Riesling kuohuviinit testissä

Riesling kuohuviinit testissä

mennessä | huhti 15, 2021 | Yleinen

RIESLING KUOHUVIINIT

– Deutscher Sekt – laatukuohuvat testissä –

Yhteistyö Saksan viinitiedotuksen kanssa

Riesling kuoharit astuvat esiin

Olen ilolla seurannut, miten meillä Suomessakin alkaa vihdoin olla saatavilla erityylisiä Rieslingistä valmistettuja laatukuohuviinejä. Nyt kevään juhlien lähestyessä olikin aika laittaa näitä kuplajuomia rivin ja testata, millaisia ”Rieslingskumppia” pullot kätkevät sisäänsä.

Juomia kanssani maisteli ystäväni, kollegani Riikka Jylhä-Vuorio. Maistoimme kaikki viinit sokkoina ja kolmas henkilö vastasi tastingin järjestelyistä. Kuuden rieslingkuoharin lisäksi maisteluriviin päätyi ”jokerina” myös harvinainen, Muskateller (Muscat) lajikkeesta valmistettu kuiva saksalainen kuohuviini.

Tervetuloa mukaan!

Blogi on alunperin julkaistu 4/2021, osa postauksen viineistä on valitettavasti poistunut Alkon valikoimasta.

Tavallista pienemmässä maisteluraadissa oli vain kaksi jäsentä, allekirjoittanut ja kuvan napannut Riikka Jylhä-Vuorio. Viinit maisteltiin sokkoina, eli emme tienneet mitä viiniä maistelemme.

Viinit maisteltiin ensin itsellään ja lopuksi kokeiltiin myös pieniä purtavia. Tässä seesamlastuja, skagen-täyte ja hitunen persiljaa. Lisäksi pöydässä oli Parmesana-juustoa ja leikkeleitä.

Lähestyvän vapun kunniaksi maistomme viinejä myös munkkien ja tippaleipien kanssa.

Nyt tarkkana, Sekt vai Deutscher Sekt?

Tiesitkö, että saksalaiset ovat kuohuviinin siemailun maailmanmestareita. Ainakin itse hämmästyin, kun kuulin tämän ensimmäistä kertaa. Vuosittain Saksassa poksautetaan auki peräti 400 miljoonaa pulloa kuohuviiniä. Tämä on paljon maassa, jonka väkiluku on n. 83 miljoonaa asukasta.

Saksan kielen sana Sekt on napakka, ehkä maailman ytimekkäin kuohuviiniä tarkoittava sana. Tässä kannattaa kuitenkin viinin ystävän olla tarkkana. On nimittäin iso ero, lukeeko pullossa Sekt vai Deutscher Sekt.

Deutscher Sekt valmistetaan aina vain Saksassa kasvaneista viinirypäleistä, useimmiten Rieslingistä tai Spätburgunderista (Pinot Noir). Lisäksi tuotannossa on noudatettava korkeita laatustandardeja.

Sekt puolestaan on yleisnimitys kuohuviinille. Valitettavan usein pelkästään Sekt merkityt kuohuviinit on valmistettu määrä edellä. Ne ovat usein tuontiviinistä valmistettuja kuohuviinejä, joiden rypäleet ovat kasvaneet ”missä päin EU:ta tahansa”. En sano, että ne kaikki olisivat jotenkin huonoja, mutta harvemmin on hyvääkään tullut vastaan.

Tässä postauksessa keskitytään siis Deutscher Sekt laatukuohuviin. Niitä onkin ilmestynyt myös Suomeen ihan mukavasti viimeaikoina. Alkon valikoimassa on tällä hetkellä parikymmentä erilaista ja nyt maistamme niistä kuusi plus jokerin. 😉  Neljä edukseen erottunutta viiniä on merkitty pinkillä tähdellä. 

Dr. Pauly-Bergweiler Riesling Extra Trocken

Tämä viini ponnisti neljän parhaan joukkoon. Viinin aromimaailman vaalea kukkaisuus ja hento päärynäisyys toimivat hyvin yhteen mukavassa tasapainossa olevan makeuden ja hapokkuuden kanssa. Suutuntuma oli raikas ja mousse pirteä.

Viinin kepeä olemus ja aromimaailma toivat mieleen myös ajatuksen, että Proseccon ystävien kannattaisi kokeilla tätä kuohuviiniä. Lisäksi ajattelimme tämän viinin sopivan esimerkiksi kesäisen ystävätapaamisen kilistelykuohuviiniksi.

Dr. Pauly-Bergweiler Riesling Extra Trocken, 12,58€

Ruppertsberger Imperial Riesling Sekt

Pienet sievät kuplat ovat kauniit katsella. Tuoksusta löytyy Rieslingille tyypillisiä aromeita. Omenaisuutta, päärynääkin, hentoa mausteisuutta ja paahteisuuttakin. Maussa on makeutta, hapokkuus tuo ryhtiä, vaikkei olekaan kovin voimakasta. Mousse puolestaan jää hiukan vaisuksi. 

Tämän viini kohdalla hämmennystä herätti ”paljastuksen hetkellä” se, että etiketissä on vain maininta Sekt, ei siis Deutscher Sekt. Aloimme pohtia, onko viini sittenkään valmistettu Saksassa kasvaneista rypäleistä? Maahantuojan nettisivuilla kyllä lukee, että viini on Pfalzin viinialueelta ja siinä yhteydessä puhutaan viiniosuuskunnan viinitarhoistakin.

Kaiken kaikkiaan mutkaton ja ehkä hiukan tavanomainenkin viini, joka kuitenkin sopii moneen makuun ja tilaisuuksiin, joissa viini ei ole pääasiassa, esim. kaveriporukan illanviettoon. Tai kuten ei niin anonyymin raatimme toinen jäsen totesi, tällä viinillä on ”hyvä dokabiliteetti”, eli sitä on helppo juoda.

Ruppertsberger Imperial Riesling Sekt, 12,98€

Johann Baptist Dietrich Riesling Sekt Trocken 2018

Tämä viini oli testin yllättäjä! Testin testin edullisin kuohari ponnisti testin parhaimmistoon.

Tämä viini on valmistettu vuoden 2018 sadosta ja sen ansiosta se saa käyttää etiketissään lisänimikettä ”Jahrgangssekt” (suom. vuosikertakuohuviini). Aluksi tuntui, ehkä tämän muutaman vuoden iän takia, että viini oli aluksi hiukan ”tukossa”. Muutaman minuutin hengittämisen jälkeen tästä kuoriutui varsin erinomaisen hinta-laatusuhteen kuohari.

Aromimaailmassa oli Rieslingille tyypillistä hedelmäisyyttä, omenaisuutta, kukkaisuutta ja persikkaa. Viinissä oli selkeästi makeutta, mutta hapokkuus toimi sille hyvänä vastaparina ja kokonaisuus oli oikein toimiva.

Tämä puolikuivan ja puolimakean rajalla keikkuva kuohuviini olikin testin viineistä paras kaveri vapun leivonnaisille. Se toimi tippaleiville ja meni myös munkin kanssa melko mukavasti. Kunhan mansikkakausi koittaa, niin tätä voisi kokeilla hyvin viilennettynä myös mansikoiden kanssa kuumana kesäpäivänä.
(Edit 4/2023 – Viinin päivittynyt hinta on 10,99€.)

 

Johann Baptist Dietrich Riesling Sekt Trocken 2018, 10,99€

Stefan Winter Riesling Brut 2018

Viinin tuoku on herkullisen moniulotteinen. Siitä löytyi muun muassa keltasävyistä omenaisuutta, kukkaisuutta sekä kevyttä kermaisuutta ja paahteisuuttakin. Maku seurailee tuoksua ja viini on sinnikkään hapokas, rapsakkaa sitruksisuuttakin löytyy. Pitkässä jälkimaussa korostuu hapokkuus ja sitruksisuus. Viinin hieno aromikkuus pääsi kuitenkin tuoksussa esille ehkä vielä paremmin kuin maussa. 

Raadin mielestä tämä oli tyylikäs ja hyvä kuohuviini, joka sopii hyvin esim. coctail-palojen tai muuten pienten purtavien seuraan. Makeille vappuherkuille tämä on kuitenkin liian kuiva kaveri. Kaiken kaikkiaan tässä viinissä on hienolla tavalla esillä sekä viinrypälelajike (Riesling) että viinin valmistusmenetelmä (perinteinen menetelmä). Hyvän hinta-laatusuhteen kuohuviini.
(Edit 4/2023 – Viini on poistunut Alkon valikoimasta)

Stefan Winter Riesling Brut 2018, 14,98€ (poistunut Alkon valikoimasta, valitettavasti)

Fürst von Metternich Prestige Riesling Brut 2016

Tämän testin kallein viini on vuosikertakuohuviini vuodelta 2016. Tuoksussa ja oikeastaan koko olemuksessa korostuivat mausteisuus ja kehittyneet piirteet. Testin kuivin viini oli suussa hapokas ja napakka. Kokonaisuudessaan kaipasimme mausteisuuden rinnalle hedelmäisyyttä, joka jäi kuitenkin vaimeaksi myös maussa.

Jäimme tämän viinin kohdalla miettimään, sattuiko kohdallemme huono tuuri? Oliko tätä pulloa esimerkiksi säilytetty jossakin vaiheessa väärissä olosuhteissa? Joka tapauksessa tämä viini jäi testin hännille.
(Edit 4/2023 – Viini on sittemmin poistunut Alkon valikoimista)

Fürst von Metternich Prestige Riesling Brut 2016, (poistunut Alkon valikoimasta)

Herres Riesling Extra Trocken

Herres Riesling on ollut Alkon valikoimissa jo jonkun aikaa. Viinin hiukan vienossa tuoksussa nousi esiin omenaisuutta, kukkaisuutta ja kevyttä mausteisuutta ja ehkä jopa hentoa petroolin sävyä. Näitä samoja aromeita löytyi myös mausta, jossa oli myös lempeää sitruksisuutta. Riesling on luonteeltaan hapokas lajike, joten raati olisi odottanut tältä viiniltä ehkä hiukan ryhdikkämpää hapokkuutta.

Kuohuviinien kohdalla on tapana arvioida myös niiden vaahtoa, hienosti sanottuna moussea. Tämän viinin mousse oli melko hillitty. Vahvempi mousse ja pirteämpi hapokkuus olisivat olleet raadille mieleen.
(Edit 4/2023 – Viini on poistunut Alkon valikoimasta)

Herres Riesling Extra Trocken, 11,99€ (poistunut Alkon valikoimasta)

Jokeri:
Wild Muskateller Extra Trocken 2016

Tämä Muskateller (Muscat) lajikkeesta valmistettu Deutscher Sekt kuohuviini erottui selkeästi maistelurivistä, kuuden Riesling kuohuvan joukosta. Viinissä tulee selkeästi esiin Muscat lajikkeen tyyppillisiä aromeita, kukkaisuutta, ja viinirypäleen omaa rypälemäistä aromikkuutta. Tuoksussa on myös kevyttä makeuden tuntua, vaikka suussa viini olikin kuivan oloinen ja raikkaan hapokas.

Kiinnostava tuttavuus ja myös sikäli harvinainen, että Muscat lajikkeesta valmistetaan kyllä usein makeita ja pirskahtelevia jälkiruokatyylisiä viinejä, mutta harvemmin tällaista täysiveristä kuoharia.  Ruokapöytään sovittelisin tätä vaalealle kalalle, tai esim. graavilohelle, jonka seuraksi pyöräyttäisin esim. hapankerma-kapris tahnan, ehkä jopa mädillä maustettuna.
(Edit 4/2023 – Viinin päivittynyt hinta on 25,56€.)

 

Wild Muskateller Extra Trocken 2016, 25,52€

Summa summarum…

Vaikka Riesling tunnetaan valkoviinien ja jälkiruokaviinien luottolajikkeena, siinä on selkeästi aineksia myös laadukkaiden kuohuviinien valmistukseen.

Itseasiassa tämä testi paljasti viineissä yllättävänkin paljon eroja, siitä huolimatta että sekä maa, että viinissä käytetty rypälelajike olivat kaikissa samoja. Jokeri Muskateller oli kyllä hyvä lisä tähän Riesling-kuohuvien kimaraan. Se osoitti, että saksassa osataan tehdä kuohuviinejä muistakin lajikkeista kuin Rieslingistä.

Kaksi hyvin erilaista, mutta omassa tyylissään laadukasta ja hyvän hintalaatusuhteen viiniä. Vasemmanpuoleinen sopii makeille vappuherkuille ja oikeanpuoleinen pikkusuolaisen seuraksi.


Kyllähän hyvä kuohuviini kuuluu kevääseen ja kevään juhliin. Toivonkin, että tästä testistä on iloa, kun mietit mikä olisi sinun makuusi sopiva Riesling-kuohari. Ja jos kaipaat alkoholitonta vinkkiä kannattaa ehdottomasti tsekata: Alkoholiton vappuskumppa.  

Kuplivaa vapun odotusta kaikille!
Aurinkoisin terveisin,
Viiniblogin Anniina

P.s. Tietäjät tietää, mistä alla oleva kuva on napattu 😀

 Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Lue myös:

Lue myös Viiniblogin muita postauksia 

Kuvat ja teksti: Anniina Schreiner

Lähteet:

www.jancisrobinson.com

www.germanwines.de/aktuelles/news/details/news/detail/News/germany-worlds-largest-consumer-market-for-sparkling-wine/

www.rosaviinijaruoka.fi/tuote/ruppertsberger-imperial-riesling-sekt/

Voit seurata Viiniblogia, vaikket olisikaan Facebookissa tai Instagramissa. Liity sivun alareunasta Wine and Beyond.fi sähköpostilistalle, jonka kautta saat tiedon uusista blogipostauksista. Osoitteita ei luovuteta eteenpäin muihin tarkoituksiin.

Prosecco hehkuu nyt myös pinkkinä

Prosecco hehkuu nyt myös pinkkinä

mennessä | marras 16, 2020 | Yleinen

ProseCCO

– Maailman suosituin kuohuviini hehkuu nyt myös roseena! –

Yhteistyö Amka Finland kanssa

Syksyn kuplivin puheenaihe tulee Italiasta!

Prosecco on heittämällä maailman suosituin kuohuviinityyli ja tällä kepeällä kuohujuomalla on paljon ystäviä. Proseccoissakin on kuitenkin eroja tuotantoalueen, laadun ja 2020 syksystä alkaen myös väriin suhteen! Mitä eroa DOC ja DOCG proseccojen välillä on? Mitä tarkoittaa kun proseccopullon kyljessä lukee Rive? Entä miten pinkki rosee-prosecco valmistetaan, mistä se saa värinsä ja ennen kaikkea, miltä rosee-prosecco maistuu?!

Viiniblogi lähtee nyt proseccon kotiseudulle,  Pohjois-Italiaan Venetsian ja Veneton maisemiin. Tervetuloa liittymään seuraan!

Proseccon alkuperäinen kotiseutu on noin 60km Venetsian pohjoispuolella sijaitsevilla kukkuloilla, mutta nykyään Prosecco DOC kattaa suuren osan Veneton ja Friuli-Venezia Giulia maakuntien alueesta. Kuva: Italian Wine Central

Maailman suosituin kuohuviini valmistuu Charmat-menetelmällä

Prosecco on ylivoimaisesti maailman suosituin kuohuviini ja sen rynnistys tähän asemaan on ollut päätä huimaavaa seurattavaa. Vuonna 2008 proseccoa myytiin noin 100 miljoonaa pulloa. 2018 vuonna määrä oli jo kuusinkertaistunut peräti 600 miljoonaan pulloon. Tämä on paljon! Cava ei pääse lähellekään (216 milj pulloa) ja samppanjakin jää puolimatkaan (315 milj.) pulloa.

Proseccon suosion salaisuutena pidetään sen kepeää ja huolettoman hedelmäistä olemusta ja sillä onkin ehkä jollakin tavalla hauskempi imago, kuin monilla muilla kuohuviinityyleillä.

Toinen valttikortti saattaa olla se, että prosecco valmistetaan Charmat-menetelmällä, jota myös Martinotti-menetelmäksi joskus kutsutaan. Tämä menetelmä menee pääpiirteissään niin, että ensin valmistetaan perusviini, joka on ihan tavallinen kuohumaton viini. Tähän viiniin lisätään hiukan sokeria ja hiivaa, ja se suljetaan terästankkiin. Tankissa viini käy toisen käymisen, joka synnyttää kuohuviinin kuplat ja sitten tämä viini pullotetaan niin, etteivät kuplat ja kuohut pääse karkuun.

Tällainen valmistusmenetelmä on huomattavasti edullisempi kuin perinteinen pullokypsytysmenetelmä. Se myös säilyttää paremmin viinin hedelmäiset aromit, joita Glera lajike proseccoihin tuo.

Proseccon lajike on Glera. Sille ovat tyypillisiä kukkaiset, hedelmäiset ja raikkaan sitruksiset aromit. Parhaimmillaan Gleran sanotaan antavan viiniin myös mausteisuutta, ja ruusuunkin vivahtavia aromeja. Kuva: Italia Wine Central

Proseccon alueella G:llä on meritystä

Kaikki prosecco ei suinkaan ole samanlaista, vaan Proseccon alueen sisällä on erilaista laatuun perustuvaa jaottelua. Suurin osa, noin 75% proseccosta tulee valtavan suurelta ja melko tasaiselta DOC Prosecco alueelta (Denominazione di Origine Controllata), joka ulottuu Venetsiasta koko Triesten lahden ympäri aina Slovenian rajalle asti.

Jos proseccopullosi kyljessä puolestaan lukee DOCG (Denominazione di Origine Controllata e Garantita), se tarkoittaa, että sinulla on lasissasi ”astetta parempaa”.  Allekirjoittaneen mielestä yksi viinimaailman hienoimmista nimihirvityksistä on ”Conegliano-Valdobbiadene DOCG”, joka viittaa Proseccon sydänmaahan ja alkuperäiseen kotiseutuun. Coneglianon, Valdobbiadenen ja myös Asolon kukkulat sijaitsevat n. 60 km Venetsian pohjoispuolella ja siellä tuotetaan Italialaisten viinien korkeimpaan laatuluokkaan kuuluvia kuohuviinejä.

Prosecco DOCG huippualueella on myös nimetty 43 erityisen hyvin Gleralle sopivaa kasvupaikkaa, joista käytetään nimeä Rive. Rive merkityt proseccot ovat erityisiä, sillä ne ovat aina kotoisin vain yhdeltä tietyltä viinitarhalta. Näiden tarhojen sadonkorjuu täytyy tehdä käsin osittain siksi, että rinteet ovat niin jyrkkiä ettei rypäleitä voi poimia koneellisesti ja osittain siksi, että käsin poimittaessa on mahdollista valikoida mukaan vain parhaat rypäleet, joka tietysti parantaa viinin laatua. Lisäksi Rive proseccoissa on ilmoitettava vuosikerta.

Ilta-aurinko hellii Connegliano-Valdobiadenen rinteitä ja niillä kypsyviä rypäleitä. Täällä kasvavat maailman parhaiden proseccojen Glera-rypäleet. Kuva: Val d’Oca – Mattia

Näiden DOC ja DOCG alueiden erot näkyvät siis viinitarhojen kasvuympäristössä, tuotantomäärässä, laadussa sekä arvatenkin myös hinnassa. Mutta mitenkäs tämä ero näkyy maussa? Tätä lienee parasta testata niin, että maistellan saman tuottajan valmistamia viinejä rinnakkain.

Otetaan ensin vertailuun Prosecco DOC versus Prosecco DOCG. Lopuksi maistetaan vielä tämän syksyn kuumin uutus eli Rosee-Prosecco, sekin samalta tuottajalta.

Val D’Oca on 1952 perustettu tuottajaosuuskunta, joka sai alkunsa kun 129 viinitilallista päätti toisen maailmansodan jälkeen yhdistää voimamavaransa ja investoida yhteisiin viininvalmistuslaitteisiin ja toimitiloihin. Osuuskunnan jäsenmäärä on vuosien saatossa kasvanut ja heillä on nykyään viinitarhoja eri puolilla Proseccon aluetta. Valikoimaan kuuluu useita erilaisia proseccoja. Viinitilallisia kannustetaan laadukkaaseen tuotantoon muun muassa siten, että myös DOC alueella rypäleistä maksettava hinta riippuu niiden laadusta, ei vain määrästä. Lisäksi kestävän kehityksen mukaisiin periaatteisiin panostetaan enenevissä määrin mm. hiilijalanjäljen suhteen.
DOC Proseccoa edustaa tässä vertailussa ”Sininen prosecco”, joka saa lempinimensä upean sinisestä pullostaan, itse viini on kuitenkin vaaleaa.

Val d’Oca Millesimato Prosecco Extra Dry 2019
Hinta: 12,98€
Tuotenumero: 597217

Melko vaalean kuohuviinin tuoksussa on Gleralle tyypillistä hedelmäisyyttä, päärynäisyyttä, kukkaisuutta, viinirypälemäisyyttäkin sekä lempeää sitruksisuutta. Maussa on proseccomaiseen tapaan makeuden ja hapokkuuden välistä leikkisyyttä ja kokonaisuus keikkuu kuivan ja puolikuivan rajalla. Mousse eli kuohun suutuntuma on kepeä, kuten yleisolemus muutenkin. Jälkimaussa tuntuu miellyttäviä kaikuja viinin hedelmäaromeista.

Hinnaltaan tämä prosecco on Alkon valikoimassa aikalailla keskitasoa ja minun mielestäni tässä on hyvä hinta-laatusuhde. Erityisen ilahduttavaa on se, että tässä ei ollut lainkaan sellaista pistävän oloista yrttisyyttä joita DOC tason proseccoissa joskus saattaa olla. Lisäksi tämä viini on pakattu kevyempään lasipulloon, joka on aina mukavaa mainita, sillä se on hyvä askel ekologisuuden suuntaan.

Valdobbiadene DOCG alueen Proseccoa edustaa puolestaan Rive di San Pietro di Barbozza nimiseltä yksittäiseltä viinitarhalta tuleva prosecco. Tämä on muuten tällä hetkellä Alkon ainoa Rive-prosecco.

Val d’Oca Rive di San Pietro di Barbozza Prosecco Brut 2018
Hinta, 19,98€
Tuotenumero: 928307

Väriltään tämä on lähes saman sävyinen ja vaalea kuten edellinenkin viini. Tuoksu on kuitenkin aromikkaampi ja moniulotteisempi. Tuoksun aromeista voi löytää proseccolle tuttua päärynää, omenaa ja kukkaisuutta, ehkä hiukan persikkaisuuttakin. Lisäksi lasista nousee kevyttä mausteisuutta ja jotain tuttua, leivontaan liittyvää jonka nimeän hetken kuluttua sukaatiksi (kuumassa sokeriliemessä kuorrutettu sitruunan kuori). Myös maussa on mukavasti vivahteikuutta. Mousse on voimakkaamman oloinen kuin ”tavallisissa Proseccoissa” ja myös maku on selkeästi kuivempi kuin monissa muissa proseccoissa, joita olen maistellut. Jälkimaku on keskpitkä, siitä välittyy sitruksisuutta ja hieman suuta supistavaa tunnelmaa.

Täytyy myöntää, että kyllä tämä DOCG Prosecco on minun mielestä viininä kiinnostavampi ja laadullisesti (ja myös hinnallisesti) askel ylöspäin. Silti se, kumpi tyyli on sinulle mieluisampi on täysin makuasia. Joillekin perusproseccon päärynäinen ja kukkainen aromimaailma sopivalla jäännössokeripitoisuudella on juuri se, mistä he nauttivat. Toisia taas kiehtoo tämä vivaihteikkaampi ja yleisesti hiukan kuivempi tyyli, jota DOCG alueella tuotetaan.

Rosee-prosecco on kuuminta hottia!

Oletkohan ikinä tullut huomanneeksi, että prosecco on aina vaaleaa? Näin on ollutkin aina tähän syksyyn saakka! Toisin kuin monia muita kuohuviinejä proseccoa ei ole valmistettu roseena, ennen kuin nyt. Rosee-prosecco rantautui Britteihin jo marraskuun alussa ja siellä suosio on ollut huimaa. Odotus vaikuttaa olevan kovaa täällä pohjoisessa kotimaassammekin.

Vielä ennen maistamista muutama sana pinkistä väristä ja siitä miten se on saatu viiniin. Rosee-proseccossakin päälajikkeena on Glera josta tehdään valkoviini. Pinkin värin tähän tuo Pinot Noir, josta tehtyä punaviiniä sekoitetaan mukaan 10-15%. Tämän jälkeen viini saa Charmat-menetelmällä kuplansa ja 60 päivän kypsyttelyn jälkeen se pullotetaan. Ja nyt, tässä se on edessäni, elämäni ensimmäinen lasillinen rosee-proseccoa!

Val d’Oca Prosecco DOC Rosé, 2019
(Hinta ei ole vielä selvillä, sillä viini tulee Alkoon vasta lähiaikoina)

Roosan värisen viinin tuoksussa on punaista marjaisuutta, josta tulee mieleen mansikka ja yllättäen kevyen paahteistakin tunnelmaa. Maistettaessa paljastuu myös tutumpaa proseccomaista hedelmäisyyttä kuten päärynää, punaista omenaa sekä kukkaisuutta. Näitä säestää mansikkaan viittaava punainen marjaisuus. Mousse on proseccoksi hiukan tavallista runsaampi, joka on ihan miellyttävää. Makeutta on jonkun verran ja se mitä usein itse tutkiskelen on makeuden ja hapokkuuden suhde. Tässä roseekuohuvassa se on hyvin tasapainossa ja kokonaisuus on kuplivan raikas ja helposti lähestyttävä. Jälkimaku on tutulla tavalla proseccomainen, punaisten marjojen twistillä. Myös tämä pinkki uutuusviini on pakattu kevyempään lasipulloon, siitä vielä plussaa.

Mikä on siis elämäni ensimmäisen rosee-proseccomaistelun lopputulos. Kokonaisuutena sanoisin, että varsin miellyttävä. Punainen marjaisuus, jota Pinot Noir tuo mukaan lisää selkeästi aromimaailman vivahteikuutta. Kaiken kaikkiaan tämä on selvästi erilainen verrattuna cavaan tai muihin perinteisen menetelmän roseeskumppiin. Rosee-prosecco on myös kiinnostavaa vaihtelua ”tavallisiin” proseccoihin. Tämä kepeän pinkki kuohuviini, (ehkä voisi sanoa jopa kohuviini) löytää varmasti ystäviä ja voi olla, että osa proseccon ystävistä siirtyy naustiskelemaan nimenomaan näitä roseetyylin proseccoja…

Rosee-prosecco sopii ja on ehkä jopa parhaimmillaan ihan sellaisenaan, tervetulomaljana, aperitiivina tai muuten seurusteluun. Mutta kuten muillekin proseccoille, myös roseelle sopivat hyvin erilaiset coctailpala- tai tapastyyliset pikkupurtavat.  Jostakin syystä itselläni tekisi mieli kokeilla tätä myös japanilaiselle keittiölle ominaisen tempuran kanssa. Ja ensi kesänä otan ehdottomasti rosee-proseccon testiin tuoreiden mansikoiden kanssa…

Kuplivan pinkkiä loppusyksyä kaikille kuohuviinin ystäville!
Terveisin,
Viiniblogin Anniina

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

Lähteet:
Italian Wine Central
https://www.jancisrobinson.com
https://www.valdoca.com

Kuvat:
Italian Wine Central, Val d’Oca, Anniina Schreiner

Samppanja – kuplien juurilla

Samppanja – kuplien juurilla

mennessä | elo 23, 2020 | Yleinen

MAAILMAN KUULUISIN KUOHUVIINI

– Samppanjakuplien juurilla –

Samppanjakuplien juurilla

Samppanjan matka maailman kuuluisimmaksi kuohuviiniksi on ollut vuosisatojen mittainen ja siinä riittää aihetta lukuisiin blogikirjoituksiin. Ehkä ensi kerralla aloitetaan alusta, eli muinaisista roomalaisista, jotka toivat viinin viljelyn Pohjois-Ranskan maaseudulle 300-luvulla ja nimesivät alueen Campaniaksi. Tässä postauksessa ollaan kuitenkin kuohujen ytimessä ja pohditaan, kuka keksi samppanjan kuplat?

Mainintoja kuplivista viineistä vilahtelee viinin historiassa aina toisinaan. Esimerkiksi vuodelle 522 päivätyssä, papyrukselle kirjoitetussa tekstissä, kerrotaan viinin mennen pilalle sillä se kuplii. Se mikä nykyään on arvostettua ja tavoiteltuakin oli silloin virheen merkki.

Muutamia vuosisatoja myöhemmin tämä kupliva virhe oli muuttunut jo varovaisen kiinnostuksen kohteeksi. 1200-luvun näytelmässä ”Le Jeu de saint Nicolas” eräässä kohtauksessa maistellaan kiinnostuneena viinejä tavernassa. ”Katso, kuinka se ahmii kupliaan, miten se kipinöi, hohtaa ja pomppii. Anna sen asettua hetki kielelläsi ja huomaat varmasti tämän viinin olevan erityinen.” toteaa yksi näytelmän henkilöistä .
(sitaatti on vapaa suomennos lähteestä: www.champagne.fr/)

Oikeastaan vasta valistusajan kynnyksellä, 1600-luvun puolivälin jälkeen kuplia alettiin varsinaisesti tavoitella. 1700-luvulta eteenpäin alkoi samppanjan nousu maailmanmaineeseen. Mutta palataan vielä hetkeksi kuplien juurille…

Kevään pilaamat poreilevat viinit

Keskiajalla viinin valmistukseen kuului yleisesti, että viinit säilöttiin tynnyreihin heti alkoholikäymisen päätyttyä. Käymistä ilmiönä ei kuitenkaan vielä ymmärretty. Ei tiedetty, että on olemassa aine nimeltä hiiva, joka aiheuttaa käymisreaktion. Aikalaisilla ei ollut mitään käsitystä siitä, että käyminen voi myös keskeytyä ja sitten alkaa uudelleen. Näin tapahtui, kun lämpötila laski talven tullessa tarpeeksi alhaiseksi. Keväällä lämpötilan noustessa hiiva heräsi toimintaan, käyminen jatkui ja viini alkoi kuplia. Tämä oli harmillista ja viinin luultiin menneen pilalle.

Champagnen alueella talvet ovat kylmiä ja joskus lumisiakin.

Tässä vaiheessa ei kuitenkaan voida puhua vielä varsinaisesta kuohuviinistä. Kuohuviinin valmistus vaatii tiiviin astian ja huokoisesta tynnyristä kuplat pääsivät karkuun. Niinpä ”kevään pilaamat viinit” olivatkin ennemminkin poreilevia, kuin kuohuvia.

Kuitenkin tätä tausta vasten on helppo ymmärtää, että nimenomaan Ranskan Champagne tuli kuuluisaksi kuplivasta viinistään. Onhan se yksi maailman pohjoisimmista ja viileimmistä viinialueista.

Mutta nyt, jymy-yllätys: Ranskalaiset eivät keksineet kuohuviiniä. Kuohuviinin keksivät englantilaiset!

Kuninkaallinen tiedeakatemia kuplien jäljillä

Lasin valmistustekniikka oli 1600-luvulla Englannissa pidemmällä, kuin Ranskassa. Lisäksi Englantilaiset olivat mieltyneet viinin poreiluun ja kupliin. He olivat huomanneet, että kun viinejä kuljetettiin kanaalin yli tammitynnyrissä ja sitten heti pullotettiin, niin viineihin saatiin varmemmin kuplia. Kuplat olivat entistä parempia, jos viiniin lisättiin pullotusvaiheessa hiukan, muttei liikaa, sokeria tai melassia.

Joulukuun 17. päivä 1662 brittiläinen tiedemies Christopher Merret (1614/5 -1695) esitteli Kuninkaalliselle tiedeakatemialle (The Royal Society) tutkimuksensa ” Some Observations concerning the Ordering of Wines”.  Tässä paperissa Merret kuvailee sitä, miten viinin voidaan lisätä sokeria tai melassia ja kuinka se tekee viineistä kuplivia. Nykyään tämä Merretin kuvaama menetelmä tunnetaan “perinteisenä menetelmänä” (méthode traditionel) tai “samppanjamenetelmänä” (méthode champenoise).

Kuusi vuotta myöhemmin, 1668, samppanjan kehitykseen suuresti vaikuttanut benedictiniläismunkki Dom Perignon tunnisti saman ilmiön. Mutta vastoin yleistä harhaluuloa hän ei keksinyt samppanjaa tai kuohuviiniä. Englantilaiset ehtivät ensin. Mon Dieu!

Kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen, Christopher Merret dokumentoi ensimmäisenä miten kuohuviinin kuplat syntyvät, vuonna 1662. Kuva: Wikipedia.com

Lasia ja vaarallisia tilanteita

Samppanjan kuohuminen oli kiehtovaa ja kysyntä nousi kovaa vauhtia. Pullokäymismenetelmä aiheutti kuitenkin viinin tuottajille paljon ongelmia. Tuon ajan lasinvalmistustekniikalla tehdyt pullot eivät meinanneet kestää toisen käymisen aiheuttamaa painetta. Ei myöskään tarkkaan tiedetty, kuinka paljon sokeria pulloon pitäisi lisätä. Jos laitettiin liian vähän ei saatu kunnon kuplia, mutta jos laitettiin liikaa saattoi koko pullo räjähtää.

Viinikellarissa työskentely loppukeväästä, ilmojen jo lämmettyä, oli jopa hengenvaarallista. Paineistuneet pullot saattoivat koska vain ampua korkkinsa, tai koko pullo saattoi räjähtää ja sirpaleita sinkoilla viinien kuohahtaessa voimalla ulos pulloista.

Myös ketjureaktiot olivat mahdollisia. Kun yksi pullo räjähti, aiheutti tärähdys sen että muutkin pullot alkoivat posahdella hajalle. Työntekijät pitivätkin suojavarusteina paksua (ja painavaa) nahkaista esiliinaa ja nykyaikaista miekkailukypärää muistuttavaa häkkimäistä kypärää.

Antiikkinen samppanjapullo ja sen puinen korkki.

Paitsi että samppanjakellarissa työskentely oli vaarallista työntekijöille, oli varastoidun sadon menettäminen myös valtava taloudellinen menetys viinitilallisille.

Viinin tuottajat etsivätkin kuumeisesti tapoja parantaa lasin kestävyyttä. Samoin kaivattiin vaihtoehtoa puisille tulpille, joilla pullot tuolloin suljettiin. Tämä johti ajan myötä innovaatioihin, joita nykyään samppanjapullossa, ja myös muissa kuohuviinipulloissa näemme.

Nykyään viinin toinen käyminen on opittu hallitsemaan ja samppanjapullot pötköttävät kellareissaan tyynen rauhallisesti.

Kiehtova tarina siitä, kuinka Dom Perignon keksi samppanjan ja sen kuplat ei siis nykytiedon valossa pidä paikkaansa. Itseasiassa, hänet palkattiin alunperin Hautvillersin luostarin viinikellarinhoitajaksi, jotta hän poistaisi viineissä häiritsevästi esiintyvän kuplivuuden. Tätä työtä tehdessään hän keksi muun muassa viinien sekoittamisen ja monta muuta samppanjan laatuun olennaisesti vaikuttanutta asiaa.

Entäpä vastaus alussa asetettuun kysymykseen? Kuka sitten keksi samppanjan kuplat? Ehkä voitaisiin todeta niin, että samppanjan kuplat muodostuvat otollisissa olosuhteissa itsekseen luonnollisen käymisreaktion seurauksena. Ensimmäisenä tämän asian ymmärsivät englantilaiset, mutta ranskalaiset tekivät samppanjasta taidetta!

Iloisia ja kuplivia juhlahetkiä maailman kuuluisimman kuohuviinin parissa jatkossakin!

Toivottaa,
Viiniblogin Anniina

P.S. Manittakoon vielä, että Comité Champagnen nettisivut suorastaan pursuilevat informaatiota samppanjasta. Siellä ei kuitenkaan sanallakaan mainita Christopher Merretiä. Toisaalta, tämä ei kovin yllätä. Yleinen käsitys Dom Perignonista samppanjan keksijänä kuplii ranskalaisten mielestä varmaan paljon miellyttävämmin.

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

Lähteet:
www.champagne.fr

Tom Stevenson (2012) ”On Merret: The original English method” in The World of Fine Wine, p.44, issue 38.

Jancis Robinson, Hugh Johnson (2013) ”The World Atlas of Wine”, 7th edition.

Kuvat:
Collection CIVIC

www.champagne.fr,

https://en.wikipedia.org/wiki/Royal_Society

www.pxhere.com

Crémant du Jura – kuplien viehätys

Crémant du Jura – kuplien viehätys

mennessä | heinä 10, 2020 | Yleinen

CRÈMANT DU JURA

– Charles de Fère ja kuplien viehätys –

Kaupallinen yhteistyö: Rosa Viini & Ruoka

Ranskalainen, mutta omanlainen

Jura on yksi Ranskan omintakeisimmista viinialueista ja se kulkee ”omia polkujaan” paitsi rypälelajikkeiden, myös viinin valmistusmenetelmien osalta. Tässä alueessa riittää ainesta useampaankin blogitekstiin, mutta aloitetaan alueeseen tutustuminen kepeästi kuplien, Crémant du Jura kuohuviineillä. Tervetuloa mukaan!

Juran alueen viinintuotannolla on pitkät, vuosisataiset perinteet, mutta tuotantomäärät eivät ole esimerkiksi muihin Ranskan viinialueisiin verrattuna kovin suuria. On kuitenkin mukavaa huomata, että Alkostakin joitakin Juran viinejä löytyy. Crémant kuohuviinejä näyttäisi olevan valikoimassa tällä hetkellä kolme erilaista, kaksi vaaleaa ja yksi ainokainen rosee.

Vielä ennen maistelua pieni esittely Juran alueesta ja crémant-viineistä.

Juran alue sijaitsee Ranskassa, Sveitsin rajan tuntumassa ja se on antanut nimensä diosauruksistaan tunnetulle jurakaudelle (200-145 miljoonaa vuotta ennen ajanlaskun alkua).
Kuva: Jura Tourism

Crémantissa ja shamppanjassa on eroja ja yhtäläisyyksiä

Crémant viinejä kuulee usein kutsuttavan samppanjan pikkuveljiksi. Tässä on kieltämättä vähän perääkin, sillä shamppanjan ja crémantin välillä on paljon yhtäläisyyksiä. Kaikki Crémant nimeä käyttävät viinit ovat perinteisen menetelmän kuohuviinejä, eli ne valmistetaan samalla tavalla kuin samppanja.

Crémanteja valmistetaan pääasiassa Ranskassa, jossa viineihin käytettävät rypälelajikkeet vaihtelevat alueittain. Juuri tämä tekee viineistä mielenkiintoisia, sillä eri puolilla Ranskaa valmistettavat crémantit saavat kukin omanlaisiaan piirteitä.

Juran alueen crémant viinit saivat virallisen statuksen vuonna 1995. Sen jälkeen niiden tuotanto on kasvanut tasaista tahtia, vaikkakin ne ovat edelleen melko harvinaisia. Esimerkiksi Shamppanjaan verrattuna tuotantomäärä on reilusti alle kymmenesosa (Champagnen alueen 300 miljoonaa pulloa vs Juran alueen 23 miljoonaa pulloa vuodessa).

Crémantien valmistusta säädellään Ranskan lainsäädännössä laadun takaamiseksi. Esimerkiksi Juran alueella kaikki rypäleet tulee poimia käsin ja kokonaisina terttuina, joka suojaa viiniä hapettumiselta verrattuna mm. koneelliseen pomintaan.

Myös käytettävien rypälelajikkeiden osalta ollaan tarkkoina. Vaaleassa Crémant de Jurassa on oltava 50% Chardonnay lajiketta. Loppu voi olla muita alueen lajikkeita, myös punaisia rypälelajikkeita jotka kuitenkin viiniytetään vaaleaksi viiniksi. Rosee crémantissa puolestaan 50% on oltava Poulsard ja Pinot Noir – lajikkeita.

Kaunis kuoharipullo ja sen avaaminen luo arkeenkin juhlan tuntua. Kuplajuomat ovat myös hyviä tuliaisia ja sopivat yhteen erilaisten coctailpala-tyylisten purtavien kanssa.
Kuva: Anniina Schreiner

Kuusi sukupolvea kuohuvaa

Viini, ja erityisesti kuohuviini, virtaa Charles de Fère viinitalon perustajan Jean-Louis Denois:n, suvussa vahvasti. Jean-Louis itse on kuudennen polven kuohuviinin valmistaja, mutta hän ei kuitenkaan jäänyt jatkamaan suvun shamppanjatilaa vaan perusti vuonna 1980 oman Charles de Fère viinitalon Champagnen alueen eteläpuolelle, Dijonin kaupungin liepeille. (Kyllä, nimenomaan se sinapistaan kuuluisa Dijon.)

Nimensä Charles de Fère viinitalo on saanut Jean-Louisin vanhimman pojan Charlesin mukaan.

Charles de Fère Crémant du Jura Brut, (15,98€)

Lajikkeina: Chardonnay, Pinot Noir

 

Charles de Fère Crémant du Jura Brut (15,98€)

Kevyesti kultaan vivahtavan kuohuviinin tuoksusta löytyy kevyttä paahteisuutta, omenaisuutta joka tuo minulle mieleen ranskan golden omenan ja kypsää sitrushedelmäistä tuoksua, kuten sitruunaa ja ehkä pieni häivähdys limeäkin. Suussa viini on kuiva ja samaan aikaan sekä raikas että vähintään keskitäyteläinen. Mousse, eli vaahto on miellyttävän eloisaa. Maku seurailee tuoksun aromeita, lisäksi siinä on aistittavissa yrttisiä vivahteita. Keskipitkästä jälkimausta saattaa löytää viittauksia myös paahdettuihin manteleihin.

Sanoisin, että viehättävä ja persoonallinenkin kuohuviini, jossa on mielestäni hyvä hintalaatusuhde. Juran alueen crémanteja olen valitettavasti päässyt maistelmaan niin harvoin, etten osaa sanoa onko tämä ”tyypillinen” Juran crémant, mutta sijoittaisin tämän hapokuudeltaan, hedelmäisyydeltään ja ”pyöreydeltään” jonnekin shamppanjan ja cavan välimaastoon.

Charles de Fère Crémant du Jura Rosé Brut, (16,49€)

Lajikkeina: Pinot Noir, Trousseau, Poulsard

Charles de Fere Crémant du Jura Rosé Brut (16,49€)

Tuoksusta löytyy punaista marjaisuutta, paahteisuutta ja yrttistäkin vivahdetta. Aluksi tuoksu antaa viitauksia puolukan suuntaan, mutta hetken lasissa viivähdettyään tuoksusta nousee esiin herkullista mansikkaan viittaavaa aromia, joka vahvistuu viinin hiukan lämmetessä lasissa. Kevyttä pippurin suuntaan menevää mausteisuuttakin tuoksusta voi löytää. Suussa viini on kuiva ja raikkaan hapokas olematta kuitenkaan mitenkään liian terävä tai kulmikas. Aromeiltaan maku seurailee tuoksua, lisäksi siinä on kevyttä yrttisyyttä. Mousse on keskitäyteläinen ja viini jättää raikkaan, hiukan verigreipin kuorta muistuttavan jälkimaun.

Juran alueen crémantit, etenkin rosee crémantit ovat harvinaista herkkua myös viiniasiantuntijalle. ”Tämä maistelu oli elämäni ensimmäinen kerta, kun pääsin maistamaan rosee crémant kuohuviiniä Juran alueelta” tuumii WineandBeyond.fi viiniblogia kirjoittava Anniina. ”Ensitapaaminen oli onnistunut”. 

 

Crémanteissa on kiinnostavuutta

Parin viime vuosikymmen aikana parantunut laatu on nostanut crémanteja ansaitusti esiin ja myös Suomessa erilaisten crémantien saatavuus on parantunut. Viiniblogi palaa takuuvarmasti sekä crémantien, että Juran alueen pariin vielä monta kertaa.

Erinomaisen mukavaa kesän jatkoa kaikille lukijoille!
Toivottaa,
Viiniblogin Anniina

 Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Muita kiinnostavia postauksia: 

 

Lue myös Viiniblogin muita postauksia 

Lähteet:

CharlesdeFere.com
JLDenois.com
Jura Tourism
Jura Vins
The World Atlas of Wine, 7th Edition, s.144

Postauksen kuvat:
Anniina Schreiner
Jura Tourism

Voit seurata Viiniblogia, vaikket olisikaan Facebookissa tai Instagramissa. Liity sivun alareunasta Wine and Beyond.fi sähköpostilistalle, jonka kautta saat tiedon uusista blogipostauksista. Osoitteita ei luovuteta eteenpäin muihin tarkoituksiin.

Franciacorta – kuohuviinien aatelia

Franciacorta – kuohuviinien aatelia

mennessä | kesä 22, 2020 | Yleinen

KUOHUVIEN AATELIA

-FRANCIACORTA-

 

Italian kuohuviiniaarre 

Kaupallinen yhteistyö: Vinetum Oy kanssa

Kaikkihan tuntevat Proseccon ja moni tietää sen olevan Italiasta, mutta Prosecco ei suinkaan ole ainoa italialainen kuohuviini. Yksi saapasmaan vähemmän tunnettu, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen kuohuviiniaarre on nimeltään Franciacorta.

Tämä perinteisellä kuohuviinimenetelmällä (tunnetaan myös nimellä samppanjamenetelmä) valmistettava jalo juoma on italialaisten omasta mielestä ainoa todellinen kilpailija shamppanjalle. Viiniblogi kaivoi kuoharilasit kaapista ja otti selvää, pitääkö tämä paikkansa. Tervetuloa mukaan!

Onpa tässä pullossa käytetty erikoista lasia… No ei sentään, oranssi sellofaani suojelee kirkaslasista pulloa auringonvalon vaikutukselta. Kääre toimii myös hauskana lahjapakkauksena.

Tyylikäs kuohuviinihän se sieltä paljastuu. ”Italian lahja viinin ystäville”.

Historiaa, perinteitä ja panostusta laatuun

 

Franciacortan kotiseutu löytyy Pohjois-Italian Lombardiasta, kauniin kumpuilevasta maisemasta. Liikutaan siis Alppien tuntumassa suunnilleen Garda-järven ja Milanon puolimatkassa. Täällä viime jääkauden muovaamien kukkuloiden rinteillä kasvavat Pinot Nero (Pinot Noir), Pinot Bianco (Pinot blanc) ja Chardonnay rypäleet, jotka ovat tämän kuohuviinin nimikkorypäleitä.

Varhaisimpia dokumentteja alueen viineistä on löytynyt peräti roomalaisen runoilijan Vergiliuksen kirjoituksista ennen ajanlaskun alkua. Alueella on siis pitkät perinteet viinin viljelyssä ja myös (jonkin sortin) kuohuviiniä on menneiden vuosisatojen saatossa tuotettu, vaihtelevin menestyksin.

Franciacortan matka maineeseen alkoi 1950-luvulla. Tällöin muutama alueen viinitaloista päätti kokeilla laatukuohuviinin valmistusta ja alkoi satsata sekä rypäleiden laatuun viinitarhoilla, että viinin valmistusmenetelmiin. Pitkäjänteinen työ ja panostaminen korkeaan laatuun palkittiin vuonna 1995, kun Franciacorta kuohuviini nostettiin Italian korkeimpaan DOCG-laatuluokkaan.

 

Franciacortan maaperä on saanut kumpuilevan luonteensa viime jääkaudella. Se koostuu meille suomalaisille tutusta kivilajista, moreenista. Jääkauden muovaaman maaperän luonteikkuus vaikuttaa alueen viineihin tänäkin päivänä.
Kuva: Ca´del Bosco

Franciacorta on nimisuojattu, joka tarkoittaa että tätä nimeä saa käyttää ainoastaan tällä alueella tuotetuista laatukuohuviineistä. Muut alueella tuotetut viinit on myytävä nimellä Curtefranca DOC ja niitä valmistetaan jonkin verran, (mutta Alkon valikoimista niitä ei näytä löytyvän lainkaan).

Franciacorta on siis alueen tähti ja itseasiassa, se kuulostaa olevan suhteellisen tarkasti varjeltu salaisuus, sillä alueen viineistä menee vientiin vain noin 11%. Alue on myös melko pieni, vain noin kymmenesosa Ranskan Champagnesta ja vuosituotanto on 17,6 miljoonaa pulloa, mikä on vähän verrattuna Champagnen alueen yli 300 miljoonaan pulloon.

 

Viinitarhan korkeus merenpinnasta saa olla enintään 550 metriä. Tämä auttaa varmistamaan, että rypäleet kypsyvät kunnolla.
Kuva: Ca´del Bosco

Franciacorta kuohuviinejä kuvaillaan aromikkaiksi, tyylikkään linjakkaiksi ja helposti lähetyttäviksi. Onko tosiaan näin, onko tässä haastaja samppanjalle? Nyt ei kyllä auta muu kuin avata oranssi suojakääre ja kokeilla…

 

Ca’ del Bosco Cuvée Prestige Franciacorta Extra Brut, 29,98€

Kauniisti helmeilevän kuohuviinin kuplat ovat pienet ja runsaat, kuten laatukuohuviiniltä odottaa saattaa. Tuoksusta löytyy sekä paahteisuutta, että hedelmäisyyttä kuten kuivattua aprikoosia, raikkaan kypsää keltaista omenaa ja ehkä jotain pähkinäistäkin fiilistä. Lisäksi löytyy viittauksia marenkiin ja pehmeyttä joka tuo mieleen kermavaahdon.

Maku seurailee tuoksua ja suussa viini on kuiva, tasapainoisen hapokas ja raikas. Kuohuviinejä maistellessa voi myös tunnustella, miltä kuplat tuntuvat. Tätä kutsutaan hienosti nimellä ”mousse”. Tässä viinissä mousse on runsas, täyteläinen ja aavistuksen kermainen, mikä toimii hyvin yhteen viinissä olevan hapokkuuden kanssa.

Tämä kuohuviini sopii mainiosti ihan sellaisenaan seurusteluun, mutta toimii myös erinomaisesti aperitiiviksi monenlaisten pienten suolaisten purtavien kanssa. Keskikesän kunniaksi kokeilin tätä itse tuoreiden mansikoiden kanssa ja se oli kyllä erinomainen yhdistelmä.

 

 

Kastanjoiden kätköistä johtavaksi kuohuviinitaloksi

 

Viinitalo Ca’ del Bosco:n tarina alkoi 1960-luvun puolivälissä, kun 15-vuotias Maurizio Zanella muutti äitinsä kanssa Franciacortan maakuntaan. Heillä oli pieni talo tuuheiden kastanjapuiden ympäröimällä kukkulalla, jota paikalliset kutsuivat nimellä ”Ca’ del bosc” (il bosco = metsä italiaksi). Alueella oli jo tuolloin pitkät viininviljely perinteet ja ensimmäisiä kokeiluita kuohuviininkin valmistuksesta oli jo tehty. Tähän aikaan viiniköynnökset olivat tavanomaisia myös kotipihoilla ja Maurizio pääsi tutustumaan niihin äitinsä muutaman köynnöksen ”viinitarhalla”.

Nuori Maurizio Zanella näki maan, joka kykeni tuottamaan ensiluokkaisia viinirypäleitä ja hän sai vahvan vision siitä, että Franciacortan alueen todellinen potentiaali olisi nimenomaan kuohuviineissä. Niinpä hän matkusti hakemaan oppia, mistäpä muualtakaan, kuin Ranskan Champagnesta. Kuuluisissa shamppanjataloissa hän tutustui perinteisen menetelmän kuohuviinin valmistukseen, oppi mitä tarkoittaa laatu ja kerrytti rohkeuttaan.

Inspiroituneena, päättäväisenä ja osaavana Maurizio palasi kastanjapuiden ympäröimään taloonsa ja valmisti ensimmäisen kuohuviininsä vuonna 1972. Jo pian tämän jälkeen hän alkoi saada mainetta osaamisellaan ja kiitosta viinien korkeasta ladusta. Nykyään Ca’ del Bosco on yksi Italian arvostetuimmista ja johtavista kuohuviinitaloista ja tunnettu laadukkaista Franciacorta kuohuviineistä.

Mutta palatakseni italialaisten kommenttiin ”samppanjan haastajasta”… Sanoisin, että se riippuu täysin siitä, mistä pidät. Ainakin tätä Ca´del Boscon Franiacortaa valmistettaessa on selkeästi tiedetty mitä tehdään. Tämä on laadukas, herkullisen kupliva ja tyylikäs kuohuviini. Siinä mielessä varteenotettava haastaja monille samppanjoille. Franciacortan lämpimämpi ilmanala tekee viinistä pyöreämmän ja sen yleisilmeestä helpommin lähestyttävän. Samppanjoiden yleisilme on usein hapokkaampi ja jotenkin ryhdikkäämpi, viimekädessä on makuasia kumpi on mieluisampaa. Joka tapauksessa, sanoisin, että Franciacorta on ehdottomasti kokeilun arvoinen tuttavuus, ja erinomainen lahjavinkki esimerkiksi kesän synttärisankareille.

Aurinkoista kesän jatkoa ja kiitos että viivähdit viiniblogin seurassa!

Terveisin,
Viiniblogin Anniina

p.s. Franciacortan alueen historiasta löytyy video, jossa on lisää kiinnostavaa tietoa alueen historiasta. Myös Ca´del Bosco viinitalon Maurizio Zanella on videossa mukana. http://film.franciacorta.net/en/

 

 

Tykkää Viiniblogista Facessa ja Instassa

Lue viiniblogin muita postauksia

 

Kuvat: Anniina Schreiner, Heikki Järvinen, Ca´del Bosco

Lähteet:
https://www.cadelbosco.com
www.franciacorta.net/en
www.wikipedia.org/jääkausi_alpeilla
www.wikipedia.org/Moreeni 

Seuraa blogia Facessa ja Instassa

Sivun alareunassa voit liittyä Wine and Beyond.fi sähköpostilistalle, jonka kautta saat tiedon uusista blogipostauksista. Osoitteita ei luovuteta eteenpäin muihin tarkoituksiin.