JOULUN VIINILAHJAT
2020

– Mikä viini lahjaksi? –

Viinien laajassa maailmassa on valtavasti valinnanvaraa…

Tästä linkistä pääset Joulun viinilahjat 2021 postaukseen.

Joulu on lahjojen kulta-aikaa ja sekä lahjan saamiseen, että lahjan antamiseen liittyy paljon iloa. Oman suosikkiviinin antaminen on myös usein hyvä idea, mutta sopivan lahjan valinta on silti joskus vaikeaa.

Tässä postauksessa otan esiin erilaisia, mielestäni omissa tyyleissään laadukkaita viinejä eri hintaluokista. Suurimman osan postauksen viineistä olen ostanut itse, mutta mukana on myös näytteeksi saatuja viinejä. Toivottavasti näistä ehdotuksista on iloa ja apua viinillistä lahjaa hankkiessasi.

Suomalainen joulupöytä on viinien suhteen niin kimurantti, että se ansaitsee kokonaan oman postauksensa. Tämän postauksen viinejä ei siis ole mietitty sen kummemmin jouluaterian kanssa nautittaviksi.

Mainittakoon vielä, että Alkon myymälöiden valikoimissa on vaihtelua. Nettitilausjärjestelmä on osoittautunut käteväksi keinoksi hankkia haluamansa viinit. Osa tämän postauksen viineistä löytyy ”melkein jokaisesta” Alkosta, osan saa hankittua vain tilaamalla. Alko lupaa toimittaa 13.12. mennessä tehdyt tilaukset niin, että ne ovat noudettavissa ennen joulua (koskee tuotteita, joiden toimitusaika on 1-5 päivää). Tilauksen voi tehdä myös lahjaksi lahjansaajan lähi-Alkoon.

Mukavia lukuhetkiä!

* Viinilahjat 10-20€ *

Stefan Winter Riesling Brut 2018

Saksa, kevyt pullo
Hinta: 14,89€
Vakiovalikoima

Saksalaisella Rieslingillä on Suomessa paljon ystäviä ja pikkuhiljaa alkaa Alkonkin valikoimista löytyä kiinnostavia kuohuviinejä tästä hienosta viinirypälelajikkeesta. Riesling-kuoharit ovat saaneet erinomaista palautetta syksyn aikana pitämissäni kuohuviinitastingeissa ja lähes aina osallistujat ovat valinneet Riesling-kuohuviinin tastingin parhaaksi.

Tämä Stefan Winterin Riesling Brut kuohuviini valmistetaan perinteisellä kuohuviinimenetelmällä, jota myös samppanjamenetelmäksi kutsutaan. Mielestäni tässä viinissä on erinomainen hinta-laatusuhde.

Tuoksusta löytyy rieslingille tyypillistä persikkaisuutta ja omenaa, mutta lisäksi kiehtovaa paahteisuutta ja kevyttä viittausta vaniljankin. Hapokkuus kantaa pitkään ja vetää vertoja samppanjalle, vaikka aromimaailma muuten onkin erilainen. Tämä kuohuviini sopii erinomaisesti alkumaljaksi, ja voit jatkaa tällä myös kohti jouluaterian alkupalapöytää, etenkin jos se on kalapainotteinen.

Kenelle: Tämä on hyvä viini lahjaksi kaikille Rieslingin ystäville ja muillekin, jotka haluavat kokeilla laadukasta perinteisen menetelmän kuohuviiniä, joka kuitenkin selvästi poikkeaa Cavasta, Samppanjasta ja Cremanteista.

Azueira Capricho Do Rei Syrah 2017

Portugali
Hinta: 13,35€
Tilausvalikoima

Tämä lempeää voimaa ja pehmeää hedelmäisyyttä henkivä Syrah-viini tulee Portugalista. Aromimaailmassa on punaisia marjoja, kypsää tummaa kirsikkaa sekä kevyttä mausteisuutta ja viitauksia suklaaseen. Tämän viinin kaunis etikettikin sopii jouluun kuin valettu.

Viini sopii tunnelmointiin ihan sellaisenaan, tai vaikka suklaan kanssa. Lahjaan voisikin liittää mukaan levyllisen tummaa (60-75%) suklaata, jonka kanssa viini toimii hyvin yhteen.

Kenelle: Runsasaromisten punaviinien ystävälle, joka pitää lempeistä tanniineista.  Lisäksi tätä viiniä voisi harkita lahjaksi myös mausteisen tai tulisen ruoan ystävälle, sillä viinin pehmeät tanniinit kestävät myös voimakkaammat mausteet.

Stoneleigh Wild Fermented Pinot Gris, 2020

Uusi-Seelanti
Hinta, 13,99€
Vakiovalikoima

Uusi-Seelanti tunnetaan Sauvignon Blancistaan. Tämä luonnollisilla villihiivoilla käytetty Pinot Giris on kuitenkin jotakin aivan muuta.

Aromikkaan ja lämpimän hedelmäisen viinin aromimaailma henkii kypsää persikkaa ja ananasta sekä kukkaisuuttakin. Maku on puolikuiva, hapokkuus lempeää ja keskipitkä ja jälkimaku lämmittää kevyesti nielua. Tämän viinin nauttiminen on melkein kuin matka jonnekin lämpimään.

Kenelle: Runsaan hedelmäisistä, mutta ei kovin hapokkaista valkkareista pitävälle. Lempeän runsas valkkari ihan sellaisenaan. Hyvä viini lahjaksi myös aasialaisen vähän mausteisemmankin sorttisen ruoan ystävälle.

VignaPura Organic Primitivo 2019

Italia, Luomu
Hinta: 14,99€
Tilausvalikoima

Italialaisesta, ”saappaan korosta” kotoisin olevasta Primitivo-viinistä löytyy tummaa kirsikkaa, kuivattua luumua ja hiukan vaniljaakin sekä mausteisuutta.

Keskitanniinen viini on aromeiltaan runsas, mutta ei liian hillomainen ja sopii siten myös ruokapäytään monkäyttöiseksi kumppaniksi esimerkiksi pitsalle, pastalle, koville juustoille tai vaikkapa pataruoille.

Kenelle: Luomua arvostavalle täyteläisten punaviinien ystävälle ruokapöytään tai vaikka ihan sellaisenaan. Neliapilanhan tiedetään tuottavan onnea, joten tämän viinilahjan korttiin käy mainiosti ”Onnea uudelle vuodelle” toivotus. 😉

Zonin 1821 Rosé Prosecco Brut 2019

Italia
Hinta: 13,99€
Tilausvalikoima

Syksyn, ja oikeastaan koko vuoden 2019 kuumin viiniuutuus on Rosee-prosecco.

Tämä hempeän pinkki Zonin prosecco on Brut-tyylin prosecco, eli maultaan kuiva ja hapokaskin. Olemuksessa on tuttua proseccomaista keveyttä ja pirteitä kuplia. Aromimaailmasta löytyy melko napakkaa omenaisuutta sekä punaherukasta ja mansikastakin muistuttavia marjaisia sävyjä, myös kevyttä yrttisyyttä. Eloisat kuplat ja raikas hapokkuus tuovat kokonaisolemukseen ryhtiä.

Tämä on niin uusi viinityyli, että itsellenikin tämä on vasta toinen rosee-prosecco jota olen koskaan maistanut. Viiniblogin prosecco-postaus kertoo tästä viinityylistä tarkemmin ja sieltä löydät myös Extra dry tyyliä edustavan rosee-proseccon, jossa on aavistus enemmän makeutta, kuin tässä Zoninissa.

Kenelle: Rosee prosecco sopii lahjaksi kenelle vain Proseccon ystävälle. Myös hänelle, joka on kokeilunhaluinen ja kiinnostunut kaikesta uudesta.

Keneltä: Häneltä, joka surffaa trendien aallonharjalla, ja haluaa antaa niistä väläyksen lahjaksi muillekin

D’Arenberg The Love Grass Shiraz 2018

Australia, Luomu, Biodynaaminen, Vegaaninen, Kevyt pullo
Hinta: 15,90€

Shiraz on Australian tärkein viinirypälelajike ja MacLaren Vale yksi näiden viinien kuuluisimmista kotiseuduista. Alkoon tuli vähän aikaa sitten uutuutena tämä tummanpuhuva, nuorehkon oloinen, voimakas ja tanniininen punaviini.

Aromimaailmasta löytyy tummaa hedelmäisyyttä, mustaherukkaa, tummaa kirsikkaa, myös mausteisuutta. Viinin auetessa paljastuu myös kahvin aromeita sekä eukalyptusta , jota australialaisista viineistä saattaa hyvinkin löytää. Maku on kuiva ja tanniinit napakat.

Tämän tyylinen viini pääsee paremin oikeuksiinsa kun se saa hengitellä puolituntia, tunninkin ennen nauttimistaan. Jouluiseen ruokapöytään tämä on mielestäni liian voimakas, mutta se sopii erilaisille liharuoille, koville juustoille tai runsaille kasvisruoille, joissa on maanlaheisiä makuja (esim. munakoisoruoat ja vaikka härkiksestä valmistetut lindströmin pihvit).

Kenelle: Voimakkaiden kuivien punaviinien ystävälle, etenkin hänelle, joka arvostaa luomua, biodynaamisuutta tai vegaanisuutta.

Espiritu de Chile Premium Collection Assemblage 2018

Chile, Paikallinen ekosertifiointi
Hinta: 14,98€
Vakiovalikoima

Chileläiset punaviinit ovat olleet suomalaisten suosikkeja jo vuosia. Tämä Vuoden Viinit 2020 kilpailussakin pronssia voittanut viini poikkeaa chileläisten valtavirrasta mausteisemmalla tyylillään. Aromimaailmasta löytyy mustaherukkaa, karpaloa ja kahvia sekä pientä vihreään paprikaan viittaavaa mausteisuutta.

Maku on nuorekas ja napakka tanniinisuus tekee tästä hyvän kumppanin erilaisille liharuoille. Joulupöytään tämä viini on mielestäni turhan voimakas, mutta sopii hyvin esim. jouluiltaan kovien ja suolaisten juustojen kera nautittavaksi. Tällaisen viinin aromimaailmalle tekee hyvää avautua ja hengitellä esim. tunninkin ajan ennen nauttimista.

Kenelle: Chileläisten punaviinien ja runsasaromisten liharuokien ystävälle, joka pitää voimakkaista ja ennemmin mausteisen tyylisistä kuin hillomaisen voimakaista viineistä.

* Viinilahjat yli 20€ *

Dautel Spätburgunder 2017

Saksa
Hinta: 21,49€

Jos haluat antaa lahjaksi viinin, joka jättää joulupöydässä tilaa joulun ruoille on Pinot Noir hyvä vaihtoehto. Tämän viinin kyljessä lukeva Spätburgunder on saksankielinen nimi tälle rypälelajikkeelle. Tutustuin tähän viiniin, kun kirjoitin aiemmin syksyllä Saksalaisista punaviineistä.

Tämän kauniin rubiininpunaisen viinin aromimaailmassa on punaista marjaisuutta ja kukkaisuutta. Mausta löytyy raikasta hapokkuutta sekä pehmeää tanniinisuutta, joka toimii hyvin yhteen esimerkiksi kalkkunalle tai pienriistalle ja on kuin luotu puolukka- tai karpalokastikkeiden rinnalle.

Joulupöydän vaaleat lihat (kalkkuna, kinkku) ja etikkaliemeen säilötyt kasvikset (pienissä määrin) sopivat hyvin tämän viinin aromimaailmaan. Laatikoiden kanssa haasteena voi tosin olla se, että niissä on makeutta, mutta siitä lisää lähipäivinä tulevassa ”Joulupöydän viinit” postauksessa.

Kenelle: Kenelle vain, joka haluaa nauttia joulupöydässä punaviiniä. Erinomainen lahja myös hänelle, jonka lautaselta löytyy usein metsäkanalintuja.

Ainoa Valokki 2019

Suomi, vegaaninen
Hinta: 23,70€
Vakiovalikoima

Viinien suhteen ei ole kovin helppoa kunnioittaa kotimaisia raaka-aineita, Ainoa Winery tarjoaa kuitenkin tähän erinomaisen tilaisuuden.

Nyt voitkin unohtaa äitelät lakkaliköörit ja nauttia tästä hienosta marjasta jälkiruokaviinin muodossa. Ainoa Winery on pukenut suomuuraimen upeaksi viiniksi, joka välittää lakan raikkauden, makeuden ja luonnollisuuden hienolla tavalla. Valokki muistuttaa hiukan Sauternes tyylisiä jälkkäriviinejä, mutta on viehättävällä tavalla raikkaampi ja nimensä mukaan valoisampi.

Kenelle: Hieno viini lahjaksi kaikille, joiden mielestä ”pieni makea” täydentää aterian. Erityisen avartava lahja heille, jotka luulevat ettei marjoista voi tehdä hyvää viiniä. Ja tietysti hauska täsmälahja myös kaikille, jotka viettävät syksyisin aikaa hillasoilla.

Zenato Amarone della Valpolicella Classico 2015

Italia
Hinta: 41,90€

Amarone-viinit ovat Italian hienoimpien punaviinien joukossa ja hyvälaatuinen Amarone on arvostettu viinilahja. Nämä viinit saavat aromimaailmaansa voimaa siitä, että ne valmistetaan osittain kuivatuista rypäleistä.

Tämä täyteläinen ja tanniininen viini tarjoilee aromimaailmassaan kypsää tummaa kirsikkaa, luumua ja kuivattua viikunaa sekä kahvin ja tumman suklaan aromeita. Viini sopii hitaaseen nautiskeluun ihan sellaisenaan, mutta on erinomainen myös liharuoan kanssa. Joulupöytään mielestäni liian voimakas, mutta jouluillan nautiskeluun aivan erinomainen. Anna viinille aikaa avautua ainakin tunti ennen nauttimista. Sen aromimaailman avautumista ja kiireetöntä kehittymistä on kiinnostavaa seurata myös lasissa.

Kenelle: Hieno viini lahjaksi voimakkaiden ja täyteläisten punaviinien ystävälle. Erinomainen myös silloin, jos haluat antaa viininystävälle lahjaksi dekanterin sekä viinin, jonka kanssa sitä voi samantien testata. 😉

Château Coussin Sainte-Victoire Rosé 2019

Ranska
Hinta: 24,98€
Tilausvalikoima

Ranskan Provencesta tulevan hillityn elegantin roseeviinin aromimaailmassa on viehättävää ahomansikkaa, greipin ja verigreipin aromeja sekä sitruunamelissaa muistuttavaa yrttisyyttä. Lisäksi viinistä löytyy tiettyä mineraalisuuutta, josta tulee mieleen aurinkoisen merenrannan pikkukivet.

Kokonaisuutena laadukas kuivan tyylin rosee, jonka eloisa hapokkuus tekee tästä oivan seuralaisen mereneläville. Lisäksi tämä sopii nautiskeluun aivan sellaisenaankin hyvässä seurassa.

Kenelle: Roseeviinien ystävälle, jolle haluat lahjoittaa Etelä-Ranskan auringonsäteitä talven keskelle.

Ricossa Barolo 2015

Italia
Hinta: 28,98€
Vakiovalikoima

Barolot tulevat Italian Piemontesta. Ne ovat upeita viinejä, joissa on parhaimmillaan sekä voimaa että herkkyyttä. Tämänkin keskitäyteläisen viinin aromimaailmasta löytyy mm. hapankirsikkaa, herkkää kukkaisuutta ja herkullista marjaisuutta, myös viittauksia rosmariiniin sekä hentoa nahkaisuutta ja savuisuuttakin. Tanniinejakin löytyy, vaikkei viini kaikkein tanniinisimmasta päästä olekaan.

Nämä viinit nauttivat siitä, että saavat hengitellä jonkun aikaa ennen nauttimista ja aromimaailma pääsee paremmin oikeuksiinsa. Viinin saa myös puisessa lahjapakkauksessa.

Kenelle: Italialaisten viinien ystävälle, joka ei tulisi itse ostaneeksi liki 30€ hintaista viinipulloa itselleen. Tämä hiukan kevyemmän tyylinen Barolo sopii lahjaksi myös sellaiselle, jonka mausta lahjanantaja ei ole varma.

André Clouet Grande Réserve Blanc de Noirs Champagne Brut

Ranska
Hinta: 32,90€
Vakiovalikoima

Tässä hienossa 100% Pinot Noir-rypäleestä valmistetussa laatukuplivassa on talviseen juhlaan sopivaa runsautta ja tietynlaista voimakkuuttakin. Kuivan Brut-tyylin samppanjan aromimaailma tarjoilee runsasta kypsään omenaan vivahtavaa hedelmäisyyttä ja kevyttä mausteisuutta sekä samppanjalle tyypillistä paahteisuutta.

Hyvän hintalaatusuhteen samppanja, joka löytyy myös puolikkaana pullona (19,99€), siitä koosta riittää tervetuliaismalja hyvin kolmeen lasilliseen. Jos haluat hurjastella, niin Magnum-pullo (1,5l) on hinnaltaan 65.30€.

Kenelle: Tämä on tyylikäs ja hieno lahja kenelle vain laadukkaiden kuohuviinien ystävälle.

***

Tiestitkö, että perinteinen suomalainen joulupöytä on varsin vaativa viinien kannalta. Tämän takia joulupöydän viinit saivat aivan oman postauksensa.

Mitä parhainta joulun odotusta kaikille Viiniblogin lukijoille!

Jouluterveisin,
Viiniblogin Anniina

 

P.S. Eikö näistä löytynyt sopivaa viiniä lahjaksi? Miten olisi lahjakortti viinitastingiin tai viinikouluun!?

Myös Kuukauden viinivinkki tarjoilee muutaman viinillisen lisävaihtoehdon. Tai tsekkaa vuosi siten kirjoittamani Joulun viinilahjat 2019 postaus. Siitä löydät lisää hyviä viinilahjavinkkejä.

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti ja kuvat: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

P.s. Osa postauksen viineistä on saatu tuotenäytteinä, mutta suurimman osan olen ostanut itse tätä blogitekstiä varten.
Terkuin,
Anniina