SUOMALAINEN KOSKETUS

CHÂTEAU PUYBARBE

Viiniblogilla on ollut tapana nostaa esiin suomalaisia viinintekijöitä maailmalta aina Itsenäisyyspäivän lähestyessä.

Viime vuonna esittelyssä oli Toni Immasen vetämä Raja Riesling  Saksan ja Ranskan rajalta. Tänä vuonna suuntaamme ”punaviinien mekkaan” Ranskan Bordeauxiin ja tutustumme Anna ja Riku Väänäsen luotsaamaan Château Puybarbeen.

Miten Anna ja Riku päätyivät viinitilallisiksi Bordeauxiin? Paras kysyä tätä Rikulta itseltään, joten otetaan puhelu Bordeauxiin.

Château Puybarbe sijaitsee Côte des Bourgin viinialueella, Gironden jokisuiston oikealla rannalla. Matkaa Bordeauxin kaupunkiin on linnuntietä noin 35 km. Kuva: Château Puybarbe

”Maanviljely on aina ollut minulle iso intohimo. Jo lapsena nautin vihannesmaan möyhentämisestä ja kasvun seuraamisesta. Varsinainen matka viinitilalliseksi alkoi eräänä aamuna vuonna 2014, kun luimme Annan kanssa aamiaispöydässä jutun Bordeauxin viinitiloista. Lapset olivat jo aikuisuuden kynnyksellä ja me Annan kanssa aloimme keskustella ”mitäs jos toteuttaisimme pienen projektin ihan keskenämme””, Riku Väänänen naurahtaa. 

”Asuimme tuolloin Sveitsissä, mutta viinialueena Bordaux oli meille itsestäänselvyys. Olemme aina juoneet Bordeauxin viinejä, pidämme alueesta ja ranskalaisesta kulttuurista. Mutta hyviä viinitiloja ei niin vain julkisesta myynnistä löydäkään, ja kriteerimme olivat tiukat. Lopulta löysimme Château Puybarben”.

Anna ja Riku Väänänen oman viinitilansa kellarissa. Kuva: Chateau Puybarbe

Hieno rivi Chateau Puybarbe:n punaviinejä. Kuva: Anniina Schreiner

Riku ja Anna Väänänen viihtyvät Bordeauxissa. Kuva: Chateau Puybarbe

 

Kauppa solmittiin 2015 ja Väänäset muuttivat Ranskaan. Parin vuoden siirtymäaika oli tarpeellinen, jotta lukuisat viranomaisselvitykset saatiin hoidettua.

Virallisesti Väänäset ottivat ohjat käsiinsä 2018. ”Emme aluksi tainneet edes ymmärtää miten erinomainen kasvuympäristö (terroir)  viinitarhoillamme on, ihastuimme vain talon viineihin”, Riku muistelee.

”Bordeaux on oikeastaan aika tasainen viinialue, mutta meidän tilamme sijainti on toiseksi korkein koko alueella. Rinteet johdattavat liian sadeveden pois. Pintamaa on saven ja kalkkikiven sekoitusta, mutta noin 40cm syvyydestä alkaa kalkkikivikallio, joka takaa sen, että köynnökset saavat vettä myös kuivina ajanjaksoina.”

”Vaikka Merlot on tällä puolella jokea valtalajike myös Cabernet Sauvignon kypsyy upeasti meidän etelään suuntaavilla tarhoilla”. 

Luonnonläheisyys viinitarhalla ja kellarissa

”Ensimmäisellä tutustumiskerralla istuimme toimistossa keskustelemassa tilaan liittyvistä asioista. Toimiston pöydällä oli itkuhälytin ja kysyimme Annan kanssa, missä lapsi on? Ehdotimme , että hänet voi kyllä hakea tähän meidän seuraamme. Vastaus yllätti meidät täysin, selvisi että itkuhälyttimen toinen pää ei ollut lastenvaunuissa tai turvakaukalossa vaan viinikellarissa, jossa asui sammakoita!”

Anna Väänäsen suunnitteleman etiketin keskellä  on keskellä kaksi sammakkoa. Näihin sammakoihin liittyy tarina siitä, kun Väänäset tulivat ensimmäistä kertaa tutustumaan Château Puybarbe tilaan.

Kellarin viileys ja tasainen kosteus viehättää sammakoita. Niillä on siellä oma rauhallinen paikka, jossa ne viihtyivät etenkin aurinkoisina ja kuumina kesäpäivinä.

”Sammakot ovat äärettömän hyviä ennustamaan sadetta. Ne aistivat ilmanpaineen ja -kosteuden muutoksen todella herkästi. Noin 8 tuntia ennen sateen alkua ne alkavat kurnuttaa innoissaan, sillä sade tarkoittaa niille ulkoilua. Vaikka seuraamme sääennusteita 4-5 eri toimijalta, kaikkein luotettavimpia sateen ennustajia ovat kellarimme sammakot. Ne todellakin ansaitsevat paikkansa etiketissä”, Riku selittää.

”Lisäksi saamme luonnolta apua tuholaishyönteisten torjunnassa”, Riku jatkaa. ”Tässä kukkulalla asustaa 15 erilaista lepakkolajia. Lepakot ovat mitä parhaimpia tuholaistorjuja. Yksi lepakko syö noin 1000 hyönteistä lentotunnin aikana, noin painonsa verran yössä, ja niiden apu on meille erittäin tärkeä esimerkiksi viinikoin torjunnassa.” 

”Itse asiassa tälläkin hetkellä mietimme, miten voisimme auttaa lepakoita suunnistamaan paremmin tarhoillamme. Viinitarhat ovat niin tasaisia, että lepakoiden voi olla vaikea navigoida kaikuluotaimensa avulla. Haluamme auttaa niitä viihtymään, nekin auttavat meitä kasvattamaan parempia rypäleitä.” 

Merlot on vasemman rannan valtias. Lisäksi Puybarben tarhoilta löytyvät Cabernet Sauvignon, Malbec ja Cabernet Franc. Kaikki neljä lajiketta ovat mukana jokaisessa tilan viinissä. Kuva: Château Puybarbe

Laatuviinejä ympäristön ehdoilla

Luomuviljelyssä säätilojen tarkkailu ja oikein ajoitetut hoitotoimet ovat olennaisia, kun kemiallisia torjuntaineita tai hyönteismyrkkyjä ei käytetä.

Puybarbella on 6 ympärivuotista työntekijää, mutta kiireaikoina työntekijämäärä nousee 20 henkilön paikkeille. Joulukuun alussa alkava köynnösten talvileikkaus on tärkeä työvaihe. Ssilloin leikataan edelliskauden oksat ja leikkuu myös määrittää kuinka paljon rypäleitä kultakin köynnökseltä tavoitellaan. Kiireisimmät työvaiheet tilalla ovat kesän alussa, jolloin köynnokset saattavat kasvaa 10cm vuorokaudessa. Lehvästön kasvua on ohjattava ja ne on pidettävä tukivaijereiden välissä hyvin ilmastoituna. Tällöin ilma pääsee kiertämään lehvästössä, köynnös kuivuu sateen jälkeen, mikä estää hometautien kehittymistä. 

”Meillä on totta kai talossa oma enologi (viinin valmistuksesta vastaava ammattilainen). Lisäksi meillä on konsultoivana enologina maailmankuulu Stéphane Derenoncourt. Hän otti meihin yhteyttä omasta aloitteestaan ja toivoi työskentelyä kansamme. Tämä oli meille kunnia, sillä hän toimii pääasiassa maailmankuulujen viinitilojen kanssa”, Riku myhäilee.

Château Puybarbe saa ensi vuonna virallisen luomusertifioinnin. ”Meitä on auttanut luomusertifioinnissa suuresti, että tilaa on jo parikymmentä vuotta viljelty luomuna, vaikka sertifiointia ei olekaan aiemmin haettu. Köynnökset olivat hyvässä kunnossa, eivätkä ne olleet tottuneet kemiallisiin lannoitteisiin.”

”Lisäksi saimme juuri Biocyclic Vegan sertifikaatin toisena viinintuottajana koko maailmassa. Olemme siis täysin vegaanisia. Tarhoilla tai kellarissa ei käytetä mitään eläinperäistä. Lannoituksenkin teemme kasvikompostin avulla.” 

”Ekologisuus ja luonnon kunnioittaminen on meille ensiarvoisen tärkeää, sertifionnin avulla voimme tehdä sen näkyväksi”

”Tavoittenamme on ollut saada luotettavilta kansainvälisiltä viinikriitikoilta yli 90 pisteen arviot kaikille viinillemme. Nyt alamme olla siinä pisteessä – kaikkien viinien uudet vuosikerrat alkavat saavuttaa tuon tason. Koitamme siis nostaa rimaa.”

Kuva: Château Puybarbe

Château Puybarbe Astral 2018

Osa tämän viinin rypäleistä tulee erityiseltä La brusse tarhalta, jonka maaperässä on sinistä savea. ”Kypsissä rypäleissä on jännä, hiukan syrahmainen aromikkuus, joka ei kuitenkaan välity valmiiseen viiniin sellaisenaan. Kun naapurin viinitilallisten kanssa maistelemme rypäleitä eri tarhoilta niin kaikki ihmettelevät aina tätä tarhaamme”, Riku Väänänen kertoo.

Château Puybarbe Astral 2018, 18,90€. Saatavuus: 19 Alkon myymää ja tilausvalikoima.

Maistelukuvaus: Tuoksussa on kypsää mustaherukkaa, luumua, tummapaahtoista kahvia ja aavistuksen savuinen ja suolainenkin tunnelma. Maku seurailee tuoksua ja viini on keskitäyteläinen, tanniinit ovat tuntuvat, mutta kypsät. Jälkimaku on keskipitkä ja siinä on savuinen, ehkä hiukan tervainenkin sävy. Alkoholipitoisuus 14,5%, joka on melko korkea, mutta se on hienossa tasapainossa viinin rakenteen kanssa.

Tässä viinissä Bordeauxin alueen juurevuus ja tanniinisuus yhdistyy alueen viineille tyypilliseen hedelmäiseen ja tammiseen tunnelmaan. Viini on voimakas, muttei raskas. Viinin hyvä hinta-laatusuhde ilahduttaa Bordeauxin ystäviä, mutta suosittelen tätä maistettavaksi myös kaikille niille, jotka eivät vielä ole ehtineet, mutta haluaisivat, tutustua Bordeauxin-alueen punaviineihin.

Itsenäsyyspäivän ruokapöytään tämä viini sopii mainiosti liharuoan, esimerkiksi riistan pariksi. Peuran- tai poronulkofile juureslisukkeella ja kermaisella pippurikastikkeella olisi loistopari. Kasvisruoista viinille sopii munakoisosta valmistettu kasvismoussaka tai jopa Parmigiane Melanzane.

Lopuksi vielä tunnustus. Kun itse maistoin tätä, aloin himoita vanhaa Goudaa. Kylläpä siinä olikin mainio juustopari tälle viinille.

Gaia de Chateau Puybarbe 2019

Gaia de Chateau Puybarbe 2019, 15,98€. Saatavuus: Alkon tilausvalikoima

Maistelukuvaus: Kosiskelevan oloisesta tuoksusta löytyy kypsää luumua, mustaherukkaa, punaista kirsikkaa ja hiukan glögimausteiden, etenkin neilikan tuntua sekä hentoa savua. Suussa viini on kuiva ja tanniinit ovat tuntuvat ja nuorekkaan napakat. Maku seurailee tuoksun aromeita, lisäksi löytyy myös setrin puumaisia aromeja. Jälkimaku on melko pitkä ja siitä nousee yllättäen esiin hentoa lakritsaa. Rakenteikas ja nuorekas viini hyötyy dekantoinnista, joka pehmentää sen nuorekkaita tanniineja.

Tälle viinille sopii ruokapariksi erilaiset liharuoat, kuten karjalanpaisti. Kasvisruoista yhdistäisin tähän punajuuri-kaprispihvit sinihomejuustokastikkeella.

Chateau Puybarbe 2017

”Arvostettu ranskankielinen viiniopas Le Guide Hachette des Vins antoi Château Puybarbe 2019 vuosikerralle täydet kolme tähteä ja ”coup de coeur”-maininnan, eli parhaan mahdollisen arvosanan. Se on hiukea tunnustus meille!

”2017 oli kylmä viileä vuosi, mutta saimme valmistettua tasapainoisen viinin. Satokauden viimeiset kuusi viikkoa olivat hyvin pilvisiä ja viinissä on viileän vuoden tuntu”, Riku juttelee.
”Seuraavat 18- 19- ja 20-vuosikerrat olivat erinomaisia, mutta tämä 2017 oli haastava.”

Chateau Puybarbe 2017, 29,98e. Saatavuus: 74 Alkon myymälää ja myös tilausvalikoima. 

Maistelukuvaus: Hillitystä tuoksusta nousee kirsikkaa, kypsää karpaloa sekä hentoa mustaherukkaa. Aromeissa on myös savua ja nahkaisuutta. Tanniinit ovat voimakkaat, karheatkin, mutta viini on silti harmooninen ja tasapainoinen.

Kaikkinensa jää fiilis, että viini on jotenkin supussa, se tarvitsee vielä lisää aikaa antautuakseen loistoonsa. Ikääntymisen myötä tanniinit pehmenevät ja aromit kehittyvät hiljaksiin kypsempään ja mausteisempaan suuntaan.  Viini on kuitenkin hyvin valmistettu, joten jo nyt tämän kanssa voi fiilistellä, miltä maistuu viileän vuosikerran nuorehko bordeauxlainen.

Itsenäisyyspäivän illalliselle suositukseni on kuitenkin Puybarbe Astral 2018. Siinä on mielestäni erinomainen hinta-laatusuhde, hyvä bordeauxlainen meininki ja ennen kaikkea sinivalkoinen kädenjälki, joka sopii itsenäisyyspäivään. 

Muistutuksena vielä, kaikki nämä viinit hyötyvät dekantoinnista. Tunti hengittelyä antaa viinille aikaa aueta ennen tarjoilua.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille täällä kotimaassa ja maailmalla!

Sinivalkoisin terveisin,
Viiniblogin Anniina

 

Seuraa viiniblogia Facessa ja Instassa

Teksti: WineandBeyond.fi viiniasiantuntija Anniina Schreiner

Lähteet:
WSG – French Wine Scholar – Study Manual, Chapter: Bordeaux.