestyksen. Kolmella maistelijalla oli takanaan viinialan opintoja (WSET 3) ja kahdella ei lainkaan. Pöydässä oli myös piknik-tyylistä purtavaa, patonkia, juustoja, leikkeleitä, oliiveja, mansikoita jne. Sokkomaistelun jälkeen osallistujat kokeilivat viinejä myös näiden suupalojen kanssa.

Pullot ”ovelasti” naamioituneina sokkomaistelua varten. 😀

Yhdeksän viiniä, kolme settiä ja neljä finalistia



Ensimmäisessä setissä oli kolme roseeviiniä Ranskasta. Koko maistelun sai aloittaa ”siili-rosee”, joka on valmistettu 100% Syrah rypäleestä. Tämä on luomuviini, joka on pakattu kevyempään lasipulloon.

Crafty Hedgehog Syrah Rosé 2018, 12,49€



Seuraava viini on Côtes de Provence alueelta Etelä-Ranskasta. Rypälelajikkeita ei tämän viinin yhteydessä ole sen kumemmin mainittu, mutta luultavasti sekoitteessa on alueelle tyypillisesti ainakin Cinsaut, Grenache, Mourvèdre tai Syrah.

La Vie en Rose 2019, 16,89€



Maistelun kolmas viini tuli linnoistaan kuuluisasta Loiren laaksosta. Tässä lajikkeina ovat Grolleau, Gamay ja Cabernet Franc. Yksi viidestä maistelijasta piti tätä koko illan parhaana ja kaikkien mielestä tämä oli hedelmäinen ja kesäinen, viini joka sopii myös jäiden kanssa nautittavaksi. Tässä siis niukasti kärkikahinoiden ulkopuolelle jäänyt ”Anjoun rosee” Ranskasta.

Rémy Pannier Rosé d’Anjou 2019, 11,98€



Toinen setti vei Italiaan, Saksaan ja Itävaltaan



Roseeviinitestin toinen setti alkoi Pinot perheen johdolla. Italialaista Pinot Grigiota kuvailtiin tuoksultaan vienoksi ja suutuntumaltaan täyteläisen öljyiseksi. Tämän italialaisen viinin hinta ei ole tiedossa, ja vaikuttaa siltä ettei viini ole enää Alkossakaan.

Ramato Pinot Grigio delle Veneze, Corte Giacobbe, 2018.



Testin seuraava rosee osoitti, että Saksassa osataan tehdä muutakin kuin hyvää Rieslingiä. Tämän maistelun parhaaksi viiniksi valikoitui lähes yksimielisesti Pfalzin alueelta tuleva Pinot Noir rosee.  Tämä tasapainoinen, hedelmäisen pirteä roseeviini on myös vegaaninen ja pakattu kevyempään lasipulloon.

Villa Wolf Pinot Noir Rosé 2019, 12,98€



Roseeviinitestin toisen setin päätti yksi maistelun ryhdikkäimmistä viineistä, joka tuli Itävallan Kamptalin alueelta. Lajikkeena siinä on Cabernet Sauvignon, Blaufränkisch ja Zweigelt. Tässä hyvärunkoisessa viinissä oli tietynlaista rotevuuttakin ja se sopii hyvin ruokapöytään esimerkiksi vaalealle lihalle, miksipä ei myös pastalle, pitsalle tai ruokaisille salaateillekin.

Etz Rosé 2018, 17,46€

 

Uutta maailmaa ja vähän vanhaakin



Roseeiltapäivän kolmannen setin myötä kuljettiin Portugalin kautta Argentiinaan ja Uuteen-Seelantiin saakka.

Roseeviinitestin Portugalin edustaja oli Lissabonin alueelta tuleva ”höyhenrosee”, joka on valmistettu Caladoc nimisestä viinirypälelajikkeesta. Tämä lajike on Grenache ja Malbec lajikkeiden ristetys. Viinistä löytyikin punaista marjaisuutta ja mausteisuutta. Tämän viinin parhaat puolet pääsivät esille juustojen ja leikkeleiden kanssa, joita meillä oli pöydässä särpimenä. Kevyempi lasipullo, johon viini on pakattu, on askel ekologiseen suuntaan.

Azueira AZ Rose 2018, 9,13€



Roseeviinitestin kaksi viimeistä viiniä veivät maistelijat piipahtamaan valtamerten takana. Uuden maailman, eli Euroopan ulkopuolisten viinimaiden roseeviinejä oli mukana kaksi.

Roseeviinitestin yllättäjäksi osoittautui Argentiinan signaturelajikkeesta Malbecista valmistettu rosee, joka raivasi tiensä testin neljän parhaan joukkoon päätyen jaetulle kolmannelle sijalle. Hinta-laatusuhteellaan yllättänyt rosee on myös luomu, vegaaninen ja vielä pakattu kevyempään lasipulloonkin, jes!

Cuma Malbec Organic Rosé 2019, 9,99€



Koko kattauksen ainoa viini, joka on valmistettu valkoviiniä ja punaviiniä sekoittamalla tuli Uuden-Seelannin kuuluisalta Sauvignon Blanc alueelta. Viini on laadukas ja siinä on vahva Sauvignon Blancille tyypillinen aromimaailma. Pinot Noir tuo viinin aromeihin hentoa vadelmaista häivähdystä, vaikka Sauvignon onkin selkeästi tämän esityksen päätähti. Tämä viini herätti keskustelua aiheesta onko hyvään Sauvignon Blanciin aiheellista sekoittaa punaviiniä vai olisiko se toiminut omana itsenään ihan valkkarinakin. Joka tapauksessa maistelijat olivat yhtä mieltä, että kyseessä on laadukas ja tasapainoinen viini, jolla on myös ekologisuudesta kertova sertifiointi.

Mud House Sauvignon Blanc Rosé 2019, 14,98€




Roseeviinit ovat tulleet jäädäkseen


Vielä pari vuosikymmentä sitten roseeviinit olivat ”kummallisia välimalleja valkkareista ja punkuista”. Nykyään ne ovat vakiinnuttaneet paikkansa osana viinien maailmaa ja maailman viinejä. Silti roseeviinit ovat edelleen kausiviinejä, eli niitä ostetaan ja nautitaan pääasiassa keväisin ja kesäisin. Aika näyttää tuleeko niistä ympärivuotisia viinisuosikkeja, mutta ainakin vaikuttaa siltä, että suomalaiset ovat vihdoin löytäneet roseet. Alkon kesäkuun 2020 myyntitiedotteen mukaan roseeviinien myynti on kasvanut liki 49% vuoden takaisesta!

Lopuksi vielä kiitos maisteluun osallistuneille Sarille, Riikalle, Lauralle ja Samulille. Ja erinomaisen mukavaa kaikkien aikojen roseekesää Viiniblogin lukijoille!

”Hyvää kaikkien aikojen roseekesän jatkoa” toivottaa viiniblogia kirjoittava Anniina Schreiner.

 

 Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Voit seurata Viiniblogia, vaikket olisikaan Facebookissa tai Instagramissa. Liity sivun alareunasta Wine and Beyond.fi sähköpostilistalle, jonka kautta saat tiedon uusista blogipostauksista. Osoitteita ei luovuteta eteenpäin muihin tarkoituksiin.

Crémant du Jura – kuplien viehätys

Crémant du Jura – kuplien viehätys

CRÈMANT DU JURA

– Charles de Fère ja kuplien viehätys –

Kaupallinen yhteistyö: Rosa Viini & Ruoka

Ranskalainen, mutta omanlainen

Jura on yksi Ranskan omintakeisimmista viinialueista ja se kulkee ”omia polkujaan” paitsi rypälelajikkeiden, myös viinin valmistusmenetelmien osalta. Tässä alueessa riittää ainesta useampaankin blogitekstiin, mutta aloitetaan alueeseen tutustuminen kepeästi kuplien, Crémant du Jura kuohuviineillä. Tervetuloa mukaan!

Juran alueen viinintuotannolla on pitkät, vuosisataiset perinteet, mutta tuotantomäärät eivät ole esimerkiksi muihin Ranskan viinialueisiin verrattuna kovin suuria. On kuitenkin mukavaa huomata, että Alkostakin joitakin Juran viinejä löytyy. Crémant kuohuviinejä näyttäisi olevan valikoimassa tällä hetkellä kolme erilaista, kaksi vaaleaa ja yksi ainokainen rosee.

Vielä ennen maistelua pieni esittely Juran alueesta ja crémant-viineistä.

Juran alue sijaitsee Ranskassa, Sveitsin rajan tuntumassa ja se on antanut nimensä diosauruksistaan tunnetulle jurakaudelle (200-145 miljoonaa vuotta ennen ajanlaskun alkua).
Kuva: Jura Tourism

Crémantissa ja shamppanjassa on eroja ja yhtäläisyyksiä

Crémant viinejä kuulee usein kutsuttavan samppanjan pikkuveljiksi. Tässä on kieltämättä vähän perääkin, sillä shamppanjan ja crémantin välillä on paljon yhtäläisyyksiä. Kaikki Crémant nimeä käyttävät viinit ovat perinteisen menetelmän kuohuviinejä, eli ne valmistetaan samalla tavalla kuin samppanja.

Crémanteja valmistetaan pääasiassa Ranskassa, jossa viineihin käytettävät rypälelajikkeet vaihtelevat alueittain. Juuri tämä tekee viineistä mielenkiintoisia, sillä eri puolilla Ranskaa valmistettavat crémantit saavat kukin omanlaisiaan piirteitä.

Juran alueen crémant viinit saivat virallisen statuksen vuonna 1995. Sen jälkeen niiden tuotanto on kasvanut tasaista tahtia, vaikkakin ne ovat edelleen melko harvinaisia. Esimerkiksi Shamppanjaan verrattuna tuotantomäärä on reilusti alle kymmenesosa (Champagnen alueen 300 miljoonaa pulloa vs Juran alueen 23 miljoonaa pulloa vuodessa).

Crémantien valmistusta säädellään Ranskan lainsäädännössä laadun takaamiseksi. Esimerkiksi Juran alueella kaikki rypäleet tulee poimia käsin ja kokonaisina terttuina, joka suojaa viiniä hapettumiselta verrattuna mm. koneelliseen pomintaan.

Myös käytettävien rypälelajikkeiden osalta ollaan tarkkoina. Vaaleassa Crémant de Jurassa on oltava 50% Chardonnay lajiketta. Loppu voi olla muita alueen lajikkeita, myös punaisia rypälelajikkeita jotka kuitenkin viiniytetään vaaleaksi viiniksi. Rosee crémantissa puolestaan 50% on oltava Poulsard ja Pinot Noir – lajikkeita.

Kaunis kuoharipullo ja sen avaaminen luo arkeenkin juhlan tuntua. Kuplajuomat ovat myös hyviä tuliaisia ja sopivat yhteen erilaisten coctailpala-tyylisten purtavien kanssa.
Kuva: Anniina Schreiner

Kuusi sukupolvea kuohuvaa

Viini, ja erityisesti kuohuviini, virtaa Charles de Fère viinitalon perustajan Jean-Louis Denois:n, suvussa vahvasti. Jean-Louis itse on kuudennen polven kuohuviinin valmistaja, mutta hän ei kuitenkaan jäänyt jatkamaan suvun shamppanjatilaa vaan perusti vuonna 1980 oman Charles de Fère viinitalon Champagnen alueen eteläpuolelle, Dijonin kaupungin liepeille. (Kyllä, nimenomaan se sinapistaan kuuluisa Dijon.)

Nimensä Charles de Fère viinitalo on saanut Jean-Louisin vanhimman pojan Charlesin mukaan.

Charles de Fère Crémant du Jura Brut, (15,98€)

Lajikkeina: Chardonnay, Pinot Noir

 

Kevyesti kultaan vivahtavan kuohuviinin tuoksusta löytyy kevyttä paahteisuutta, omenaisuutta joka tuo minulle mieleen ranskan golden omenan ja kypsää sitrushedelmäistä tuoksua, kuten sitruunaa ja ehkä pieni häivähdys limeäkin. Suussa viini on kuiva ja samaan aikaan sekä raikas että vähintään keskitäyteläinen. Mousse, eli vaahto on miellyttävän eloisaa. Maku seurailee tuoksun aromeita, lisäksi siinä on aistittavissa yrttisiä vivahteita. Keskipitkästä jälkimausta saattaa löytää viittauksia myös paahdettuihin manteleihin.

Sanoisin, että viehättävä ja persoonallinenkin kuohuviini, jossa on mielestäni hyvä hintalaatusuhde. Juran alueen crémanteja olen valitettavasti päässyt maistelmaan niin harvoin, etten osaa sanoa onko tämä ”tyypillinen” Juran crémant, mutta sijoittaisin tämän hapokuudeltaan, hedelmäisyydeltään ja ”pyöreydeltään” jonnekin shamppanjan ja cavan välimaastoon.

Charles de Fère Crémant du Jura Rosé Brut, (16,49€)

Lajikkeina: Pinot Noir, Trousseau, Poulsard

Tuoksusta löytyy punaista marjaisuutta, paahteisuutta ja yrttistäkin vivahdetta. Aluksi tuoksu antaa viitauksia puolukan suuntaan, mutta hetken lasissa viivähdettyään tuoksusta nousee esiin herkullista mansikkaan viittaavaa aromia, joka vahvistuu viinin hiukan lämmetessä lasissa. Kevyttä pippurin suuntaan menevää mausteisuuttakin tuoksusta voi löytää. Suussa viini on kuiva ja raikkaan hapokas olematta kuitenkaan mitenkään liian terävä tai kulmikas. Aromeiltaan maku seurailee tuoksua, lisäksi siinä on kevyttä yrttisyyttä. Mousse on keskitäyteläinen ja viini jättää raikkaan, hiukan verigreipin kuorta muistuttavan jälkimaun.

Juran alueen crémantit, etenkin rosee crémantit ovat harvinaista herkkua myös viiniasiantuntijalle. ”Tämä maistelu oli elämäni ensimmäinen kerta, kun pääsin maistamaan rosee crémant kuohuviiniä Juran alueelta” tuumii WineandBeyond.fi viiniblogia kirjoittava Anniina. ”Ensitapaaminen oli onnistunut”. 

 

Crémanteissa on kiinnostavuutta

Parin viime vuosikymmen aikana parantunut laatu on nostanut crémanteja ansaitusti esiin ja myös Suomessa erilaisten crémantien saatavuus on parantunut. Viiniblogi palaa takuuvarmasti sekä crémantien, että Juran alueen pariin vielä monta kertaa.

Erinomaisen mukavaa kesän jatkoa kaikille lukijoille!
Toivottaa,
Viiniblogin Anniina

 Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Lähteet:

CharlesdeFere.com
JLDenois.com
Jura Tourism
Jura Vins
The World Atlas of Wine, 7th Edition, s.144

Postauksen kuvat:
Anniina Schreiner
Jura Tourism

Voit seurata Viiniblogia, vaikket olisikaan Facebookissa tai Instagramissa. Liity sivun alareunasta Wine and Beyond.fi sähköpostilistalle, jonka kautta saat tiedon uusista blogipostauksista. Osoitteita ei luovuteta eteenpäin muihin tarkoituksiin.

Ainoa Winery – ainoa laatuaan

Ainoa Winery – ainoa laatuaan

AINOA WINERY

– Viiniblogi matkailee –
– Osa 2 –

Suomen kansainvälisesti palkituin viinitila

Suomalaiset viinit ovat viime vuosina saavuttaneet kansainvälistä mainetta ennen näkemättömällä tavalla. Siitä on kiittäminen Ainoa Wineryä, joka muuttaa suomalaiset mustikat, vadelmat ja muut metsien aarteet upeiksi ja palkituiksi viineiksi.

Näitähän piti päästä maistamaan, joten viiniblogi otti suunnan kohti Hollolaa. Tervetuloa mukaan! 

Ainoa Wineryn omistajapariskunta Paola Guerrero de Cohen ja David Cohen ovat molemmat suorittaneet viinin tuotannon ammattitutkinnon Suomessa.

Manner vaihtui, harrastus pysyi

Paola ja David Cohenin matka Suomen kansainvälisesti menestyneimmän viinitalon omistajiksi alkoi harrastuksesta. ”Olen harrastanut viinin valmistusta jo pitkään. Asuessamme Yhdysvalloissa oli helppoa saada erilaisia viinirypäleitä toimitetuksi kotiin. Vaikka asuimme Bostonissa, pystyin tilaamaan viinirypäleitä Kaliforniasta ja saatoin valmistaa esim. Zinfandel-viiniä omassa kodissani”, David kertoo. Koulutustaustaltaan hän on insinööri ja Paola puolestaan työskenteli aiemmin rahoitusalalla.

”Kun muutimme työni johdattamana Suomeen, ajattelin että nyt voin tilata rypäleitä eurooppalaisilta viinin viljelijöiltä, Saksasta, Ranskasta ja muualta, ja valmistaa niistä Suomessa viiniä. Mutta, eihän se toiminut ollenkaan samalla tavalla”. David ei kuitenkaan halunnut luopua tärkeästä harrastuksestaan.

”No sitten kuulin, että täällä kasvaa marja nimeltä viinimarja, yes!” sanoo David nauraen. ”Yritimme tehdä viinimarjoista viiniä moneen otteeseen, mutta emme kerta kaikkiaan saaneet siitä mieleistämme. Niinpä käännyimme Paolan kanssa katsomaan muita marjoja, joita upeista puhtaista metsistänne löytyy.”

Mustikka, puolukka, kuusenkerkkä ja hilla. Muun muassa nämä kaikki ovat Ainoa Winerylle tärkeitä raaka-aineita.
(Kuva: Ainoa Winery)

Taito, tyyli ja puhtaat raaka-aineet

En voi olla kysymättä, mitkä ovat avaimet Ainoa Wineryn menestykseen? Pienen pohdinnan jälkeen David vastaa.

”Meitä on auttanut se, että toisin kuin monet muut suomalaiset marjaviinien valmistajat, me olemme aiemmin valmistaneet viiniä rypäleistä. Emme aluksi edes tienneet, että Suomessa on tavattu valmistaa marjaviiniä erilaisilla menetelmillä kuin mitä rypäleviineissä käytetään.” David muistelee.

”Niinpä aloimme alusta asti käyttää samoja menetelmiä, kuin rypäleviinin valmistuksessa. Se tekee meidän viineistämme erilaisia ja saamme niihin uutettua myös tanniinia.” Etenkin punaviineissä tanniinit ovat olennaisia, jotta viini tuntuu viinille. ”Tietääkseni olemme ainoita, jotka käyttävät punaviinimenetelmää marjaviinin teossa ja meillä on tietääksemme Suomen ainoa punaviinin käymistankki.”

”Ero hyvän ja pahan viinin välillä riippuu viinintekijän taidosta, mutta ero hyvän ja erinomaisen viinin välillä riippuu raaka-aineen laadusta. Tietysti kaiken muunkin, kuten laitteiston ja osaamisen täytyy olla korkeatasoista, mutta vaikeinta on saada ensiluokkaisia raaka-aineita.” David kertoo.

”Suomi on tässä suhteessa aivan erityinen maa. Puhdas luonto ja mahdollisuus tehdä viiniä maailman parhaimman laatuisista marjoista, se on meille tärkeä voimavara.”

”Pistetäänkö fermentoinnit käyntiin?” WineandBeyond.fi Anniina Suomen ainoan punaviinin valmistustankin edessä.

Suurin osa Ainoa Wineryn käyttämistä marjoista tulee Lapista, sillä lähellä kasvualueen rajaa marjoista tulee tavallista pienempiä. ”Se taas tarkoittaa, että kuoren suhteellinen osuus marjassa kasvaa ja viiniin saadaan parempi aromikkuus.”

Lisäksi marjoja saadaan lähiseudun tiloilta, esimerkiksi mansikkaa ja vadelmaa. ”Juuri eilen olimme koko perhe poimimassa kuusenkerkkää Havu viiniämme varten. Nyt on paras aika vuodesta sen poimimiseen”, Paola Guerrero de Cohen hymyilee.

Entä viinitilan nimi? Mistä nimi Ainoa Winery?

”Ensin ajattelimme, että nimeämme viinitilan Aino:ksi, mutta se tuntui kuitenkin turhan yleiselle ja myös monissa tuotteissa käytetylle nimelle. Sitten selvisi, että Aino nimen alkuperä Kalevalassa viittaa ”ainoaan tyttäreen” ja se on muuttunut myöhemmin naisen nimeksi. Niinpä nimeksi tuli Ainoa.”

Nimi onkin erittäin sopiva viinitilalle, joka tällä hetkellä ainoana tekee Suomessa metsämarjoista kansainvälisesti menestynyttä viiniä.

”Kun ensimmäiset viinimme valmistuivat, törmäsimme siihen, että suomalaiset ravintolat eivät ole tottuneet käyttämään ruoan kanssa marjaviinejä. Mikään ravintola ei ottanut viinejämme valikoimaansa”. Cohenit tiesivät kuitenkin tuotteensa laadukkaiksi ja päättivät kokeilla, saisivatko viinit nostetta viinikilpailuista.

Nyt tiedämme, että saivat. Ainoa Wineryn viinit ovat niittäneet maailmalla mainetta ja kahmineet palkintoja ennen näkemättömällä tavalla.

Silkkiä ja Havuista raikkautta

Ja sitten pääsemme vierailun huippukohtaan, maistamaan viinejä. David tarjoilee ensimmäisenä viineistä punaviinimaisimman  Silkki – mustikkaviinin (21,50€, saatavilla useissa Alkoissa).

Vahvan tummasävyisen viinin tuoksu tuo mieleen havumetsän, siinä tuoksuu totta kai pääraaka-aine mustikka, mutta tuoksusta välittyy myös mustikan varpujen ja kuivan metsäkankaan maamaisia tuoksuja. Puolukkaakin aromeista saattaa erottaa, vaikkei sitä ole viinin valmistuksessa käytettykään. Maultaan viini on kuiva, voimakas ja siinä on hämmästyttävän hyvin tavoitettu punaviinille tyypillinen tanniinisuus. ”Tämä on erinomainen ruokaviini esimerkiksi riistalintujen kanssa” David kertoo.

 

Aho on mansikalla maustettu Sauvignon Blanc-viini. Tämä viini on yhteistyöprojekti Ranskan Bordeauxissa toimivan viinitalon, Château Carsinin ja Sommelier Samuli Angelovin kanssa.

Viinistä löytyy sauvignon blancille tyypillistä aromaattisuutta, jota maustaa kiehtovalla tavalla herkullinen, raikas ja puhdas mansikka. Taidokkaasti valmistetun viinin maussa ei ole lainkaan hillomaisen tuntuista mansikkaisuutta, tai sellaista esanssista fiilistä, jonka saattaa mansikkaviineissä joskus huomata. 

”Meillä meni kauan, että saimme valmistettua mansikasta sellaisen viinin kuin halusimme”. No sitten tuli tämä ajatus yhteistyöstä ja käytimme kaiken mansikkaviinin luodaksemme Ahon yhdessä Château Garcinin kanssa.” David kertoo.  ”Ehkä joskus teemme mansikkaviinin sellaisenaan.” Aho löytyy Alkoista (16,95€).  

Ainoan viineistä vähiten alkoholia sisältää hurmaava Havu (16,82€), sitä voidaan myydä jopa ruokakaupoissa. Havu on valmistettu puolukasta, hunajasta ja kuusenkerkästä.

Tämä viini maistuu juuri sellaiselle kuin nimen perusteella ajattelinkin, kuin sateen jälkeinen keväinen havumetsä, jonne aurinko pilkistää kuusenoksien välistä. Kaikki viinissä käytetyt raaka-aineet ovat hienolla tavalla esillä. Hurmaava ja persoonallinen viini, jolle tavallista matalampi alkoholipitoisuus (5%) sopii täydellisesti. Makeutta on, mutta viini on kuitenkin raikas. Tämä viini on upea aterian päätös ihan itselläänkin, mutta se toimi hyvin myös mansikka-mascarponevaahdon kanssa.

 

Maistamme myös viineistä kaikkein palkituinta, vadelmista valmistettua jälkiruokaviiniä Vaapukkaa (kuvassa oikealla),

Vaapukka hurmaa välittömästi intensiivisellä olemuksellaan. Tuoksussa on vahvaa vadelmaa, vadelmahilloa. lämpöä ja hiukan mausteisuuttakin. Viinin maistaminen oli kuin kävelisi vadelmapensaiden välissä popsien auringon lämmittämiä vadelmia. Jälkimaun pituus oli huikea, sanoisin jopa, että samaa luokkaa kuin hyvissä portviineissä. Ei ihme, että tämä viini on voittanut palkintoja enemmän kuin mikään muu Ainoa Wineryn viini. (Vaapukka ja seuraavaksi maistettava Kuningatar on saatavissa vain Ainoa Wineryn myymälästä.)

 

Omaksi suosikikseni nousee kuitenkin Ainoan jälkiruokaviineistä Kuningatar. Siinä on käytetty mustikkaa ja vadelmaa, kuten kuningatarhillossakin.

Pidän tämän viinin intensiivisestä mausta, jossa on makeutta, hapokkuutta ja runsasta aromikkuutta tyylikkäässä tasapainossa. Molemmat marjat ovat hienolla tavalla läsnä. ”Tämä viini syntyi vahingossa”, David nauraa. ”Meillä oli juuri päättynyt mustikkaviinin käyminen ja olimme siirtämässä sitä kypsytystankkiin. Emme jotenkin huomanneet, että siellähän oli edelleen Vaapukkaa, ja vahingossa sekoitimme viinit keskenään. Ette usko kuinka harmitti, mutta sitten totesimme, että wow, tämähän on ihan superhyvää! Ja sitten lähetimme Kuningataren arvostettuun Vinalies viinikipailuun Ranskaan ja se voitti kultamitalin”.

Yksi Ainoa Wineryn uusimpia palkintoja on Kuningatar viinin voittama Kultamitali arvostetussa Vinalies Internationales viinikilpailussa.

Ainoa Winerylle pääsee vierailemaan!

Jos haluat kulkea Viiniblogin jalanjälkiä ja päästä maistamaan näitä hienoja suomalaisia viinejä, se onnistuu. Ainoa Winery sijaitsee Hollolassa, vain noin 10km päässä Lahden keskustasta. Paola ja David toivottavat vierailijat lämpimästi tervetulleiksi, etukäteen kannattaa kuitenkin sopia vierailuajasta.

Suosituin maistelusetti sisältää viisi viiniä ja siihen kuuluu jokaiselle viinille pieni suupala. Tällä setillä hinta on varsin kohtuullinen, 23€ per henkilö. ”Toivotamme kaikki vierailijat tervetulleiksi!” David ja Paola sanovat hymyillen

Itselläni onkin aika kiittää hienosta vierailusta. Kotimatkalla mietin Davidin ja Paolan tarinaa. Miten hienoa, että he päättivät jatkaa aiemmin aloittamaansa viiniharrastustaan Suomessa. Ja että heillä oli rohkeutta ja myös kärsivällisyyttä kokeilla viinin valmistusta metsämarjoista. Jotenkin siinä kaikuu perisuomalainen sisukkuus, periksi ei anneta, laadukasta viiniä on päätetty tehdä ja ellei se ole mahdollista tehdä viinirypäleistä niin tehdään se sitten marjoista… Tämän työn tuloksista ja myös viinien ansaitsemasta kansainvälisestä huomiosta pääsemme me kaikki nyt nauttimaan.

Ainoa Winery on jäänyt suomalaisen viinikulttuurin historiaan jo nyt, ja tarina jatkuu. Kiitos Paola, David ja Ainoa Winery!

WineandBeyond.fi Viiniblogi palaa Ainoa Wineryn hienoihin viinehin ja kuulumisiin myöhemmin.

 Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Postauksen kuvat:
Anniina Schreiner
Ainoa Winery

Voit seurata Viiniblogia, vaikket olisikaan Facebookissa tai Instagramissa. Liity sivun alareunasta Wine and Beyond.fi sähköpostilistalle, jonka kautta saat tiedon uusista blogipostauksista. Osoitteita ei luovuteta eteenpäin muihin tarkoituksiin.