Anniina Schreiner
Sommelier Anniina Schreiner on WSET Advanced (Level 3) tason tutkinnon suorittanut viiniasiantuntija, jonka erityisosaamista ovat saksalaiset Rieslingit sekä Samppanja. Hän on asunut Ranskassa Champagnen maakunnassa ja matkaillut laajalti Euroopan eri viinimaissa ja useilla viinitiloilla.
Mistä kaikki sai alkunsa?
”Kiinnostukseni viineihin syttyi vuonna 2002 asuessani Ranskan Champagnessa. Olin siellä nuorena kauppatieteilijänä opiskelijavaihdossa ja kiinnostuin viinien maailmasta, ja maailman viineistä. Opiskelijabudjetilla ei ollut koskaan, kuuna päivänä, varaa ostaa samppanjaa Suomessa, mutta tuon jalon juoman syntysijoilla olivat hinnat sen verran edullisempia, että opiskelijaporukallakin oli mahdollisuus siitä toisinaan nauttia.”
Vaikka Ranska ja Champagne jäivät asuinpaikkana taakse, Anniinan kiinnostus viinimaailmaan ja maailman viineihin säilyi harastuksena. Hän valmistui Kauppatieteiden maisteriksi, työskenteli useita vuosia liike-elämässä aluepäällikön tehtävissä, teki väitöskirjatutkimusta BtoB markkinoinnista ja kävi toisinaan viinialan koulutuksissa sekä matkaili, erityisesti Euroopan viinialueilla.
”Vuosia myöhemmin, eräänä syksyisenä iltana, löysin itseni kiinnostuneena googlaamasta, kuinka opiskellaan Master of Wine tutkinto. En silloin, enkä vieläkään ole varma tulenko koskaan hakeutumaan MW tutkinnon suorittamista kohti, mutta tämän marraskuisen googlauksen perusteella päädyin Wine and Spirit Education Trustin sivuille. WSET on Lontoossa päämajaansa pitävä säätiö, joka järjestää globaalisti tunnustettua ja sertifioitua viinialan koulutusta. Innostuin välittömästi ja hyvin lyhyen pohdinnan jälkeen ilmoittaudun suorittamaan Level 2 koulutusta, jonka läpäisinkin täysin pistein. Jatkaminen seuraavalle tasolle, Level 3 Award in Wines kurssille, oli itsestäänselvyys ja yhtäkkiä huomasin, että olen tekemässä harrastuksestani ammattia!
Syksyllä 2019 perustin oman yrityksen nimeltään Wine and Beyond, ja nyt teen päivittäin töitä viinien parissa. Pidän viinikoulutuksia, wine tastingeja sekä koulutan ravintola-alan henkilöstöä viinimaailman asioihin, kuten viinien säilyttämiseen ja tarjoilemiseen sekä food-pairingiin liittyen. Nautin, kun voin tarjota ihmisille uusia oivalluksia ja elämyksiä. Työhöni kuuluu myös jatkuva opiskelu ja omasta ammattitaidosta ja osaamisesta huolehtiminen. Viinien parissa työskentelyssä yhdistyy monta asiaa, joista pidän. Ihmiset, kansainvälisyys, luonto, historia, maantieto, aistihavainnot, analyyttinen työskentelyote sekä mahdollisuus oppia uutta, joka päivä!”
Olet tervetullut tutustumaan viiniblogiini!