MAAILMAN KUULUISIN KUOHUVIINI

– Samppanjakuplien juurilla –

Samppanjakuplien juurilla

Samppanjan matka maailman kuuluisimmaksi kuohuviiniksi on ollut vuosisatojen mittainen ja siinä riittää aihetta lukuisiin blogikirjoituksiin. Ehkä ensi kerralla aloitetaan alusta, eli muinaisista roomalaisista, jotka toivat viinin viljelyn Pohjois-Ranskan maaseudulle 300-luvulla ja nimesivät alueen Campaniaksi. Tässä postauksessa ollaan kuitenkin kuohujen ytimessä ja pohditaan, kuka keksi samppanjan kuplat?
Mainintoja kuplivista viineistä vilahtelee viinin historiassa aina toisinaan. Esimerkiksi vuodelle 522 päivätyssä, papyrukselle kirjoitetussa tekstissä kerrotaan viinin mennen pilalle sillä se kuplii. Toisin sanoen, se mikä nykyään on arvostettua ja tavoiteltuakin, oli silloin virheen merkki.

Muutamia vuosisatoja myöhemmin tämä kupliva virhe oli muuttunut jo varovaisen kiinnostuksen kohteeksi. 1200-luvun näytelmässä ”Le Jeu de saint Nicolas” eräässä kohtauksessa maistellaan kiinnostuneena viinejä tavernassa. “Katso, kuinka se ahmii kupliaan, miten se kipinöi, hohtaa ja pomppii. Anna sen asettua hetki kielelläsi ja huomaat varmasti tämän viinin olevan erityinen.” toteaa yksi näytelmän henkilöistä .
(sitaatti on vapaa suomennos lähteestä: www.champagne.fr/)

Oikeastaan vasta valistusajan kynnyksellä, 1600-luvun puolivälin jälkeen kuplia alettiin varsinaisesti tavoitella ja 1700-luvulta eteenpäin alkoi samppanjan nousu maailmanmaineeseen. Mutta palataan vielä hetkeksi kuplien juurille…

Kevään pilaamat poreilevat viinit

Keskiajalla viinin valmistukseen kuului yleisesti, se, että viinit säilöttiin tynnyreihin heti alkoholikäymisen päätyttyä. Käymistä ilmiönä ei kuitenkaan vielä ymmärretty, eikä sitä, että käyminen voi keskeytyä kun lämpötila laskee talven tullessa tarpeeksi alhaiseksi, ja alkaa taas uudelleen lämpötilan noustessa keväällä.

Champagnen alueella talvet ovat kylmiä ja joskus lumisiakin.

Aikalaisille tuotti harmia se, että suuri osa edellisenä syksynä valmistetusta viinistä meni pilalle keväisin, eli siis alkoi kuplia tynnyrissään. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan voida puhua vielä varsinaisesta kuohuviinistä, sillä kuohuviinin valmistus vaatii tiiviin astian (kuten lasipullon) ja huokoisesta tynnyristä kuplat pääsevät karkuun. Nämä “kevään pilaamat viinit” olivatkin ennemminkin poreilevia, kuin kuohuvia. Kuitenkin tätä tausta vasten on helppo ymmärtää, ettei ole sattumaa, että nimenomaan yksi maailman pohjoisimmista ja viileimmistä viininviljelyalueista, Ranskan Champagne tuli kuuluisaksi kuplivasta viinistään.

Mutta nyt, jymy-yllätys: Ranskalaiset eivät keksineet kuohuviiniä. Kuohuviinin keksivät englantilaiset!

Kuninkaallinen tiedeakatemia kuplien jäljillä

Lasin valmistustekniikka oli 1600-luvulla Englannissa pidemmällä, kuin Ranskassa. Lisäksi Englantilaiset olivat mieltyneet viinin poreiluun ja kupliin. He olivat huomanneet, että kun viinejä kuljetettiin kanaalin yli tammitynnyrissä ja sitten heti pullotettiin, niin viineihin saatiin varmemmin kuplia. Kuplat olivat entistä parempia mikäli pulloihin lisättiin pullotusvaiheessa hiukan, muttei liikaa, sokeria tai melassia.

Joulukuun 17. päivä 1662 brittiläinen tiedemies Christopher Merret (1614/5 -1695) esitteli Kuninkaalliselle tiedeakatemialle (The Royal Society) tutkimuksensa ” Some Observations concerning the Ordering of Wines”.  Tässä paperissa Merret kuvailee sitä, miten viinin voidaan lisätä sokeria ja melassia ja kuinka se tekee viineistä kuplivia. Nykyään tämä Merretin kuvaama menetelmä tunnetaan “perinteisenä menetelmänä” (méthode traditionel) tai “samppanjamenetelmänä” (méthode champenoise).

Kuusi vuotta myöhemmin, 1668, samppanjan kehitykseen suuresti vaikuttanut benedictiniläismunkki Dom Perignon tunnisti saman ilmiön. Mutta vastoin yleistä harhaluuloa hän ei keksinyt samppanjaa tai kuohuviiniä. Englantilaiset ehtivät ensin. Mon Dieu!

Kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen, Christopher Merret dokumentoi ensimmäisenä miten kuohuviinin kuplat syntyvät, vuonna 1662. Kuva: Wikipedia.com

Lasia ja vaarallisia tilanteita

Samppanjan kuohuminen oli kiehtovaa ja kysyntä nousi kovaa vauhtia. Pullokäymismenetelmä aiheutti kuitenkin viinin tuottajille paljon ongelmia. Tuon ajan lasinvalmistustekniikalla tehdyt pullot eivät meinanneet kestää toisen käymisen aiheuttamaa painetta. Ei myöskään tarkkaan tiedetty, kuinka paljon sokeria pulloon pitäisi lisätä. Jos laitettiin liian vähän ei saatu kunnon kuplia, mutta jos laitettiin liikaa niin koko pullo saattoi räjähtää.

Viinikellarissa työskentely loppukeväästä, ilmojen jo lämmettyä oli jopa hengenvaarallista, sillä painestuneet pullot saattoivat koska vain ampua korkkinsa, tai koko pullo saattoi räjähtää ja sirpaleita sinkoilla viinien kuohahtaessa voimalla ulos pulloista.

Myös ketjureaktiot olivat mahdollisia, niin että kun yksi pullo räjähti aiheutti tärähdys sen että muutkin pullot alkoivat posahdella hajalle.  Työntekijät pitivätkin suojavarusteina paksua (ja painavaa) nahkaista esiliinaa ja nykyaikaista miekkailukypärää muistuttavaa häkkimäistä kypärää.

Antiikkinen samppanjapullo ja sen puinen korkki.

Paitsi että samppanjakellarissa työskentely oli vaarallista työntekijöille, oli varastoidun sadon menettäminen myös valtava taloudellinen menetys viinitilallisille. Viinin tuottajat etsivätkin kuumeisetsi tapoja parantaa lasin kestävyyttä ja tuolloin käytetyn puisen tulpan korvaavaa sulkemistapaa pulloihin. Tämä johti ajan myötä innovaatioihin, joita nykyään samppanjapullossa, ja myös muissa kuohuviinipulloissa näemme.

Nykyään viinin toinen käyminen on opittu hallitsemaan ja samppanjapullot pötköttävät kellareissaan tyynen rauhallisesti.

Kiehtova tarina siitä, kuinka Dom Perignon keksi samppanjan ja sen kuplat ei siis nykytiedon valossa pidä paikkaansa. Itseasiassa, hänet palkattiin alunperin Hautvillersin luostarin viinikellarinhoitajaksi nimenomaan siksi, että poistaisi viineissä häiritsevästi esiintyvän kuplivuuden. Tätä työtä tehdessään hän keksi muun muassa viinien sekoittamisen ja monta muuta samppanjan laatuun olennaisesti vaikuttanutta asia. “Domppa” saa myöhemmin ansaitusti oman postauksensa Viiniblogiin, joten ei hänestä sen enempää tällä kertaa.

Sivujuonteena mainittakoon, että Comité Champagnen nettisivut suorastaan pursuilevat informaatiota samppanjasta, mutta siellä ei sanallakaan mainita Christopher Merretiä. Toisaalta, tämä ei kovin yllätä. Yleinen käsitys Dom Perignonista samppanjan keksijänä kuplii ranskalaisten mielestä varmaan paljon miellyttävämmin.

Entäpä vastaus alussa asetettuun kysymykseen? Kuka sitten keksi samppanjan kuplat? Ehkä lyhykäisesti voidaan todeta, että samppanjan kuplat muodostuvat otollisissa olosuhteissa itsekseen luonnollisen käymisreaktion seurauksena. Ensimmäisenä tämän asian ymmärsivät englantilaiset, mutta ranskalaiset tekivät samppanjasta taidetta.

Kiitos, että viihdyit viiniblogin parissa. Tämä postaus oli erittäin mielenkiintoista kirjoittaa ja toivon, että nautit sen lukemisesta yhtä paljon kuin minä sen kirjoittamisesta. Iloisia ja kuplivia juhlahetkiä maailman kuuluisimman kuohuviinin parissa jatkossakin.

Terveisin,
Viiniblogin Anniina

Tsekkaa kuukauden viinivinkki

WineandBeyond.fi viiniasiantuntija, Anniina Schreiner poimii kuukauden viinivinkiksi laadukkaita ja ajankohtaisia viinejä. Kuukauden viinivikki ei ole sponsoroitu, eikä sen tiimoilta ole tehty kaupallista yhteistyötä

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

Lähteet:
www.champagne.fr
Tom Stevenson (2012) “On Merret: The original English method” in The World of Fine Wine, p.44, issue 38.
Jancis Robinson, Hugh Johnson (2013) “The Worls Atlas of Wine”, 7th edition.

Kuvat:
Collection CIVIC, www.champagne.fr, https://en.wikipedia.org/wiki/Royal_Society , www.pxhere.com