Joulun viinilahjat 2021

Joulun viinilahjat 2021

JOULUN VIINILAHJAT
2021

– Mikä viini lahjaksi? –

Mikä viini sopii pukinkonttiin?

Tässäpä ajankohtainen kysymys, mikä viini joululahjaksi? Oman suosikkiviinin antaminen on hyvä idea, mutta sopivan lahjan valinta on silti joskus vaikeaa. Silti laadukas viini ilahduttaa ketä vain viinin ystävää ja on myös hyvä lahjaidea ”ihmiselle, jolla on jo kaikkea.”

Kokosin tähän postaukseen muutamia erilaisia, mielestäni hyvin lahjaksi sopivia viinejä. Kiinnitin huomiota myös viinien saatavuuteen, onhan joulu jo lähellä.  Postauksen linkeistä pääset suoraan Alkon nettisivulle, josta näet saatavuuden tarkemmin. Osa tämän postauksen viineistä löytyy ”melkein jokaisesta” Alkosta, osan saa hankittua vain tilaamalla. Alko lupaa toimittaa 14.12.2021 mennessä tehdyt tilaukset niin, että ne ovat noudettavissa ennen joulua (koskee tuotteita, joiden toimitusaika on 1-5 päivää). Tämänkin jälkeen tilaus voi vielä ehtiä, mutta se on lisämaksullista. Tilauksen voi tehdä myös lahjaksi lahjansaajan lähi-Alkoon.

Toivottavasti näistä ehdotuksista on iloa ja apua viinillistä lahjaa hankkiessasi. Ja onhan viini myös erinomainen lahjaidea ”ihmiselle, jolla on jo kaikkea.” Tsekkaa myös Joulun viinilahjat 2020.

Suomalaisen joulupöydän viineistä kirjoitin viime vuonna kokonaan oman postauksensa. Tämän postauksen viinejä ei siis ole mietitty sen kummemmin jouluaterian kanssa nautittaviksi, vaikka moni niistä sopiikin myös siihen.

Mukavia lukuhetkiä!

* Viinilahjat 10-20€ *

Masca del Tacco Susumaniello 2020

Italia
Hinta: 16,99€
Saatavuus: Hyvä myymäläsaatavuus Alkon myymälöissä

Susumaniello on harvinainen rypälelajike, jota viljellään oikeastaan vain Italian ”kantapäässä” Pugliassa. Mehevä, runsaan hedelmäinen viini, jossa on sekä jäännössokeria että kivasti myös tanniinin tuomaa runkoa. Tätä viiniä maisteltiin Facebookin Viini & Suklaa tastingissa viime viikolla ja se sopii erinomaisesti tumman- ja myös yllättäen valkosuklaan pariksi.

Kenelle: Suklaan ystävälle tai muuten runsaista ja lämmittävistä punaviineistä pitävälle ystävälle. Laita suklaa samaan lahjapakettiin ja jouluinen herkkuhetki on valmis!

Georg Müller Rheingau Riesling Trocken 2020

Saksa
Hinta: 14,98€
Saatavuus: Melko hyvä saatavuus Alkon myymälöissä, sekä verkkokaupassa

Suomen suosituin valkoviinilajike Riesling kuuluu monen jouluun. Tämä Rheingaun klassiselta Riesling-alueelta tuleva viini on mainio lahja kuivien Rieslingien ystävälle. Aromeista löytyy lajikkeelle tyypillistä persikkaisuutta, vihreää omenaa ja sitruksisuutta raikkaalla yrttisellä häivähdyksellä. Hyvä viini myös joulupöydän kaloille.

Kenelle: Raikkaista ja hedelmäisistä Riesling-viineistä pitävälle, esimerkiksi joulun kalapöydän kaveriksi.

* Viinilahjat yli 20€ *

Kühling-Gillot Grauburgunder 2019

Saksa
Hinta: 21,50€
Saatavuus : Alkon verkkokauppa ja muutama myymälä

Saksalainen Grauburgunder eli Pinot Gris on kasvattanut suosiotaan valtavasti viimeisen kymmenen, viidentoista vuoden aikana.

Tämän kauniin kullanvärisen viinin aromimaailmassa on ryhdikästä mausteisuutta ja hentoa hedelmäisyyttä. Viinissä on erinomainen runko ja tammikypsytys tuo rakenteeseen viehättävää kermaisuutta. Tässä on valkoviini, joka sopii ruokapöydässä myös liharuoille, kuten kalkkunalle tai kinkulle. Itse kokeilin tätä itsenäisyyspäivänä peura- Wallenbergin pihvin kanssa ja yhdistelmä oli varsin mainio. Muita hyviä ruokapareja voisivat olla esim. sieniruoat. Tämä viini on myös luomu ja biodynaaminen, eli ekologisuuskin on huomioitu.   

Kenelle: Vaihtelua kaipaavalle, joka haluaa kokeilla runsasta ja mausteisen oloista, hieman erilaista valkoviiniä. Erityisesti hänelle, joka etsii liharuoalle sopivaa valkoviiniä.

Black Stallion Cabernet Sauvignon 2018

Yhdysvallat, Kalifornia
Hinta: 29,98€
Saatavuus: Hyvä myymäläsaatavuus sekä Alkon verkkokauppa

Mehevän aromikas, täyteläinen, voimakas ja lämpimän hedelmäinen punaviini henkii upealla tavalla lajikkeelleen tyypillistä mustaherukkaa ja tyylikästä tammisuutta. Tämä on toimiva pihviviini, mutta sopii myös juustojen, leikkeleiden ja hyvän seuran parissa nautittavaksi. Tällaisen viinin aromimaailmalle tekee hyvää avautua ja hengitellä ainakin puolisen tuntia ennen nauttimista. Viinilehden ”Vuoden punaviini” kilpailussa kolmanneksi sijoittunut punaviini saa uljaan nimensä siitä, että tilan viinikellari  toimii entisen hevosmaneesin tiloissa. 

Kenelle: Voimakkaiden, mutta hedelmäisten punaviinien ystävälle.

Drappier Clarevallis Champagne Extra Brut

Ranska
Hinta: 39,98€
Saatavuus: Hyvä myymäläsaatavuus, myös Alkon verkkokauppa

Tämä on laadukkaan samppanjatalon hauska erikoisuus. Yhdeltä palstalta tuleva erittäin kuiva viini sisältää neljää eri lajiketta, joita ovat Pinot Noir, Pinot Meunier, Chardonnay, Blanc Vrai (tunnetaan paremmin nimellä Pinot Blanc).

Luomusamppanjan valmistaminen ei ole helppoa, mutta Drappier on ottanut haasteen vastaan. Viinin aromeista löytyy keltaista omenaa, myös omenan kotaa, valkoherukkaa sekä mausteisuutta. Suutuntuma on kermainen ja se muodostaa hauskan kontrastin viinin reilulle hapokkuudelle.

Kenelle: Samppanjan ystävälle tai muuten laadukkaita luomukuohuviinejä arvostavalle.

Cono Sur Ocio 2017

Maa: Chile
Hinta: 56,98€
Saatavuus: Verkkokauppa sekä muutama pääkaupunkiseudun Alko

Kerrassaan upea Pinot Noir viini, josta löytyy sekä lajikkeelle tyypillistä herkkyyttä, että voimaa. Lajikkeelle tyypillinen marjaisuus on runsasta ja mehevää, punaisia marjoja, karhunvatukkaa sekä kirsikkaa ja hentoa savua henkivä tuoksu täydentyy suussa runkoa tuovalla hapokkuudella ja tuntuvilla tanniineilla.

Tämä viini oli ruokapöydässä unelmapari porolle tai esimerkiksi hirvitartarille, mutta se sopii myös joulupöytään  vaalealle lihalle, kalkkunalle tai vaikka seitan-kinkulle. Viiniä voi myös säästää pääsiäisen tienoille ja nauttia lampaan kanssa esim. karpalokastikkeen kera. 

Kenelle: Riistan rakastajalle, tai kenelle vain Pinot Noir viinien ystävälle, jolle haluat lahjoittaa Chilen parhaimmistoon kuuluvan pinotin. 

***

Tiestitkö, että perinteinen suomalainen joulupöytä on varsin vaativa viinien kannalta. Tämän takia joulupöydän viinit ovat saaneet aivan oman postauksensa.

Mitä parhainta joulun odotusta kaikille Viiniblogin lukijoille!

Jouluterveisin,
Viiniblogin Anniina

 P.S. Eikö näistä löytynyt sopivaa viiniä lahjaksi? Myös Kuukauden viinivinkki tarjoilee muutaman viinillisen lisävaihtoehdon.

 

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Lue myös:

Teksti ja kuvat: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

P.s. Osa postauksen viineistä on saatu tuotenäytteinä, mutta suurimman osan olen ostanut itse tätä blogitekstiä varten. Terkuin, Anniina
Jouluruoka ja viinit

Jouluruoka ja viinit

JOULURUOKA JA VIINI

– Perinteitä ja uusia ajatuksia-

Jouluruoka – perinteitä ja uusia tuulia

Joulu lähestyy ja jouluillan menu on jo monella meistä mietinnässä. Vaikka jouluun ja joulun ruokapöytään kuuluukin paljon perinteitä, on silti mukavaa saada toisinaan uusia ideoita.

Kirjoitin viime vuonna kattavan blogipostauksen perinteisiin jouluruokiin sopivista viineistä. Tänä vuonna, marraskuun viimeisenä päivänä, uutta näkökulmaa joulupöytään ja sen viineihin tarjoili Saksan viinien järjestämä illanvietto Ravintola Henriksissä. Jouluisen menun ohella nautimme myös inspiroivasta esitelmästä, jonka piti Master of Wine opiskelija, Teemu Rinta-Mänty. Onnistunut tilaisuus piti sisällään hyviä vinkkejä niin ruokien kuin viinienkin osalta, jotka päätin jakaa myös viiniblogin lukijoille.

Illallisen alkuun kuuluu totta kai hyvä kuohuviini.

Alkukeitto yllätti

Alkukuohuvana tarjottiin maineikkaan Barth -kuohuviinitalon Rieslingkuohuviiniä, joka oli valmistettu perinteisellä samppanjamenetelmällä. 

Pohdiskelin viinin aromeita kippistelyn lomassa. Lasista välittyi omenainen, mausteinen ja hiukan kehittyneenkin oloinen tunnelma, myös runsas pitkäketoinen hapokkuus. Jälkimaussa nousi esiin suolaisen mineraalinen vivahde.

Kokonaisuutena yllättävän aromikas, erinomaisesti talveen sopiva kuohuviini.

Alkukuohuvan kanssa tarjottiin ”keittiön tervehdyksenä” madeliemeen keitetty purjo-perunasosekeitto, jossa oli mukana kirjolohen mätiä.

Pieni alkukeitto sai mojovan koristeen rapeasta itsetehdystä perunalastusta.

Vähän mietin, miten mahtaa kuohuviini pärjätä tällaisen keiton umamisuuden kanssa. Kovin kevyen hedelmäistä kuohuviiniä tälle ruoalle ei olisi kannattanutkaan sovittaa, mutta Barthin mausteinen ja hiukan kermainen tunnelma sopi alkukeitolle hyvin.

Omassa joulupöydässäni ei yleensä ole ollut tarjolla keittoa, mutta itseasiassa tämä oli aika mukava aloitus illalliselle! Ehkä alkukeitto ei olekaan hassumpi ajatus joulumenuun.

Barth Riesling Brut on luomukuohari ja se on pakattu ekologiseen kevyeeseen lasipulloon. Hinta 23,49€. Saatavuus: Tilausvalikoima ja Arkadian Alko

Kala kuuluu monen joulupöytään

Kala on monelle tärkeä osa joulun ruokapöytää, niin myös allekirjoittaneelle. Seuraavaksi olikin vuorossa kaksi kala-annosta, ensin kuhaa ja seuraavaksi lohta.

 Vanajaveden kuhaa, pikkelöityä fenkolia, paahdettua fenkolipyrettä, tillivinaigrettea ja mallasleipää

Gut Hermannsberg Weisser Burgunder, 19,99€. Saatavuus: Tilausvalikoima ja 2 Alkon myymälää.

 

Kuha-annos sai parikseen Weissburgunder, eli Pinot Blanc rypäleestä valmistetun hedelmäisen viinin.

Kuha on melko herkkäarominen kala ja Weissburgunder oli sille sopivan huomaavainen pari. Samoin tämä toimisi muiden vaaleiden kalojen, kuten graavisiian kanssa hienosti. Tässä annoksessa viini ja kala sopivat hyvin yhteen. Mielestäni viini jäi kuitenkin hiukan mallasleivän rustiikkisen aromikkuuden jalkoihin.

 Kevyesti savustettu lohi, paahdettua perunaa, pikkelöityä retiisiä ja piimäkastike silauksella yrttiöljyä.

Toisen kala-alkuruoan tähti oli kevyesti savustettu lohi. Tämä annos sai rinnalleen linjakkaan Moselin -laakson Rieslingin. Tämä pari oli kyllä erinomaisen hurmaava yhdistelmä. Rieslingin aromikuus sopii savukalalle kuin lahjapaketit pukinkonttiin.

Kokeilin näitä viini-ruokapareja myös ristiin ja kyllä tällainen linjakas Riesling toimi Kuha-annoksellekin, ja pisti myös kampoihin mallasleivälle. Monikäyttöisellä Rieslingillä onkin jo vuosia ollut vakaa ja vankkumaton paikkansa omassa joulupöydässäni, niin tänäkin vuonna.

Markus Molitor Haus Klosterberg Riesling, 23,75€. Saatavuus: Tilausvalikoima ja Helsingin Stockan Alko.

Ennennäkemätön makkara-asettelu

Seuraavan annoksen kohdalla menussa luki, ”Henriksin makkaraa, kaalia ja sinappia.” Tämän perusteella odotin lämmintä, ehkä paistettua hapankaalia, jonka kyljessä köllöttäisi pari pitkänmallista makkaraa. Pöytään tarjoiltiinkin kaunein makkara-annos, jonka olen kuunaan nähnyt. Makkaraseppele oli kyllä maukas, mutta etenkin tästä annoksesta jäi mieleen sen muoto.

Annoksessa siis mukana tamperelaisen artesanimakkara taitajan, Nakki-Hannun, Aamiaisnakki, grillattua ja säilöttyä kaalia, pikkelöityä maa-artisokkaa, sinappimajoneesia, maa-artisokkasipsiä, pikkelöityjä sinapinsiemeniä.

Harvoin näkee näin kaunista annosta, jonka pääraaka-aine on makkara!

Hyvin maistui Aamiaisnakki näin illallisellakin. Etenkin, kun se sai kylkeensä punamarjaisen ja mausteisen, tanniineiltaan sopivan karhean punaviinin. (Voit lukea tästä viinistä tarkemmin Joulupöydän viinit -blogipostauksesta.)

Thörle Saulheim Spätburgunder Kalkstein 2016, 19,99€. Tilausvalikoima ja 4 myymälää.

Sitten olikin jo pääruoan vuoro. Thörlen Spätburgunder sai jatkaa pääruoallekin, mutta lisäksi toiseen punaviinilasiin kaadettiin Meyer Näkel viinitalon Pinot Noir. Sen herkullisen mehevä punamarjaisuus ja tammikypystyksen tuomat aromit sopivat ihanasti tälle hienolle liharuoalle.

Meyer Näkel viinitalo sijaitsee Ahr-joen laaksosta. Tämän jokilaakson tilat kokivat pahoja tuhoja viime kesän tulvissa, eikä tätä viiniä ole saatavilla tällä hetkellä Alkosta. Viini-ruokapari oli oikein hyvä, joten vinkkaan nyt samalla toisesta melko samantyylisestä Spätburgunder-punaviinistä: Philipp Kuhn Laumerheimer Reserve Pinot Noir. (Tästä viinistä voit lukea enemmän viiniblogin aiemmasta postauksesta Pinot Noir ruokapöydässä).

Hevosen sisäpaistia, palsternakkapyree, perunafondant, maa-artisokkaa ja punaherukkakastike.

Viini sopii myös jälkiruoalle

Suomessa on vahva kahviperinne. Olemme edelleen eniten kahvia juova kansakunta koko maailmassa (vuodessa n. 12kg/ asukas). Ehkä tästä johtuen jälkiruokien kanssa on totuttu nauttimaan kahvia. Varsinaisia jälkiruokaviinejä tulee itsekin juotua, tai maisteltua hyvin harvoin… oikeastaan vain silloin, jos ne ovat osana illallismenua.

Tämän illallisen kruunasivat kirpeänraikas jälkiruoka ja siihen sopiva Auslese -tyylin jälkiruokaviini.

Puolukka-vadelmakakku ja kinuski, karpalo-sokerikeksiä ja puolukkasorbetti sai oivan parin Schmitges Auslese Rieslingistä.

Schmitges Treppchen Riesling Auslese, 21,51€. Saatavuus: Tilausvalikoima, Arkadian Alko ja Turun Länsikeskus Citymarketin Alko

Yhdistelmä tällaisen kirpeänsävyisen ja marjaisan jälkiruoan kanssa oli mainio. Luontaisesti hapokkaana lajikkeena Riesling säilyttää mainiosti raikkautensa myös makeissa viineissä. Se ei kavahda karpaloisen jälkiruoan kirpeitäkään makuja. 

Vaikka kahvin valta-asema jälkiruoan kanssa nautittavana juomana on kiistaton, ehkä tänä jouluna voisi kokeilla myös pienen lasin jälkiruokaviiniä.

Illan viinit vielä yhteiskuvassa.

Toivottavasti tästä postauksesta löytyi uusia ideoita, joilla itse kukin voimme halutessamme ”tuunata” joulun ruokapöytää. Perinteisen jouluruoan viinivinkkejä löydät

täältä. Kiitokset vielä Ravintola Henriksille ja Saksan viineille kutsusta tähän tilaisuuteen. Samoin kiitos seurasta kaikille illalliseen osallistuneille.

Ihanaa joulun odotusta ja iloisia jouluvalmisteluita kaikille!
Toivottaa,
Viiniblogin Anniina

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti ja kuvat: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

Raja Riesling

Raja Riesling

RAJA RIESLING

Viiniblogilla on ollut tapana nostaa Itsenäisyyspäivän alla esiin suomalaisia viinitilallisia eri puolilta maailmaa. Toissa vuonna haastattelussa oli Satu Uudesta-Seelannista ja viime vuonna kuulimme Nean kuulumisia Bordeauxista.

Tänä vuonna haastattelussa on Toni Immanen, jonka luotsaama Raja -viinitila on pieni, persoonallinen ja harvinaisuus koko maailman mittakaavassa! Raja Rieslingin rypäleet kasvavat Ranskan Alsacessa, mutta varsinainen viini valmistuu muutaman sadan metrin päässä, Saksan Pfalzissa.

Kuinka kummassa suomalainen mies päätyi viinitilalliseksi, jolla on toinen jalka Ranskassa ja toinen Saksassa?

Viiniblogi päätti kysyä asiasta vähän tarkemminkin, tervetuloa mukaan!

Tyytyväinen viinitilallinen sadonkorjuussa. Kuva: Toni Immasen kotiarkisto

Raja Rieslingin rypäleet kypsyvät suomalaisen miehen viinitarhalla Ranskan auringon alla

Suomalainen Toni Immanen on ollut viinitilallinen liki 10 vuotta. Kaikki alkoi vuonna 2012, kun hän kuuli sattumalta pienestä ja laadukkaasta, uutta omistajaa etsivästä viinitarhasta.

”Olin käymässä Saksassa viinitilallisen Fritz Beckerin luona. Hän kertoi tästä Riesling-viinitarhasta, ja mietti miten sille käy. Sanoin, että voisin ottaa sen haltuuni, alkaa hoitaa tarhaa ja valmistaa viiniä. Fritz ei meinannut uskoa että olin tosissani”, Toni Immanen naurahtaa.

Mutta tosissaan Toni oli, ja valmisti ensimmäisen viininsä jo 2012 sadosta. Viinin valmistuttua nimi oli helppo keksiä. ”Raja Riesling oli luonteva nimi, sillä rypäleet tosiaan kasvavat Ranskassa, mutta viini valmistetaan parinsadan metrin päässä Saksan puolella. Tämä on laatuviinien maailmassa hyvin harvinaista!”

Onko Raja Riesling siis ranskalaista vai saksalaista?

”Viinitarhat löytyvät vanhoista saksalaisista veroluetteloista ja ovat siis olleet iät ja ajat saksalaisia”, Immanen vastaa.

”Toisen maailmansodan jälkeen koko raja oli suljettu liki 10 vuotta, ihan piikkilangoilla. Vaikka tarhat olivat saksalaisten omistuksessa, he eivät päässeet tarhoille lainkaan, joten ranskalaiset saivat poimia sadon.”

”Lopulta 1955 päästiin sopuun. Saksa luovutti Ranskalle talousmetsää ja vesioikeuksia vastineeksi näiden kyseisten alueiden viinirypäleistä. Puutavaran osalta sopimusta on sittemmin muutettu, mutta Wissembourgissa asuvat ranskalaiset juovat edelleen sopimuksen perusteella saksalaista vettä”.

”Passit takataskussa viljelijät pääsivät vihdoin hoitamaan viinitarhojaan ja korjaamaan sadon. Vasta 1989 raja avattiin pysyvästi, eikä passeja enää tarvittu. Lopulta EU:n viinilainsäädäntöäkin sorvattiin niin, että vaikka ylitetään kahden maan välinen raja, viinin voi merkitä saksalaiseksi historiallisista syistä johtuen”.

Sadonkorjuu tehdään käsin ja viinit valmistetaan luonnonmukaisesti. Pienestä tuotannosta johtuen luomu-sertifiointi ei ole kuitenkaan ollut järkevää.
Kuva: Toni Immasen kotiarkisto

Huippupalstakin vaatii huolellisuutta

Immasen viinitarha on pieni ja siihen kuuluu vain 7 riviä köynnöksiä. Pinta-ala on vain 0,2 hehtaaria, joka vastaa noin 1/3 jalkapallokentästä. Pintamaan alla palstan maaperä on lähes puhdasta kalkkikiveä, johon köynnösten juuret saavat hyvin pureuduttua. Juuret ovatkin syvällä, sillä köynnökset ovat jo 45-vuotiaita.

”Meillä ei ole juuri koskaan ollut ongelmia säiden kanssa. Kuivina aikoina vahojen köynnösten vahvat juuret saavat haettua tarvitsemansa kosteuden syvältä maaperästä. Toisaalta sateisina aikoina tarhan kaltevuus ja maaperä huolehtivat siitä, että liika sadevesi ei jää tarhalle häiritsemään.”

”Yleensä palsta on viimeinen, josta sato korjataan ja kasvukausi on pitkä”, Toni Immanen kertoo. Tämä on hyvä asia viinin vivahteikkuuden ja aromien kannalta, sillä aromien kehittyminen vaatii aikaa. Tässä piilee myös riski, sillä mitä kauemmin rypäleet köynnöksissä roikkuvat, sitä pidempään ne ovat alttiina sateille, homeelle ja myös eläimille, esim. linnuille ja villisioille.

”Jostakin syystä meidän tarha on villisikojen suosiossa. Ehkä se johtuu siitä, että tarhalla ei käytetä lainkaan kemiallisia lannoitteita, eikä torjunta-aineita. Tämän ansiosta maaperä on puhdas ja esim. kastemadot viihtyvät siinä hyvin. Villisiat puolestaan syövät kastematoja.”

Onneksi rypäleet ovat saaneet olla toistaiseksi villisioilta rauhassa, ilmeisesti kastemadot ovat suurempaa herkkua.

Raja Rieslingin etiketin on suunnitellut graafikko Inka Bell. Siihen on haluttu tuoda viiniin liittyviä elementtejä, Wissembourg valkoinen linna, viiniköynnökset sekä villisika. Villisika vaihtui haikaraksi 2015, jolloin Immasen perheen kuopys syntyi.  Kuva: Anniina Schreiner

Luomua ilman sertifikaattia

Raja Riesling -viinit valmistetaan luomurypäleistä, mutta pienestä (vain 600-800 plo/vuosi) tuotannosta johtuen luomu-sertifikaatin hakeminen ei ole ollut järkevää.

”Kun aloitin viinitarhalla vuonna 2012 huomasin, että palstaa oli lannoitettu todella paljon ja esimerkiksi nokkonen viihtyi tarhalla todella hyvin. Muutaman vuoden kuluttua ylimääräiset lannoitteet olivat poistuneet tarhan maaperästä ja sadon määrä putosi, mutta laatu ja viinien konsentraatio parani huomattavasti.” 

(Viinin konsentraatio liittyy viinin rakenteeseen. Matalan konsentraation viinit ovat usein vetisiä, laimeita. Hyvän konsentraation viineissä puolestaan on runsaasti aromikkuutta, hapokkuutta jne.)

Asut kuitenkin Suomessa, miten pystyt hoitamaan tarhaa täältä käsin?

”Minulla on periaate, että aina kun köynnökseen kosketaan, teen sen itse”, Immanen kertoo. ”Käyn Saksassa useamman kerran kasvukauden aikana.” Sadonkorjuussa Toni on totta kai aina paikalla, mutta tarha vaatii muutakin hoitoa.

”Lehtien poistaminen kasvukauden loppupuolella auttaa rypäleitä pysymään terveinä. Käyn tarhan läpi useampaan kertaan ja poistan käsin lehdet, jotka voisivat osua rypäleterttuihin ja hidastaa niiden kuivumista sateen jälkeen”.

Hyvin harva viinitilallinen pystyy tekemään huolella tällaisen lehtienpoistourakan, mutta Toni Immanen pystyy tarhan pienen koon ansiosta. Muuhun tarhan hoitoon hän saa tarvittaessa naapuriapua Fritz Beckeriltä, jonka viereinen Pinot Noir -tarha lukeutuu Saksan parhaimmistoon.

Riesling on tunnetusti ohutkuorinen rypälelajike, joka ilmentää hyvin kasvualuettaan. Tämä vaatii kuitenkin viinitarhan huolellista hoitoa, sillä ohut kuori tekee rypäleistä myös herkkiä. ”Riesling on lajikkeena vähän sellainen, että se antaa huonosti anteeksi, jos tarhalla lusmuillaan.” Immanen kertoo. ”Kun tarhaa hoidetaan hyvin, voidaan kellarin puolella ottaa rennommin.”

Toni Immanen on yksi niistä harvoista suomalaisista, joilla on oma viinitarha. Kuva: Anniina Schreiner

No mitenkäs, kun sato on korjattu Ranskan maaperältä ja on aika valmistaa viini Saksassa? 

”Sadonkorjuun jälkeen rypäleet kuljetetaan muutaman sadan metrin matka Ranskan puolelta Saksaan ja siinä kohtaa Raja Riesling muuttuu saksalaiseksi.”

”Viinin valmistuksessa haluan antaa luonnollisille prosesseille tilaa ja viinit saavat valmistua niin sanotulla minimi-interventiolla, pyrin koskemaan käyvään viiniin mahdollisimman vähän. Ennemminkin seurailen, mitä tankissa tapahtuu. Haluan kuitenkin, että viini on kirkasta, joskus kevyt suodatus saattaa tulla tarpeeseen”, Immanen kertoo.

Raja Riesling käy spontaanisti luonnonhiivoilla. Alkoholikäyminen saattaa kestää jopa 5kk. Tämä on pitkä aika. Teollisessa viinintuotannossa ja teollisilla hiivoilla valkoviinin käyminen kestää yleensä vain muutamia viikkoja. Raja Riesling myös kypsyy terästankissa hiivasakan päällä noin 5 kuukautta.

Yleensä pitkä käyminen viileässä lämpötilassa vahvistaa viinin hedelmäisyyttä ja raikkautta. Maistetaanpa, näkyykö näitä piirteitä 2015 vuoden Raja Rieslingissä. 

Raja Riesling 2015 -maistelukuvaus

Raja Riesling 2015 löytyy Alkon tilausvalikoimasta tuotenumerolla 915397, Hinta: 29,98€

Maistelukuvaus: Kullankeltaisen viinin aromikkaasta ja tuoksusta välittyy mehevää persikkaa, vaaleaa kukkaisuutta, omenaa ja ananastakin. Sitruksisuus tuo mieleen raikkaan, mutta makean sitruuunamarmeladin, hentoa petroolia, savuistakin häivähdystä saattaa viinistä löytää. Maku seurailee tuoksun aromeita hienolla tavalla. Viinissä on korkea raikas hapokkuus ja selkeästi myös jäännössokerista makeutta. Nämä piirteet tasapainottavat toisiaan hyvin. Jälkimaku on pitkä ja viinin aromikas hedelmäinen tunnelma kannattelee sitä hienolla tavalla.

Riesling lajikkeena on hienosti esillä ja viinissä on upea konsentraatio, joka kertoo siitä, että viini on tehty laatu, ei määrä, edellä. Kaikenkaikkiaan voisi sanoa, että tässä on upean tasapainoinen, aromikas, puolimakeaksi kallistuva Riesling.

Jos tämä tulisi sokkona eteen, olisi vaikea sanoa, onko kyseessä Alsacen Riesling vai saksalainen Riesling. Mielestäni viinistä voi löytää piirteitä molemmista. Kypsän hedelmäinen tunnelma ja keskitäyteläinen suutuntuma viittaisivat Alsaceen, mutta maltillinen alkoholipitoisuus (12%) ja pirteä hapokkuus puolestaan Saksan suuntaan.

Ruokapöydässä tämä olisi omiaan kylmä- ja lämminsavulohelle ja niistä valmistetuille ruoille, myös erilaisille suolaisille piirakoille, vaalealle lihalle, kuten broilerille tai possullekin. Viini sopisi myös sushille tai mausteiselle, melko tulisellekin aasialaiselle ruoalle. Erinomainen viini myös sellaisenaan, hyvässä seurassa.

Raja Riesling 2016 -maistelukuvaus

(Lisätty alkuperäiseen postaukseen 26.1.2022)

Vuoden 2022 tammikuussa Raja-Rieslingin uusi vuosikerta tuli Alkon erikoiseriin. Tässä maistelukuvaus myös tästä 2016 vuoden viinistä.

Raja Riesling 2016 on Alkon erikoiserän viini. Hinta: 24,98€. Tuotenumero: 563387

Maistelukuvaus: Myös vuoden 2016 Raja-Riesling on sävyltään kullankeltainen. Tuoksu on aromikas, hiukan keveämmän oloinen, kuin 2015 vuoden viinissä. Tuoksussa tulevat hienosti esille lajikkeelle tyypilliset aromit, erityisesti persikka, omena ja vaaleaa kukkaisuus. Sitruksisuus tuo mieleen raastetun sitruunan kuoren. Maku on hedelmäinen, aromikas ja rapsakkaan raikas. Maku seuraailee tuksua, mutta sitruksisuus kääntyy enemmän limen suuntaan. Viinin hapokkuus on erittäin korkea ja se tekee melkein pirskahtelevan tunteen kielelle. Jäännössokeri pehmentää kokonaisuutta ja viini keikkuu tunnelmaltaan kuivan ja puolikuivan välillä (virallinen luokitus on kuitenkin puolikuiva). Jälkimaussa vuorottelevat hauskasti hedelmäiset ja sitruksisen hapokkaat, hiukan yrttisetkin tunnelmat.

Kokonaisuutena tässä viinissä on mielestäni linjakkaampi, jotenkin ”moselmaisempi” tunnelma, kuin vuoden 2015 Rajassa. Ruokapöytään tämä toimisi hyvin vaaleille sitruksella maustetuille kaloille, kuten siika chevichelle, jonka kanssa tätä kokeilinkin. Hyvä pari myös runsaille salaateille, joissa on mukana esimerkiksi hedelmäistä juustoa ja hapokkuutta esim. balsamicosta.

Täytyy sanoa, että saman viinitilan kahden vuosikerran välillä on tässä tapauksesssa melko suuri ero. Toisaalta tämä ei ole ihme, sillä Toni Immasen tavoite onkin, että jokainen viini voi ilmentää vuosikertaansa, eikä niitä pyritä muokkaamaan tasapäisiksi. Raja Rieslingin kohdalla eri vuosikertojen vertailu on varsin kiinnostavaa.

Olipa kerrassaan virkistävää maistella tätä viinimaailman harvinaisuutta, ja samalla jälleen todistaa suomalaista viiniosaamista!

Hienoa ja onnekasta, että Toni Immanen päätti kymmenisen vuotta sitten tarttua eteen tulleeseen tilaisuuteen ja Raja Riesling sai alkunsa. Tämän päätöksen tuloksista pääsemme nyt me muutkin viinin ystävät nauttimaan.

Hyvää talven jatkoa kaikille viiniblogin lukijoille!
Sinivalkoisin terveisin,
Viiniblogin Anniina

 

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

 

Viinitie

hyvä viini