Ahr nousee mudasta

Ahr nousee mudasta

AHR NOUSEE MUDASTA

– Kuukausi tulvakatastrofin jälkeen –

Sateisin kesä 2000-luvulla

Keski-Euroopan kesä on ollut poikkeuksellisen sateinen. Erityisesti Saksassa, Belgiassa, Luxembourgissa ja Ranskassa on koettu hankalia tilanteita. Liialliset sateet ovat haitannet kasvukautta myös useilla viinialueilla.

Pahimpia tulva-alueita on Ahr-joen laakso. Kuukausi sitten sateinen kesä tiivistyi ennennäkemättömäksi tulvakatastrofiksi. Ahr-joen hurjana virtaava vesi nousi uomastaan, valtasi kadut, talot ja kellarit. Toi tullessaan kaikkialle mutaista liejua ja vei mennessään koteja, työpaikkoja ja elinkeinoja. Mitä kuuluu tulva-alueelle kuukausi katastrofin jälkeen? 

130.000 asukkaan Ahrweiler tulvan kourissa. Taustalla näkyy jokilaakson viiniviljelmiä, joista onneksi suuri osa säästyi. Kuva: Deutches Wein Institut 

Edessä on jälleenrakentaminen

Poikkeuksellisen sadekesän huippu saavutettiin heinäkuun puolivälissä, 14-15.7. Joillakin alueilla satoi 2 kuukauden sademäärä vain kahden vuorokauden aikana. Alkukesän sateisuus oli jo kyllästänyt maaperän, eikä valmiiksi märkä maa pystynyt ottamaan enempää vettä vastaan.

Ahrin alueella suurimmat tuhot kohdistuivat tärkeän viinikaupungin, Ahrweilerin tienoille. Lukuisat viinitalot kärsivät vahinkoja. Kellaritiloja, laitteistoja, kypsymässä olleita viinejä, kokonaisia elinkeinoja menetettiin. Tämän hetken tiedon mukaan kuolonuhreja on 139, loukkantuneita 766 ja 26 ihmistä on edelleen kateissa. Myös viinitarhat kärsivät vahinkoa, vaikka suuri osa näyttää onneksi selviävän.

 

Mutaa on kaikkialla…
Kuva: DWI

Parissa päivässä vedenpinta alkoi laskea ja tuhojen raivaus pääsi vauhtiin. Alueelle alkoi virrata apua, onneksi. Ja kukapa viinitilallista paremmin auttaisi, kuin toinen viinitilallinen. ”Viinitilalliset ovat yhdistäneet voimiaan. Entisistä kilpailijoista on tullut ystäviä” kertoo Peter Kriechel Deutsche Wellen haastattelussa. ”Erityisesti läheisen Moselin ja Nahen alueen viininviljelijät ovat pystyneet auttamaan, mutta apua on saatu myös muilta Saksan viinialueilta.”

Tavoitteena on pelastaa tämän kasvukauden sato, ja muutenkin kaikki mitä pelastettavissa on. Apu on tarpeen, sillä sadonkorjuun aloittamiseen on enää muutamia viikkoja.

Tulvaviini tuo toivoa

Peter Kriechel on Ahrin alueen suurin viinitilallinen ja Ahr Wine Federation puheenjohtaja.

Hänen viinitilansa oli 12 päivää ilman sähköä, viinivalmistuslaitteisto on rikki ja mutaa on pesty pois päiväkausia painepesurilla. Kellari- ja varastotilat tulvivat myös, kaikki pullot ovat aivan mudassa ja etiketit kärsineet. ”Silti me pääsimme helpolla moniin muihin verrattuna. Joillakin viinitilallisilla ei ole ainuttakaan pulloa jäljellä.”

Peter Kriechelillä ja 200.000 mutaista viinipulloa. Viinit ovat kuitenkin säilyneet kunnossa pullojen likaantumisesta huolimatta. Tämän ovat laboratoriokokeet todistaneet. Kuva: dw.com/Oliver Pieper

Paikallinen ravintoloitsija Linda Kleber menetti tulvassa ravintolansa. Ainoa mitä hänelle jäi jäljelle olivat varastossa olevat viinipullot. ”Linda soitti minulle ja sanoi, tehdään jotakin mikä auttaa kaikkia. Ja niin syntyi ajatus tulvaviinistä”, kertoo Peter Frankfurter Allgemain-lehdelle.

 

”Perustimme yhdistyksen, jonka kautta tulvissa ehjäksi jääneet tulvaviinit myydään. Voittoa ei tehdä vaan tuotto menee alueen viinitilojen uudelleenrakentamiseen. On tärkeää, että myös ne tilat, jotka menettivät kaiken, eivätkä voi osallistua tulvaviinin toimittamiseen, hyötyvät tästä kampanjasta”.

Pullot myydään ”siinä kunnossa, missä ne ovat”, umpimutaisina. Tällaisen pullon ostaminen on toki osoitus myötätunnosta ja halusta auttaa, mutta viinit voi myös juoda. ”Vaikka lahjoitus on pääasia, niin halusin varmistua laboratoriokokeilla myös siitä, että viinit ovat turvallisia juoda. Meille on tärkeää, että ihmiset voivat myös nauttia niistä.” 

Jo 33.500 ihmistä on tehnyt lahjoituksen ja hankkinut itselleen tulvaviiniä. Kampanja on kerännyt yli 3 miljoonaa euroa Ahrin viinitilallisille. Se ei ole lähellekään tarpeeksi tuhojen korjaamiseen, mutta se on alku. Kuva: flutwein.de


Vaikuttaa siltä, että tulvaviinejä ei voida toimittaa Suomeen, mutta jos haluat tukea alueen viinitilallisia Saksan viini-instituutti kertoo sivuillaan lisätietoja, miten voit auttaa. (Info on englanniksi)

Omassa viinikaapissani oli sattumalta Kriechelin viinitilan punaviini 2015 vuodelta, Frühburgunder-lajikkeesta. Se oli odotellut avaamisen hetkeä jo yli vuoden… ja nyt se hetki tuli. Tätä viiniä ei ole saatavilla Alkosta, mutta Arkadian myymälästä löytyy jokunen pullo Kriechelin Spätburgunderia samalta vuodelta.  

Tässä viinissä on Frühburgunderi-lajikkeelle tyypillistä raikkautta ja keveyttä. Hapokkus ryhdistää keskitanniinisen viiniin. Punainen marjaisuus yhdistyy tammikypsytyksen tuomaan mausteisuuteen ja  savuisuuteen. Viinissä on kivalla tavalla syvyyttä, vaikka se on keveähkö. Jälkimaussa nousee kiinnostavalla tavalla tervankin aromi. Laadukas ja kivassa kehitysvaiheessa oleva viini. 

Ahrin viinejä toivoisi tulevaisuudessa enemmänkin Alkoon, se olisi myös valtion monopolilta kädenojennus alueen uudelleenrakentamiselle.

Tämän viinin ääressä, juuri nyt tätä kirjoittaessani koen kiitollisuutta. Saan nauttia tätä rauhassa omassa kodissa, rakkaiden ihmisten lähellä. Mieleeni nousevat kirjailija Frances Rodmanin sanat:

”Ajattele, kuinka onnellinen olisit, jos nyt menettäisit kaiken mitä sinulla on, ja sitten saisit sen takaisin”.

Nautitaan siitä, mitä meillä on.  <3
Elinvoimaista syksyä toivottaa,
Viiniblogin Anniina

 

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

Lähteet:

https://www.ahrwein.de/

https://climate.copernicus.eu/wet-conditions-southern-europehttps://public.wmo.int/en/media/news/summer-of-extremes-floods-heat-and-fire

https://www.dw.com/en/german-flood-wine-sold-to-combat-fallout-of-flood-disaster/a-58705841

https://www.saksanviinitiedotus.fi/saksan-ahr-laatuviinialueen-tulvakatastrofi-osoittaa-ihmisten-auttamisen-halun/

https://www.faz.net/aktuell/gesellschaft/ungluecke/lebenswerk-weggerissen-winzer-aus-dem-ahrtal-ueber-die-flut-17473796.html?fbclid=IwAR0VK6IEiGQTM7zXAo1bd1uD96HDr0bGhbu2EHKuFRRbpGTmiB641-mz6QA

usolee