Riesling kasvisruokien kaveri

Riesling kasvisruokien kaveri

RIESLING  – KASVISRUOKIEN KAVERI

Yhteistyö Saksan Viinitiedotuksen kanssa.

Mikä viini kasviksille?

Täydellisesti yhteen sovitettu viini ja ruoka, siinä on yksi nautinnollisimmista asioista elämässä. Tähän on perinteisesti tarjottu mantraa ”valkoviini kalalle, punaviini lihalle”. Viimeisen vuosikymmenen aikana on onneksi laajennettu näkökulmaa ja opeteltu poikkeamaan tästä turhankin kapeasta katsannosta.

Mutta entäs kasvisruoka? Millaisia asioita tulisi ottaa huomioon, kun ruokapöydässä onkin kasvisruokia? Tätä teemaa on hyvä pohdiskella Rieslingin avulla, joka on varsinainen ruokapöydän moniottelija. Tässä postauksessa on mukana kolme erilaista kasvisruokaa; Herneenverso-mangosalaatti, Avocadopasta ja illanistujaisten iloksi sopiva Tomaattiipiirakka. Tervetuloa mukaan maistelemaan!

Herneenverso-mangosalaatti

Keväisen kepeään tunnelmaan sopii ihanasti raikas salaatti. Tässä salaatissa pääraaka-aineena ovat mango, kurkku ja herneenversot. Lisäksi säväyttävät Parmesani-juusto, aurinkokuivatut tomaatit ja lime.

Resepti on Saksan viinitiedotuksen kotisivuilta ja löytyy tästä linkistä. Sivuilla on muitakin kivoja reseptejä viinisuosituksineen.

Tämän salaatin salaisuus on raaka-aineiden huolellinen valmistelu. Mango marinoidaan lime-mehussa ja kurkku saa viivähtää hetken jogurtti-valkosipuli-marinadissa, hiukan tsatsiki-tyyliin.

Näyttävä ja monipuolinen salatti on myös makujen ilotulitus.

Tässä salaatissa on paljon erilaisia makuja. Makeutta mangosta, hapokkuutta limestä, kermaisuutta parmesanista, umamia tomaatista sekä freesiä vihreyttä kurkusta ja herneenversoista, minttukin höystää omalla tavallaan.

Von Buhl Bone Dry Riesling 2020 oli hyvä pari tälle makujen ilotulitukselle. Viini on nimensä veroisesti täysin kuiva, linjakas, hapokas ja raikas. Se henkii vaaleiden kukkien, limen sekä vihreän omenan sävyjä. Myös hentoa persikkaa ja sen kiveä voi löytää. Kerrassaan raikas Riesling, joka on yhtäaikaa sekä voimakas että tyylikkään selkeälinjainen salaatin monipuolisten makujen kaveriksi.

Tämä viini on kotoisin Pfalzista, vaikka tyyli viittaakin enemmän Moselin suuntaan. Etiketti on hurja ja hurjan hieno yhtäaikaa!

Von Buhl Bone Dry Riesling 2020, Hinta 14,49€  

Avocadopasta

Muutaman vuoden takainen hittiresepti Avocadopasta on pääsee myös testiin rieslingien kanssa. Resepti löytyy mtv3-makuja sivustolta

Avocadon luontainen rasvaisuus kaipaa viiniltä hyvää hapokkuutta, joka raikastaa ja tasapainottaa suutuntumaa. Limemehu tuo puolestaan tähän annokseen kirpeyttä, joten viinin täytyy olla tarpeeksi aromikas ja hapokas pärjätääkseen limen happamuudelle. Lisäksi täytyy huomioida reseptiin kuuluvat chili ja valkosipuli. Niiden kanssa sopii viini, jossa on hyvä hedelmäisyys, eikä pieni jäännössokerikaan ole pahitteeksi.

Haussa siis hersyvän hedelmäinen viini, jossa on aromikkuutta sekä raikas hapokkuus. Miten rieslingit pärjäävät?

Avokadopasta syntyy näistä aineksista

 Avocadopasta oli pitkästä aikaa ihanaa, ja niin keväistä! 

Koehler-Ruprecht on erilainen Riesling-viini. Aromikkaan viinin hapokkuus on noin kolmanneksen matalampi, kuin rieslingeillä tavanomaisesti. Tämä paljastuu selkeästi viiniä maistettaessa. Jos olet joskus kokenut, että Riesling on lajikkeena turhankin hapokas, kokeile tätä!

Tuoksu on intensiivinen ja siitä välittyy kypsää persikkaa, ja sen kiveä, punaista omenaa ja hunajaisiakin sävyjä. Maku paljastaa myös sitruunaisuuden, ja sitruunan kuoren aromeita. Keskihapokas viini on Rieslingiksi lempeän oloinen. Pitkässä jälkimaussa toistuvat tuoksusta tutut aromit. 

Viinin runsas hedelmäisyys ja puolikuiva tunnelma sopivat hapokkaalle ja hiukan tulisellekin pastalle varsin hyvin. Kokeillaan kuitenkin vielä kuivempaakin rieslingiä.

Kaufmann Hattenheim Riesling tulee Rheingaun viinialueelta. Alunperin sveitsiläinen Urban Kaufmann vaihtoi kotimaataan 2013. Samalla vaihtui ura Appenzeller-juustoja valmistavana juustomestarina viinitilalliseksi. Yhdessä saksalaisen vaimonsa kanssa he pyörittävät biodynaamiseksi sertifioitua luomu-viinitilaa. Biodynaamisuus ei ole alueella mitenkään yleinen toimintatapa. Tämä viini onkin ainoa biodynaaminen Rheingaun Riesling koko Alkon valikoimassa.

Viinin tuoksusta nousee esiin keltaista omenaa, kypsää persikkaa ja hentoa hunajaisuuttakin. Maku on kuiva ja sitruksisuus nousee maistettaessa esiin. Pirteä hapokkuus tuo viinille hyvä ryhdin ja maussa voi aistia mineraalista tunnelmaa. Keskipitkässä jälkimaussa on mukavalla tavalla pehmeyttä ja hedelmäisyyttäkin.

Tämä tasapainoinen viini toimi hyvin Avocado-pastan kaverina. Yhdistelmä tuntui hiukan mausteisemmalle ja raikkaammallekin, kuin edellisen Koehler-Ruprecht viinin kanssa.  

Lempeä Riesling-viini: Koehler-Ruprecht Kallstadter Riesling Kabinett Trocken 2018. Hinta: 19,99€
Kuivempien ystävälle: Kaufmann Hattenheim Riesling trocken 2018 Hinta: 15,98€

Tomaattipiirakka – helppo ja herkullinen

Kasvikset ovat monipuolisia raaka-aineita. Siinä missä avocado on luontaisesti rasvainen, tomaatti on tunnettu umamista ja korkeasta hapokkuudestaan. Tämä tarkoittaa, että myös viinissä olisi hyvä olla hapokkuutta, jotta se pärjää tomaatille.

Reseptin poimin Kokit ja potit ruokablogista, ai että tuli hyvä piirakka!

Tomaattipiirakka syntyy yksinkertaisista aineista. Piirakkapohjan päälle sivelty Dijon-sinappi on reseptin paras salaisuus!

Niinkin yksinkertaisesta raaka-aineesta, kuin tomaatti saa upean piirakan!

Tomaattipiirakka sai parikseen pirtsakan Villa Huesgen Riesling Trockenin. Moselin alueelta tuleva viini on olemukseltaan keveähkö ja konstailematon. Takaetiketissä mainitaakin osuvasti ”Uncomplicated wine enjoyment. Ideal food partner for every day”.

Hiukan vienossa tuoksussa on kevyttä kukkaisuutta, napakkaa vihreää omenaa, hentoa päärynää ja vastapuristettua situruunamehua. Nämä samat aromit toistuvat maussa, joka on kuiva ja hapokas. Kaiken kaikkiaan pirteä viini, joka toimi yllättävän hyvin kaikille tämän postauksen ruoille!

Myös Kaufmannin Riesling oli tomaattpiirakalle mainio pari. 

Villa Huesgen Riesling By The Glass 2020 Hinta: 12,98€

Oli ihanaa kokkailla erilaisia kasvisruokia ja kokeilla niitä erilaisten rieslingien kanssa. Kyllä Riesling -viinit pärjäävät kiitettävästi kasvisten monipuolisen makumaailman keskellä. 

Ihanaa kevättä kaikille viiniblogin lukijoille!  

Tapaamisiin!
Viiniblogin Anniina

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti ja kuvat: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

Silvaner Frankenin helmi

Silvaner Frankenin helmi

SILVANER FRANKENIN HELMI

– Se toinen saksalainen valkoviinilajike –

Silvaner parrasvaloissa

Yhteistyö Saksan viinitiedotuksen kanssa.

Valkoviineistään tunnettu Saksa on saanut paljon mainetta Rieslingin kotiseutuna. Riesling ei ole kuitenkaan ainoa lajike, josta Saksassa tuotetaan laadukasta viiniä ja onkin aika nostaa parrasvaloihin Silvaner, ”se vähemmän tunnettu valkoviinirypäle”. 1960 ja 1970-luvuilla Silvanerin maine tahriintui massatuotannon puristuksessa mutta nykyään lajikkeesta tuotetaan erinomaisia laatuviinejä. Otetaan siis katsaus tähän tutustumisen arvoiseen ja perintekkääseen rypälelajikkeeseen. Tervetuloa Viiniblogin matkaan!

Silvaner on ohutkuorinen, hyvin maaperää ja kasvualuettaan ilmentävä valkoinen rypälelajike. Kuva: DWI

Silvaner on yksi mailman vanhimmista tunnetuista viinirypälelajikkeista ja ensimmäinen sen  viljelystä kertova dokumentti on peräti vuodelta 1659. Muinaiset kirjanpitotositteet osoittavat, että Silvaner köynnöksistä maksettu hinta oli noin kaksinkertainen verrattuna muihin sen ajan viiniköynnösten taimiin.

Silvanerin vanhemmat ovat jo keskiajalla tunnettu Traminer ja Österreichisch Weiss (suomennettuna Itävaltalainen Valkoinen), joiden luonnollisen ristetymisen tuloksena syntyi Silvaner. Traminerilla on myös sukulaissuhde Pinot Noiriin, vaikkakaan ei ole pystytty osoittamaan kumpi on lapsi ja kumpi vanhempi.

Nykyään Silvanerin huippualuetta on Saksan Franken, jossa se on kaikkein viljellyin rypälelajike. Frankenin maaperä ja kasvuolosuhteet sopivat lajikkeelle erinomaisen hyvin. Täällä edes Saksassa muuten niin hyvin menestynyt Riesling ei pärjää laadussa Silvanerille. Frankenin maaperä ja kasvuolosuhteet yksinkertaisesti sopivat Silvanerille paremmin.

Yksi syy tähän lienee myös se, että Silvaner-köynnös kukkii aiemmin kuin Riesling. Varhainen kukkimisajankohta altistaa lajikkeen keväthallalle. Ajan myötä tämä on johtanut siihen, että Silvaner on saanut Frankenin viileässä ilmastossa parhaat kasvupaikat, jotka saavat eniten auringonvaloa ja lämpöä. Auringon energia yhdessä viileän kasvuympäristön ja kalkkipitoisen maaperän kanssa auttavat Silvaneria tuottamaan rypäleitä, jotka ovat aromikkaita ja joista saadaan konsentroituneen elegantti viini.

Saksan Franken on Silvanerin kotiseutua.  Kuva: DWI

Määrä ei korvaa laatua

Silvaner on luonteeltaan suurisatoinen lajike. Tämä taipumus houkutteli menneinä vuosikymmeniä monia viinitilallisia lajikkeen kasvatukseen. Tässä piilee kuitenkin ansa, sillä jos satomäärien annetaan kasvaa, eli toisin sanoen jos viljelijä tekee määrää laadun kustannuksella, tulee viinistä helposti aromimaailmaltaan latteaa ja tylsää, ammattikielellä sanottuna neutraalia.

1960-luvulla Silvaner eli määrällistä kukoistuskauttaan, ollen Saksan eniten viljelty rypälelajike. Suurisatoisena se sopi aikansa “hittiviinin” Liebfraumilchin tuotantoon, jossa sitä sekoitettiin muihin lajikkeisiin. Valitettavasti siinä samalla Silvaner menetti maineensa.

Silvaner pystyy kuitenkin tuottamaan erinomaista valkoviiniä, mutta se vaatii viljelijältä halua panostaa laatuun enemmän kuin määrään, ja myös työtä viinitarhalla, jotta satomäärät pysyvät kurissa.

Nykyään Silvanerin viljelyala on vain 4,6% Saksan viinitarhojen pinta-alasta ja laadussa on tapahtunut huimia harppauksia. Voidaankin sanoa, että Silvaner elää parhaillaan toista, laadullista kukoistuskauttaan.

Silvanerin aromimaailmasta löytyy usein omenaa, meloonia, kivellisiä hedelmiä kuten aprikoosia tai persikkaa, mehevää sitruksisuutta sekä yrttisiä ja maamaisiakin aromeita.
Kuva: DWI

Silvaner, Riesling, Rieslaner

Saksan valkoviineistä puhuttaessa ei voi välttyä ajattelemasta Rieslingiä, joka onkin ”kaikille tuttu” saksalainen rypälelajike. Molemmilla lajikkeilla on taito ilmaista hyvin kasvupaikkaansa ja maaperää, mutta Silvanerin kasvukausi on lyhyempi ja se kypsyy noin kaksi viikkoa ennen Rieslingiä. 

Rieslingiin verrattuna Silvanerin aromikkuus on usein hiukan herkempää ja viinien hapokkuus lievempää. Tämä puhuu Silvanerin puolesta esimerkiksi valittaessa viiniä äyriäisille tai vaalealihaisille kaloille, joiden oma maku saattaa joutua jyrätyksi turhan voimakkaan viinin rinnalla.

Ihminen on kekseliäs ja kokeilunhaluinen, joten ei ole oikeastaan kummakaan, että Silvaner on kokeiltu risteyttää Rieslingin kanssa. Tuloksena tästä on ”luovasti” nimetty Rieslaner-lajike. Rieslaner on osoittautunut hyväksi jälkiruokaviinien valmistuksessa, joita Alkonkin valikoimasta näyttää löytyvän tällä hetkellä ainakin kaksi erilaista.

Tänään Viiniblogin maistelussa on kuitenkin puhtaita 100% Silvaner viinejä. Näistä kaikki ovat myös saatavilla Alkosta.

Kolme saksalaista silvaneria. Keskimmäinen on pakattu linjakkaaseen, litteään pulloon, joka on päivitetty versio Frankenin alueen Bocksbeutelista.

Winzer Sommerach Sommeracher Kabinett Trocken Silvaner 2019

Hinta, 17,07€

Tämän viinin on tuottanut vuonna 1901 perustettu Frankenin alueen vanhin viiniosuuskunta. Perustajajäseninä oli 15 viininviljelijäperhettä, jotka yhdistivät voimansa. Osuuskunta on edelleenkin viljelijäperheiden omistama ja on sittemmin kasvattanut paitsi laadukkaita rypäleitä, myös jäsenmääräänsä. Tällä hetkellä omistajaperheitä on 90. Heihin kaikkiin voit tutustua osuuskunnan nettisivuilla. Nimestä vielä lyhyesti, että  Sommerach viinitarhan nimi viittaa ”paikkaan joen aurinkoisella puolella”. https://www.winzer-sommerach.de

Viehättävästä tuoksusta voi löytää mehevää päärynää, persikkaisuuttakin ja kypsää sitruunaa sekä mineraalisuuteen viittaavaa fiilistä. Maku on kuiva ja herkullisen hedelmäinen. Viinissä on kepeä yleisilme, hapokkuus on pirteää, mutta ei päällekäyvää. Aromeiltaan maku seurailee tuoksua ja jälkimaussa on kevyttä ja raikasta salviaan viittaavaa yrttisyyttä. Kun viini hiukan lämpenee lasissa, niin tuoksusta ja jälkimausta voi löytää sellaista kevyttä maamaista aromikkuutta, joka usein liitetään Frankenin alueen viineihin. Vinkkinä ruokapöytään; muista tämä, kun mietit viiniä rapujuhliin. Myös muille äyriäisille- ja vaalealihaisille kaloille.

Brennfleck Sulzfelder Sonnenberg Silvaner Alte Reben 2019

Hinta: 16,89€

Brennfleckin viinitila on ollut saman suvun hallussa pitkälti yli 400 vuotta ja sitä pyörittää tällä hetkellä suvun 13. sukupolvi, Susanne ja Hugo Brennfleck. Tila kertoo pyrkivänsä kohti luomutuotantoa, vaikka heillä ei ainakaan vielä ole luomusertifikaattia. Tämä viini on valmistettu vanhoista (yli 30-vuotiaista) köynnöksistä, jotka kasvattavat rypäleitään Frankenissa, tarkemmin sanottuna Sonnenberg palstalla Sulzfelder am Main kylän tuntumassa. https://www.weingut-brennfleck.net/weinlagen

Tuoksussa tuntuu keltaista luumua, lempeää sitruksisuutta ja kevyttä kukkaisuutta, myös raikasta yrttisyyttä. Vihjauksia Frankenin Silvanerille tyypilliseen maamaisuuteenkin saattaa löytää. Suutuntumaltaan viini on kevyt, mutta kallellaan keskitäyteläisen suuntaan. Maussa on hedelmäisyyttä, hapokkuutta, mineraalisuutta ja se seurailee tuoksun aromeita. Jälkimaku on pitkä ja siinä vuorottelevat mukavalla tavalla hedelmäiset ja raikkaiden yrttien aromit. Ruoan suhteen vinkkinä sellainen, että pääsin maistamaan tätä paistetun kuhan, juureslisukkeen, perunapaistoksen ja beurre blanc kastikeen kanssa, oli erinomainen yhdistelmä.

Winzergenossenschaft Herxheim am Berg Silvaner Trocken 2019

Hinta: 12,98€
Kevyempi lasipullo

Tämä viini tulee Pfalzin alueelta, joka tunnetaan yhtenä Saksan lämpimimmistä viinialueista. 1930-luvulla perustettu viiniosuuskunta viljelee useita eri rypälelajikkeita, myös Silvaneria. Heille on tärkeää, että viinit ilmentävät niin rypälelaijikettaan kuin myös Pfalzia viinialueena. Viini on pakattu kevyeeseen lasipulloon, joka on aina ilahduttavaa.  https://www.wg-herxheim.com

Houkutteleva ja trooppisen hedelmäinen tuoksu tuo mieleen mehevän ananaksen ja punaisen omenan sekä kypsän situksisuuden, kukkaisuuttakin saattaa tuoksusta löytää. Viini on kuiva ja maku seurailee tuoksua. Yleisilme on lämpimän hedelmäinen, jota mukava hapokkuus raikastaa sopivasti. Suutuntuma on kevyehkö, mutta kallellaan keskitäyteläiseen suuntaan. Viinin hiukan lämmetessä esiin nousee myös hunajaisuuteen viittaavaa tuoksua. Jälkimaku on pitkä ja kevyesti nielua lämmittävä. Ruokapöytään suosittelisin tätä kaveriksi paistetulle kalalle ja esimerkiksi sitruunarisotolle, tällaista yhdistelmää pääsin itse kokeilemaan ja se oli perfecto. Myös kanan tai kalkkunan kylkeen hyvä kaveri.

Silvaner terttuja auringossa. Kuva: DWI

Ruokapuolelta yksi Silvanerin klassinen kaveri on kevään herkku, parsa. Myös syksyisten ruoka-annosten kanssa Silvaner sopii erinomaisesti yhteen ja esimerksi paistettu kala juureslisukkeilla saa hiukan täyteläisemmän suuntaisesta Silvanerista oivan kumppanin. Lisäksi nyt rapukauden ollessa parhaillaan Silvaner kannattaa ehdottomasti pitää mielessä yhtenä rapujuhlien viinivaihtoehdoista. Muutkin äyriäiset ja kalaruoat sopivat Silvaner viinien kanssa hyvin yhteen samoin kuin kana tai kalkkuna.

Lopuksi vielä mainintana, että kaikki kolme tämän postauksen viiniä ovat 100% Silvaneria ja laadultaan hyviä. Silti Silvaneria käytetään edelleen sekoitteissa muiden rypälelajikkeiden kanssa ja niissä laatu on vaihtelevaa. Kannattaa siis harjoittaa pientä valppautta Alkon viinihyllyllä Silvaner-viiniä valitessaan.

WineandBeyond.fi järjesti Saksan viinien kanssa Etäviinitastingin Facebookissa 2021. Voit edelleen katsoa tastingin klikkaamalla allaolevaa kuvaa. (Linkki aukeaa Facebookiin.)

Tästä videosta näet, miten Silvaner-viikko näkyi Tampereella vuonna 2020. 

Hyvää alkavaa syksyä ja mainioita Silvaner-viinien maisteluita!
Terveisin,
Viiniblogin Anniina

 

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

Lähteet:
Silvaner booklet by Wines of Germany
Saksanviinitiedotus.fi
Germanwines.de
Jancis Robinson, Hugh Johnson (2013) ”The World Atlas of Wine”, 7th edition.

Kuvat:
Germanwines.de, Deutches Wein Institut

Pinot Gris on Saksassa Grauburgunder

Pinot Gris on Saksassa Grauburgunder

GRAUBURGUNDER

WEISSBURGUNDER

– Saksalainen nimi Pinot-perheelle on Burgunder –

Yhteistyö Saksan Viinitiedotuksen kanssa

”Vivahteikkuutta, raikkautta ja herkullista hedelmäisyyttä…”

Saksa tunnetaan ympäri maailman Rieslingin valtakuntana ja sitä se onkin. Silti Pinot Blanc ja Pinot Gris lajikkeet ovat kaikessa hiljaisuudessa liki kolminkertaistaneet suosionsa parissa vuosikymmenessä.

Saksassa nämä lajikkeet tunnetaan nimillä Weissburgunder ja Grauburgunder. Mikä on tämän moninkertaistuneen suosion salaisuus? Miltä saksalaiset Weissburgunder ja Grauburgunder viinit maistuvat? Entä minkälaisen ruoan kanssa niitä kannattaa nauttia?

Viiniblogi sai ilon haastatella saksalaisten burgunder-viinien todellista asiantuntijaa. Hän on Master of Wine, Pasi Ketolainen. 

Tervetuloa Viiniblogin mukaan!

Weiss- ja Grauburgunderin tyypillisissä aromeissa on sekä yhtäläisyyksiä, että eroja. Kuva: DWI

Saksassa ainakin jo 1400-luvulta saakka

”Pinot-lajikkeiden” saksankieliset nimet viittaavat niiden alkuperäiseen synnyinseutuun, Ranskan Bourgogneen.

Grauburgunderin tiedetään kulkeneen Sveitsin ja Unkarin kautta ennen kuin se päätyi Saksan alueelle noin 1400-luvulla. Unkarin kautta tehty ”sightseeing” jätti jälkensä Grauburgunderiin ja sitä kutsuttiinkin 1970-luvulle asti usein nimellä ”Grauburgunder Tokajer”. Tämän jälkeen lajikkeen yleisnimi oli Saksassa Ruländer, kunnes nimi Grauburgunder vakiintui 1990-luvulla.

Mikä kiinnostavinta, itseasiassa kaikki nämä burgunder-lajikkeet ovat yhtä perhettä! Alkuperäisenä lajikkeena pidetään Spätburgunderia (Pinot Noir), josta luonnolisen evoluution kautta syntyi hiukan vaaleamman värinen Grauburgnder (Pinot Gris). Se puolestaan muuntautui edelleen ja niin syntyi Weissburgunder (Pinot Blanc).

Weissburgunder ja Grauburgunder eroavat ulkonäöltään selvästi. Vaikka Grauburgunder on väriltään melko tumma se luetaan kuitenkin usein valkoviinilajikkeisiin. Valkoviini onkin tyypillinen lajikkeesta valmistettava viinityyli.  Kuva: DWI

Mutta eroavatko saksalaiset Grau- ja Weissburgunder viinit esim. Alsacen Pinot Gris tai Pinot Blanc viineistä?

”Verrattuna Alsacen Pinot Grisiin tai Pinot Blanciin saksalainen tyyli on kuivempi”, kertoo Master of Wine, Pasi Ketolainen.  ”Sitten taas verrattuna Pohjois-Italian usein melko neutraaleihinkin viineihin saksalaisessa tyylissä on enemmän hedelmäisyyttä ja vivahteikkuutta”.

Burgunder-lajikkeilla on siis pitkä historia Saksan alueella, mutta entä nykypäivä? Mitä Weiss- ja Grauburgunderille kuuluu nykyään?

”Jos vilkaistaan tilastoja, niin Riesling on edelleen Saksan kiistaton ykköslajike. Mutta Grau- ja Weissburgunderin yhteenlaskettu pinta-ala on kolminkertaistunut vuosien 1995 ja 2019 välillä. Ne ovat vallanneet kasvualaa pääasiassa Müller-Thurgau lajikkeelta”, Pasi Ketolainen toteaa.

”Erityisesti vanhemmat sukupolvet haluavat näitä pehmeämmän hapokkuuden burgundereita. Lisäksi ihmiset kaipaavat vaihtelua ja vaihtoehtoja. Esimerkiksi kaikissa itseään kunnioittavissa ravintoloissa pitää Saksassa nykyään olla grauburgunder-viiniä laseittain.”

”Burgunderit ovat myös luotettavia. Niissä on aikalailla samanlainen makuprofiili eri puolilla Saksaa. Riesling puolestaan heijastaa enemmän kasvupaikkansa eroja. Se on kiinnostavaa, mutta saattaa joskus myös tuntua vaikeaselkoiselta”.

No kokeillaan, maistetaan Weissburgunderia sekä Pfalzista että Württenbergistä…

 

Dr. Wehrheim Buntstück Weisser Burgunder 2017

Weingut Dr. Wehrheim sijaitsee aivan Pfalzin metsän tuntumassa lähellä Landaun kaupunkia. Perheomisteisella viinitilalla on 100-vuotias historia ja nuori isäntä Franz Wehrheim edustaa neljättä sukupolvea. Viinitarhan koko on 7 hehtaaria, mutta siihen mahtuu neljä erilaista maaperätyyppiä. Viinin nimi Buntstück viittaakin siihen, että tässä viinissä on yhdistetty erilaisilla palstoilla kasvaneita rypäleitä (bunt=kirjava, stück=osa, osio).

Hinta: 21,90€, Luomu, Biodynaaminen, Tilausvalikoima (910621)

Tuoksu tarjoilee sitruksisuutta, sitruunan ja geripin kuorta, punaista omenaisuutta. Lisäksi aromeissa on tiettyä viinirypäleen omaa ja etenkin viinirypäleiden kuorten aromia. (Tämä sai minut tutkailemaan tarkemmin viinin valmistusmenetelmää. Kyllä, kuoret ovat olleet mukana tämän viinin valmistuksen alkuvaiheessa.)

Maku seurailee tuoksua ja suuntuntumassa on keskitäyteläistä tunnelmaa. Jälkimaku on keskipitkä ja siinä on sitrushedelmän kuorta ja kevyttä lajikkeelle tyypillistä maamaisuutta.

Kokonaisuutena laadukas ja kiinnostava Weissburgunder, joka sopii lajikkeeseen tutustumiseen ihan sellaisenaan. Ruokapöytään erilaisille kalaruoille tai salaateille. Kestää myös ruoalta jonkun verran hapokkuutta. 

Dautel Bönnigheimer Weissburgunder Gipskeuper 2018

Jopas on viinin nimellä pituutta. Dautel on siis viinitilan nimi, omistajasuvun mukaan. Tila sijaitsee Bönningheimin pienessä viinikaupungissa. Weissburgunder kertoo tietenkin lajikkeen ja Gipskeuper puolestaan viittaa maaperään, joka koostuu savi, kipsi ja suola-kivikerrostumista. Paljon siis informaatiota näissä neljässä sanassa…

Perheomisteinen viinitila on perustettu jo 1500-luvulla ja Christian Dautel on johtanut tilaa vuodesta 2014. Jos nimi kuulostaa tutulle, niin se on hyvin mahdollista sillä Dautelin Spätburgunder (Pinot Noir) oli mukana Saksalaisten punaviinien blogipostauksessa syksyllä 2020. Mutta nyt siis vuorossa Weissburgunder (Pinot Blanc).

Hinta: 29,80€, Tilausvalikoima (938047)

Vaaleankeltaisen viinin hiukan hennosta tuoksista välittyy keltaista omenaisuutta, sitruksen kuorta ja hiukan troopisemmankin tuntuista hedelmäisyyttä sekä kevyttä kukkaisuutta. Lisäksi löydän tuoksusta maanläheistä tunnelmaa. Maku on kuiva, melko hapokas ja se tuo mukanaan uusia vivahteita, kevyttä leipämäisyyttä, pähkinään ja muskottiin viittaavaa mausteisuutta. Melko pitkä jälkimaku on sitrusvoittoinen pienillä mausteisilla tai maamaisilla vivahteilla.

Kokonaisuutena sanoisin että viinin aromimaailmassa on herkkää vivahteikkuutta, jonka tunnustelu sopii viinejä jo jonkin verran harrastaneille. Näin viini pääsee oikeuksiinsa ja hinta-laatusuhde kohtaa oikealla tavalla. Ruokapöytään toimiva pari esim. äyriäisille tai erilaisille kalaruoille, myös ruokaisille salaateille.

Kyllä näissä viineissä on paljon samankaltaisuutta, aivan kuten Pasi sanoi, vaikka kasvualue alue onkin eri.

Entäpä ruokapöydässä?

Kysytäänpä tähän väliin Pasi Ketolaiselta, mikä olisi hänen mielestään hyvä food-pairing vaaleille burgundereille?

”Burgundereiden ruokayhdistettävyys on monipuolista, helppoakin. Molemmat toimivat kala- ja äyriäisruoille. Etenkin Weissburgunder kestää voimakkaampaa sitruksisuuttakin”.

”Grauburgunder on pyöreämpi, runsaampi ja paksumpi. Sen kanssa toimivat myös vaaleat liharuoat kuten possu tai broileri, mutta sen kevyt kermaisuus täydentää hyvin myös juustoisia ruokalajeja ja erilaisia ruokaisia piiraita. Myös tuulihatut olisivat elegantti pari”.

”Weissburgunder on aromeiltaan hillitympi ja myös vaativampi lajike viinin nauttijan kannalta. Ehkä tätä voisi kuvailla niinkin, että Weissburgunder on linjakkaampi ja jotenkin atleettisempi. Grauburgunderissa taas on enemmän pyöreyttä ja leveyttä, voisi kai sanoa että se on gotleettisempi”, Pasi naurahtaa.

Pidetään nämä ajatukset mielessä ja otetaan Grauburgunderit maisteluun.

Fritz Walter Grauer Burgunder Trocken 2019

Perinteikkään ja perheomisteisen viiitilan johdossa on tällä hetkellä Eckhard Walter. Hänen iso iso isänsä Friz Walter perusti viinitilan 1832. Viinitarhoja on kaikkinensa noin 50 hehtaaria ja osa rajautuu suoraan Ranskan rajaan. Tilalla on majoittumismahdollisuus sekä ravintola,  jossa tarjoillaan tietenkin viineihin sopivia ruoka-annoksia.

Hinta: 11,49€, Vegaaninen, Kevyt pullo, Vakiovalikoima (578777).

Nuorekkaan oloisen viinin tuoksu henkii kypsää sitruksisuutta ja lämpimästä ilmanalasta muistuttavaa hedelmäisyttä. Siitä voi löytää muun muassa persikkaa, kypsää omenaa, ananasta ja myös kevyttä kukkaisuutta.

Suussa viini on edelleen hedelmäinen, mutta sitruksinen hapokkuus raikastaa kokonaisuutta sopivalla tavalla. Kuivan ja puolikuivan rajalla keikkuvan viinin olemuksessa on hedelmäistä runsautta ja raikkautta mukavassa tasapainossa. Jälkimaku nostaa esiin sitruksisuutta, kaikuja hedelmäisistä aromeista sekä yrttistä, myös aavistuksen kermaistakin tunnelmaa.

Tämä on monikäyttöinen viini ruokapöytään ja se sopii erilaisille salaateille, lohelle, vaalealle lihalle ja toimii myös sushin kanssa. Pidä tämä mielessä myös kesän piknikkejä ajatellen.

 

Gustavshof Grauburgunder Signature Trocken 2017

Gustav Beckerin 1924 perustama viinitila sijaitsee Rheinhessenin viinialueella ja sitä hoitaa tällä hetkellä perheen 4. sukupolvi. Viinin valmistus alkoi kuitenkin todenteolla vasta 1976, kun nykyisen isännän vanhemmat saivat toisensa ja heidän johdollaan sukutila alkoi keskittyä viinin kasvatukseen ja valmistukseen. Tila on ollut luomutila vuodesta 2004 saakka ja se sai biodynaamisen Demeter sertifikaatin 2012. Kaikki viinit ovat myös vegaanisia. 

Hinta: 21,24€, Luomu, Biodynaminen, Vegaaninen, Tilausvalikoima (933753)

Tuoksussa on sitruunankuoreen viittaavaa aromia ja myös hiukan mausteisuutta ja kevyttä mineraalisuutta. Viinin hetken hengiteltyä lasista nousee myös kevyttä hunajaisuutta.

Maku on kuiva ja keskihapokas. Suutuntumassa on runsautta ja viini on olemukseltaan keskitäyteläinen. Lisäksi tässä viinissä on pienen ikääntymisen tuomaa pehmeyttä. Jokin viinin olemuksessa muistuttaa etäisesti sherrymäisestä meiningistä. Kokonaisuutena melko aromikas ja runsas, selkeästi jo kehittynyt valkoviini.

Tämän persoonallisen viini seuraksi kokeilisin ruokapöytään kokeilisin esimerkiksi sienirisottoa tai -pirakkaa. Myös erilaiset pitkäänkin haudutetut kasvisruoat voisivat olla hyvä pari samoin kuin esim. kermaiset broileriruoat.  

Grauburgunder Herzstück 2017

Wildin pieni, vain 3 hehtaarin viinitila rajautuu Schwarzwaldin metsään ja sijaitsee lämpimällä Badenin viinialueella. Tilaa pyörittää veljeskaksikko, Manuel ja Maximillian Wild. Kaikki tilan tuotanto on luomua ja biodyaamista, vaikkei heillä olekaan sertifikaatteja. Viininvalmistuksessa noudatetaan luonnollisuutta ja mahdollisimman vähäistä puuttumista luonnon omiin prosesseihin. Herzstück tarkoittaa vapaasti käännettynä ”sydänkäpystä” ja viittaa siihen että tämä on viinitilan väelle erityinen viini.

Hinta: 27,43€, Alkuviini, Biodynaaminen (ei sertifikaattia), Tilausvalikoima (938911).

No nyt on valkoviinissä tammista tunnelmaa. Tuoksusta välittyy makeaa mausteisuutta, karamellisoituneesta voista muistuttavaa aromikkuutta ja keltasävyistä hedelmäisyyttä, kuten keltaista omenaa ja keltaista luumuakin. Sitruksisuus näyttäytyy tuoksussa erittäin kypsänä, lähes ylikypsänä.

Maku seurailee tuoksua, mutta sitruksisuus muuttaa muotoaan kepeämmäksi ja raikastaa viiniä. Hapokkuuden myötä esiin nousee kevyen yrttinen puraisu, joka tuo viiniin ryhtiä. Jälkimaku on pitkähkö ja siinä vuorottelevat sitruksinen ja kermainen tunnelma kiinostavalla tavalla.

Kaiken kaikkiaan tässä viinissä on vaalean burgundin tyyliä, vaikka rypälelajike onkin tosiaan Grauburgunder eikä Chardonnay. Tämä on selkeästi tämän blogitekstin yllättäjä siinä mielessä, että esimerkiksi sokkomaistelussa en olisi todellakaan osannut ajatella lajikkeeksi Grauburgunderia. Kylläpä tästä lajikkeesta onkin moneksi!

Vaaleista burgundereista löytyy väriskaalaa… Vasemmalta oikealle kaksi ensimmäistä ovat Weissburgundereita ja loput kolme Grauburgundereita. (Viinit ovat samassa järjestyksessä kuin tässä blogitekstissäkin).

Olipas tämä mielenkiintoinen katsaus Saksan vaaleisiin burgundereihin. Oikein paljon kiitoksia Pasi Ketolaiselle informatiivisesta haastattelusta.

Olen hänen kanssaan samaa mieltä, nämä lajikkeet ovat ehdottomasti kokeilun arvoisia. Etenkin Grauburgunder-viinejä löytyy Alkostakin eri tyylisinä. Toivottavasti sait tästä blogista vinkkejä, minkä tyylin kautta sinun olisi mukavinta tutustua vaaleisiin burgundereihin.

Kiitos, että viivähdit viiniblogin seurassa.

Keväisin terveisin,
Viiniblogin Anniina

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner
Kuvat: Deutches Wein Institut ja Anniina Schreiner

Lähteet:
Saksanviinitiedotus.fi
Germanwines.de

Sekä mukana olevien viinitilojen omat nettisivut:
https://weingut-dautel.de
https://weingut-wehrheim.de/
https://www.gustavshof.de/ueber-uns/
https://www.wild-brennerei.de
https://fritz-walter.de

Postauksen viinit on saatu näytteinä tätä blogitekstiä varten.